Merivoimat harjoittelee Ahvenanmaan puolustusta: Uni jää muutamaan tuntiin, väsymys näkyy kasvoilla

Kun iso Halli-emo on lipunut suojaiseen poukamaan, luotojen kupeissa alkaa näkyä liikettä. Panssariveneet kurkistelevat niemenkärkien suojista.

Pieni alus siirtyy hiljalleen Hallin viereen. Hallista lasketaan kylkiä suojaavat lepuuttajat, ja miehistönkuljetusvene painautuu niitä vasten. Köydet kiinnitetään, ja Hallista tarjotaan letkua. Alkaa tankkaus.

Menee kymmenen minuuttia, vartti. Lopulta aluksen tilaama 2 000 litraa polttoainetta on tankattu.

Köydet irrotetaan, ja alus jatkaa matkaa. Seuraava valmistautuu siirtymään sen paikalle. Odottamassa on kymmenkunta pientä alusta.

Halli on matkannut koko yön tullakseen huoltamaan pieniä miehistönkuljetusaluksia. Sen määränpäätä muutettiin aamupäivällä, nyt on varhainen iltapäivä. Luodoilla on lunta. On pilvistä, mutta pouta, jopa rauhallista. Kunnes puhelin soi komentosillan katolla. Merisotamies Santeri Perttula siirtyy ilmatorjuntakonekiväärin luokse.

Pian taivaalla jyrisee.

Krimin sodasta asti

Halli ja Hylje ovat kaksi emoalusta Suomen merivoimissa. Niiden väkivahvat matalaviritteiset dieselmoottorit kuljettavat aluksia pitkin Suomen aluevesiä, verkkaisesti mutta varmasti. Rauhan aikana niiden päätarkoitus on torjua öljyvahinkoja. Ne tulevat apuun myös, jos laivoilla on muita ongelmia.

Mutta nyt Hallilla ei ole rauha. Tai on, mutta leikisti ei ole. Vieraan vallan lentokoneet hyökkäilevät merellä suomalaisten alusten kimppuun. Niitä yritetään ampua alas.

Saaristomerelle on rakennettu valtava verkosto, joka turvaa Suomen aluevesien, rannikon ja Ahvenanmaan turvallisuutta. Ahvenanmaa on ollut demilitarisoitu alue Krimin sodasta, vuodesta 1858 lähtien. Sota tiedetään Suomessa parhaiten Oolannin eli nykyisen Ahvenanmaan sodasta. Engelsmanni oli tuolloin kolmellasadalla laivalla Suomemme rannoilla. Ja se sota oli kauhea. Samoin kuin koko Krimin sota.

Maastoasuiset miehet

Hiljainen satama Saaristomerellä, suojaisessa poukamassa.

Ilta on hämärtymässä, kun Halli hiljalleen lipuu kohti laituria. Komentosillalla kokenut ylipursimies Kimmo Lehtinen liikuttaa ohjaussauvoja. Laivan keula- ja peräpotkurit alkavat siirtää sitä rauhallisesti kohti laituria.

Kun laivan kylki lähestyy sataman lepuuttajia, merisotamies Santeri Perttula varusmiestovereineen heittää köydet laiturille ja kiristää ne. Halli on jälleen valmiina polttoainetäydennyksiin. Nyt se on käsketty satamaan myös toisen syyn vuoksi.

Metsästä alkaa ilmestyä maastoasuisia miehiä. Askeleet ovat raskaat, ja kasvot väsyneet. Monen ryhti on hieman kumara. Reserviläisjoukkue on saanut siirtokäskyn. Halli vie miehet ja muutaman naisen uuteen paikkaan, joka on sodanjohdon mielestä taktisesti sopivampi. Kolme miehistä pystyttää ilmatorjuntakonekivääriä Hallin kannelle.

Sotilaat kantavat joukkueensa varusteita kannelle. Hiljalleen he pääsevät messiin lämmittelemään ja lepäämään. Heillä on takanaan kolme vuorokautta ankarissa oloissa, lähes ilman unta. Kun Halli valmistautuu irrottamaan köytensä, messissä lähes jokainen mies ja nainen nukkuu nojaten päätään käsiin.

Edessä on lepotauko lämpimässä. Muutaman tunnin kuluttua, yön pimeydessä Halli pysähtyy. Reserviläiset lähtevät takaisin kohti kylmää metsää. Kun he ovat nousseet ylös, Halli jatkaa matkaansa. Kukaan ei tiedä, mikä lopullinen määränpää on. Sotilaslaiva menee sinne, minne käsketään.

