Merellä riittää ylinopeutta ajavia vesijettejä ja kokemattomia veneilijöitä – Merivartiosto: ”Moottoripyörään verrattavalla kevyellä värkillä voi olla vaikea malttaa mielensä”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hyvään merimiestapaan kuuluu muiden ottaminen huomioon, merimerkkien tunteminen ja oman ajoneuvon hallinta.
Hyvään merimiestapaan kuuluu muiden ottaminen huomioon, merimerkkien tunteminen ja oman ajoneuvon hallinta. Kuva: iStock
Hyvät kelit ja liikkumisrajoitukset innostivat suomalaiset vesille. Suurin osa ongelmatilanteista johtuu veneilyrutiinien puutteesta, mutta lisääntynyt jeteillä ja vuokraveneillä pärrääminen työllistävät myös ennätyskiireistä Suomenlahden merivartiostoa.

Vesillä pärrätään nyt nopeilla ja kevyillä vesijeteillä eli vesiskoottereilla poikkeuksellisen innokkaasti. Auringonpaiste sekä lämmin ilma ja vesi houkuttelevat testaamaan, kuinka kovaa koneella pääsee. Suomenlahden merivartiosto on saanut alkuvuodesta lähes päivittäin havaintoja ylinopeutta ajavista vesiskoottereista.

”Kaikkiin tapauksiin emme pysty puuttumaan, jos olemme kiinni toisessa tehtävässä, mutta mahdollisuuksien mukaan yritämme puuttua myös jettien ylinopeuksiin”, kertoo komentajakapteeni Petteri Salli Suomenlahden merivartiostosta.

Vesiskoottereiden suosion kasvu näkyy myös Trafin tietokannasta. Jettien ensirekisteröinnit ovat kasvaneet selvästi vuodesta 2018 lähtien.

Tänä vuonna pelkästään alkuvuoden aikana vesiskoottereita on rekisteröity yli kaksinkertainen määrä vuoteen 2015 verrattuna, yhteensä 1125 kappaletta. Kahtena edellisenäkin vuonna Suomen vesille rekisteröitiin yli tuhat vesiskootteria.

”Tuollaisella moottoripyörään verrattavalla kevyellä värkillä, joka kulkee kovaa, voi olla vaikea malttaa mielensä. Hirveästi ei ole vakavia tapaturmia onneksi sattunut. Mutta kun jettejä on paljon, niillä ajellaan kovaa ja se on sellaista rälläämistyyppistä ajamista, niin silloin riskit kasvavat ja jotain ikävämpää vielä sattuu.”

Vesijettejä käytetään nimenomaan hupiliikkumiseen, ja osa innostuu rälläämään oikein kunnolla.

Vesijettejä käytetään nimenomaan hupiliikkumiseen, ja osa innostuu rälläämään oikein kunnolla. Kuva: iStock

Kokemattomuus näkyy meripelastustehtävien määrässä

Tänä vuonna yhtenä erityispiirteenä on näkynyt, että veneitä on myyty paljon ja liikkeellä on ollut runsaasti aloittelevia veneilijöitä. Kokemuksen puute on jonkin verran näkynyt myös Merivartioston saamien pelastus- ja avustustehtävien määrässä.

”Muutaman vuoden aikana on tullut lisää vuokrausvenepalveluita ja tämän kauden alkuun lainsäädäntö on helpottunut hieman, joten veneiden vuokraaminen on entisestään lisääntynyt hyvin matalalla kynnyksellä. Saatetaan lähteä vesille ja joutua pulaan, koska on aika vähän perehdytty merenkulun saloihin, navigointiin ja säiden vaihteluun.”

Valtaosa tehtävistä konevikaisten alusten avustamista ja karilleajoja. Myös polttoaineen loppuminen on aiheuttanut tehtäviä. Nämä ovat tyypillisiä veneilykauden alun ongelmia, joita ei enää loppukaudesta juurikaan nähdä, kun veneilyyn on syntynyt rutiini.

”Talvisäilytys ja keväthuollot ovat kriittinen tekijä, ja jos siinä menee jotain pieleen, niin se näkyy teknisinä vikoina, joiden kautta voidaan joutua merihätään tai joutua ainakin kutsumaan hinaus.”

Merellä jokaiselle pitäisi veneessä muistaa pukea pelastusliivit, myös lemmikeille.

Merellä ja järvellä jokaiselle pitäisi veneessä muistaa pukea pelastusliivit, myös lemmikeille. Kuva: iStock

Hyvä merimiestapa pitäisi olla hallussa, kun vesille lähtee

Talven jälkeen veneilijä tekee helpommin virheitä veneen lähtötarkastuksissa ja jopa navigoinnissa. Iso osa virheistä on kuitenkin sellaisia, jotka olisivat vältettävissä. Esimerkiksi nopeusrajoituksista ei olla vesillä aina tietoisia, vaikka ne sitovat liikkujaa vesillä siinä kuin maantielläkin.

”Esimerkiksi pääkaupunkiseudun edustalla on aika paljon nopeusrajoitusalueita. Jos niihin ei ole perehtynyt, sitä ei ehkä tiedä. Se ei ole tietenkään anteeksiantoperuste, mutta selittää inhimillisesti sitä, miksi näitä tapahtuu.”

Merivartiosto kehottaa ottamaan myös muut vesilläliikkujat huomioon: toista veneilijää ei saisi ohittaa liian läheltä tai liian lujaa. Omat aikeet tulisi näyttää ajoissa, jotta muut voivat ennakoida myös omaa toimintaansa. Lyhyelläkin merimatkalla reitteihin ja mahdollisiin nopeusrajoituksiin kannattaa tutustua etukäteen, ettei joudu eksyksiin tai päristele epähuomiossa ylinopeutta.

Esimerkiksi Meripelastusseuran verkkokurssilla voi hankkia hyvät perustiedot vesillä liikkumisesta.

Innostus veneilyyn on koronakeväänä lisääntynyt. Vesillä liikutaan nyt sekä omilla että vuokrattuilla veneillä.

Innostus veneilyyn on koronakeväänä lisääntynyt. Vesillä liikutaan nyt sekä omilla että vuokrattuilla veneillä. Kuva: iStock

Merivartiostolla kiireinen kevät

Merellä on tänä vuonna lähdetty tavallista innokkaammin. Koronapandemian aikaset liikkumisrajoitukset ovat näkyneet siten, että moni on keksinyt tekemistä kotimaan rajojen sisäpuolella ja merellä.

Myös lämmin kevät ja alkukesä ovat vauhdittaneet vesillä liikkumista ja suotuisat säät ovat näkyneet meripelastustehtävien määrässä.

Suomenlahden merivartioston meripelastus- ja avustustehtävät ovat alkuvuodesta olleet korkeimmalla tasolla kymmeneen vuoteen. Kasvua edellisiin vuosiin on kolmannes. Aiempina vuosina viikkojen 1–26 aikana tehtäviä on ollut runsaat 300, mutta tänä vuonna on päästy selvästi yli 400 tehtävään.

Lue myös: Satunnaiset vesijettikuskit aiheuttavat vahinkoa osaamattomuudellaan ja itsekkyydellään – ”Ei oteta muita huomioon kuin ennen”, Meripelastusseuran turvallisuuspäällikkö sanoo

X