Teksti:
Tarja Hurme

Moni meistä ikääntyneistä harkitsee palaamista kotikyläänsä – myös alkuperäinen helsinkiläinen lähikuntakierrokseltaan lapsuusmaisemiinsa, keskustammaksi. Mutta hidasteita on paljon. Ostoasunnot ovat kalliita, vuokra-asunnot tiukassa. Lähivuosina Helsingin vuokratonttihinnat kohoavat monin paikoin huimasti, mikä lisää asumiskustannuksia. Myös työn perässä pääkaupunkiseudulle tulevien kalkulaattori käy kuumana.

 

Uudemmissa kohteissa arveluttaa laatu. Helsingin Uutiset kertoi helmikuun alussa surullisen tarinan rouvasta, joka osti viime syksynä huoneiston Helsingin merellisestä Arabianrannasta. Joulukuussa huoneiden lattialle valui ulkoseinästä vettä. Nyt rouva on evakossa. Falskaavia seinälaattasaumoja paikkaillaan. Isännöitsijä ei asukkaan murhetta juuri jakanut. Asuntohan on ”jo” 15-vuotias – sellaiseen voi kuulemma tulla mitä vain. Pahempiakin asioita. Ei ollut ensi kerta, kun vettä lirui talon seinästä sisään. Jestas! Mitä rakentamisen laadulle on tapahtunut, jos pitää varautua vaikka mihin ostaessaan asunnon 2000-luvulla rakennetusta talosta?

 

Suomalainen maksaa pelkkiä seiniä ison osan elämäänsä. Omistusasunto on ollut monen ainoa perintö lapsilleen, myös tapa säästää ja sijoittaa. Oma tupa, oma turva on houkutellut enemmän kuin epävarma etsiskely vuokramarkkinoilla. Mutta kun kiireen vaivaaman uudisrakentamisen laatu nykyään on arvoitus, tuntuu jatkossa ehkä pienemmältä riskiltä vuokrata kuin laittaa omaa rahaa ja pankkilainaa kiinni omistusasuntoon. Liikkuvainen nuorisokaan ei enää tunnu arvostavan omistusasumista samalla tavoin kuin vanhempansa. Kaikki tämä lisää painetta säälliseen vuokra-asuntotuotantoon.

 

Näilläkö konsteilla kohti tiivistä kaupunkirakennetta? Kaavoituksella tonttien hinnat ja kiinteistöverot ylös. Hätiköiden pystyyn ylikalliita uudisasuntoja merestä valloitetulle täyttömaalle. Helsingin tonttivuokrat pilviin ja asuminen kalliimmaksi vanhoissakin taloissa. Toteutuukohan sittenkin Matti Vanhasen äskeinen arvio: Nurmijärvi-ilmiö palaa.

X