Strategisesti tärkeä

Hieman yli 150 vuotta sen jälkeen, kun Ahvenanmaa riisuttiin aseista, sen aseistaminen on nyt noussut puheenaiheeksi. Paljolti juuri Krimin vuoksi. Kun Krimin niemimaalta alkoi kaksi vuotta sitten kuulua havaintoja vihreistä miehistä, Itämeren rantavaltioiden puolustuspäämajoissa höristettiin korvia.

Ukrainalle vielä tuolloin kiistattomasti kuulunut Krim liukui venäläisten hallintaan. Tunnuksettomiin sotilasasuihin pukeutuneet ”vihreät miehet” ilmestyivät Krimille panssarivaunuineen kuin tyhjästä. Valloitus oli tarkkaan suunniteltu ja tehokas, ja niemimaan ukrainalaiset varuskunnat antautuivat taisteluitta melkein saman tien.

Krimin sotilaallisesta merkityksestä kertoo se, että se on ollut Venäjän keisarikunnan, Neuvostoliiton ja vielä nyky-Venäjänkin Mustanmeren laivaston päätukikohta kohta 250 vuoden ajan, purjelaivojen kaudelta häivealusten aikaan.

Lumimyräkkä ei haittaa

Santeri Perttula lusikoi hernekeittoa suuhunsa. On torstai. Merivoimien vuotuinen pääsotaharjoitus on alkanut maanantaina.

Harjoituksen alkupäivien sää on ollut rapsakka. Lunta satoi maalla muutama kymmenen senttiä, meri on sula. Laivojen ja veneiden ulkopinnat ovat jäässä. Perttula on juuri tullut neljän tunnin päivystysvuorosta komentosillan katolta, konekivääriväijytystä.

Perttula on kotoisin Raumalta mutta opiskellut merenkulkijaksi Torniossa. Siellä hän on myös työskennellyt laivalla. Kylmähkö sää ei siis ole mitään uutta, kuten ei muillekaan merimiehille.

”Tällainen keli on loistava, kun ei vain vettä sada.”

Enää ei löysäillä

Nuorukaiset ovat parikymppisiä. Sen huomaa siloisista kasvoista. Armeija ei ota riskejä varusmiesten kanssa.

”Kylmällä tullaan yleensä kysymään, onko tarpeeksi vaatteita päällä. Jos ei ole, määrätään laittamaan lisää”, Perttula sanoo.

Heidän ensimmäinen sotaharjoituksensa oli loppukesästä. Silloin oli noin 25 astetta lämmintä. Nuorukaisten asemapaikka Hallillla on mukavampi kuin edellisyönä samassa paikassa nukkuneiden reserviläisten. Osa heistä oli yllättyneitä kertausharjoitusten luonteesta. Vanhojen kertomusten mukaan kertauksissa tarinoidaan mukavia ja oluttakin juodaan.

”Tämähän on ihan erilaista kuin on sanottu”, eräs ihmetteli.

Sotaharjoituksissa ei enää löysäillä edes reservissä. Ilta oli pimentynyt yöksi, kun viimeiset reserviläiset pääsivät kannelta messiin. Herätys odotti muutaman tunnin päässä.

Reserviläisistä ei jälkeä

Hallin jylhät dieselmoottorit jurnuttavat kolme kerrosta messiä alempana. Aurinko on juuri noussut, ja reserviläisistä ei näy enää jälkeäkään.

”Lähdetään hiljaa ajamaan”, yliluutnantti Petri Seikkula sanoo komentosillalla. Hän on försti, maallikkokielellä ensimmäinen perämies.

Seikkula on koko laivan kakkosmies Hallin päällikön, kapteeniluutnantti Ari Mäkisen jälkeen. Laiva punnertaa kaakkoon Saaristomeren syövereissä, Hangosta muutama kymmenen kilometriä länteen.

Armeija marssii vatsallaan, ja laivalla ruokaa tekevät ammattilaiset. Nyt on tosin torstai, ja se tarkoittaa hernekeittoa ja pannukakkua. Edellisenä iltana messissä syötiin kanaa hapanimelässä kastikkeessa. Illallisena oli nyhtöporsashampurilaisia coleslaw-salaatilla.

Komentosillalla kapteeni Ari Mäkinen liikuttaa joystickia, ohjaussauvaa. Sotalaivoja ohjataan kuten avomeriristeilijöitäkin: tietokone hoitaa suuren osan ohjauksesta.

Satamissa ja ahtaammissa paikoissa Mäkinen, Seikkula tai Lehtinen ajavat laivaa itse. Ja ahtaita paikkoja on edessä usein, sillä sotalaiva ei aina aja väyliä.

Kaikkia ei samaan koriin

Monen sadan metrin päässä merellä kelluu tummanharmaa laiva. Se on Hamina-luokan ohjusvene. Sen kimpussa pörrää Hawk-harjoitushävittäjä, joka esittää vihollisen lentokonetta. Pilotti on rohkea, koska veneellä on mukanaan myös moderneja ilmatorjuntaohjuksia. Harjoituksessa ei puhuta esimerkiksi MiG- eikä Suhoi-hävittäjistä, jotka kuuluvat Venäjän ilmavoimien kalustoon. Vihollinen on vihollinen.

Hallin komentosillalla seurataan ruuduilta alueella lentäviä lentokoneita. Osa niistä on merkitty vihollisiksi. Sama ruutu on Turun Pansiossa olevassa komentokeskuksessa, Hallin kotisatamassa.

Merivoimien kahdeksannen huoltolaivueen komentaja Juha Kotilainen näyttää karttaa. Kun Saaristomerta ja rannikkoa puolustetaan, logistiikka on tärkeää. Jos sotilaskalustolla ei ole huoltoa, se on toimintakyvytön. Halli-laiva on merkittävä huoltoketjun osa muttei sekään välttämätön.

”Hajauttaminen on tärkeää”, Kotilainen sanoo.

Jos Halli tai joku muu huoltoalus vaurioituu tai upotetaan polttoaine- ja ohjuslasteineen, ketjun muut osat voivat korvata sen.

Hävittäjä ampuu ja väistää

Jyrinän keskeltä syöksyy kohti hävittäjä, joka lentää matalalla suoraan kohti. Hävittäjän ikkunan lähellä näkyy välkettä. Se ampuu.

Heti sen jälkeen se kaartaa jyrkästi kulkussuunnassaan vasemmalle ja kiertää Hallin komentosillan. Sen jälkeen se häipyy nopeasti laivan taakse, ja suihkumoottorien jyly alkaa vaimeta.

Hieman myöhemmin komentosillalla laivan päällikkö Ari Mäkinen huikkaa.

”Näitkö kun se väisti?”

Hän näyttää merkinantovaloa. Se on kuin ylisuuri taskulamppu, jolla laivat kertovat tunnuksensa toisille morseaakkosin. Mäkinen osoitti sillä hävittäjää ja ”ampui”. Lentäjä oli tehnyt saman. Molemmat näkivät, että vastapuoli ”ampui”.

”Konekivääriämme pilotti ei välttämättä huomaa”, Mäkinen sanoo.

Komentosillan päällä merisotamies Santeri Perttula kuitenkin sinnikkäästi osoittelee lähestyviä koneita. Jos tosi olisi kyseessä, konekivääri ei olisi kummoinen ase ohjuksin varustettuja hävittäjiä vastaan. Tositilanteessa niiden kimpussa todennäköisesti olisi Suomen ilmavoimien Horneteja tai ilmatorjuntaohjuksia.

Nyt vihollista esittävät Hawk-harjoitushävittäjät. Laivan komentosillan takana olevassa taistelunjohtokeskuksen tietokoneruuduilla näkyy jokainen lentokone kymmenien kilometrien säteellä. Kun tiedustelu- tai taistelulentokone lähestyy, Perttula saa yläkannelle puhelun ja siirtyy taistelijaparinsa kanssa konekiväärin taakse tai kiikaroimaan.

Sotilas tottelee

Upseerimessissä on hiljaista. Laivan johto istuu vaitonaisena.

Kapteeniluutnantti Ari Mäkinen ja yliluutnantti Petri Seikkula vilkaisevat toisiaan. Kysymys kuului: miten Ahvenanmaanhan mahdollisesti kohdistuvat uhat vaikuttavat harjoitukseen.

”Me mietimme vain annettua tehtävää”, Seikkula sanoo.

”Kyllä. Joku muu miettii isompia asioita”, Mäkinen jatkaa.

He ovat sotilaita. Esikunnassa annetaan käsky, ja he toteuttavat sen.

”Tällainen harjoitus on joka vuosi”, Mäkinen vielä sanoo.

Joka tapauksessa Itämeren turvallisuustilanne on monen maan puolustusvoimien päänvaiva. Ruotsi on jo asettanut joukkoja aiemmin Ahvenanmaan tapaan demilitarisoidulle Gotlannin saarelle. Siellä on selvät kaaviot, miten ”vihreiden miesten” ja virallisten maihinnousujoukkojen rynnäkkö tapahtuisi ja miten se yritettäisiin estää.

Suomi ei ole ryhtynyt Ahvenanmaan osalta ainakaan yhtä näkyviin toimiin.

Mutta Halli ja muut merivoimien alukset ovat valmiudessa puolustamaan Ahvenanmaata, Saaristomerta ja koko Suomen rannikkoa. On selvää, että puolustusvoimilla ja merivoimilla on selvät sävelet, mitä tehtäisiin, jos tulisi tositilanne.

Jos alkaisi uusi Oolannin sota.