Miksi isä ei halua tavata? Kun toinen vanhempi katkaisee yhteydenpidon, toisen on vastattava lapsen kysymyksiin

Ero voi joskus johtaa siihen, että lapsi ei enää näe toista vanhempaansa. Oma-aloitteisesti siteet lapseensa katkonut vanhempi jättää taakseen epävarmuuden. Psykologin mielestä tärkeintä olisi, että lapsi ei alkaisi vihata pois lähtenyttä vanhempaansa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ero voi joskus johtaa siihen, että lapsi ei enää näe toista vanhempaansa. Oma-aloitteisesti siteet lapseensa katkonut vanhempi jättää taakseen epävarmuuden. Psykologin mielestä tärkeintä olisi, että lapsi ei alkaisi vihata pois lähtenyttä vanhempaansa.
(Päivitetty: )
Teksti: Piia Sainio

Aina ei riitä, että lapsen huoltajaksi jäänyt vanhempi tekee kaikkensa, jotta lapsen suhde perheestä pois lähteneeseen vanhempaan säilyisi. Joskus toinen vanhempi vain ei halua pitää yllä siteitä lapseensa – tai ei kykene siihen. Jos toinen päättää vapaaehtoisesti luopua tapaamisoikeudestaan, hän on valinnut passiivisen vanhemmuuden. Eikä vanhemmalla ole lain mukaan mitään velvollisuutta tavata lastaan.

Oikeuspsykologian dosentti, psykoterapeutti Helinä Häkkänen-Nyholm näkee työssään vanhempia, jotka pohtivat siteiden katkaisemista perheeseensä. Kyseessä on yleensä isä, mutta joskus myös äiti voi päätyä samaan tilanteeseen.

”En muista, että olisin omalla urallani kohdannut äitiä, joka vapaaehtoisesti luopuisi suhteestaan lapseen, mutta varmasti yksittäistapauksia on. Passiivinen vanhemmuus yhdistyy kuitenkin enemmän isyyteen”, Häkkänen-Nyholm toteaa. Hän työskentelee PsyJuridica-yrityksessä, joka on erikoistunut sekä lakimiespalveluihin että psykologi- ja terapiapalveluihin. Yrityksessä hoidetaan satoja avioeroja vuodessa, ja passiivinen vanhemmuus tulee esiin joissakin tapauksissa vuosittain.

Prosessi herättää voimakasta ahdistusta

Häkkänen-Nyholm on nähnyt vastaanotollaan, että päätös siteiden katkaisemisesta ei synny helposti, vaan se on sisäistä kamppailua, jossa vellovat syyllisyyden tunteet ja itsesyytökset.

”Niin raadollista kuin se onkin, rinnastaisin päätöksentekoprosessin siihen, miten ihminen tekee itsetuhoisia päätöksiä. Ajatteluprosessi herättää usein voimakasta ahdistusta.”

Samalla Häkkänen-Nyholm muistuttaa, että ihan kaikille päätös ei ole vaikea.

”Esimerkiksi Jörn Donner on kertonut julkisuudessa, ettei hän ole ollut lapsistaan neljän kanssa tekemisissä. Emme voi tietää, miten vaikea päätös on hänelle ollut, mutta samoin kuin hän, osa perustelee päätöstään sillä, että lapsi syntyi vahingosta tai toisen vanhemman kanssa ei tultu toimeen.”

Lapselle pitää selittää, ettei tilanne johdu hänestä

Terapeutin vastaanotolle tulevat kuitenkin juuri ne, jotka painivat itsesyytösten kanssa. Kun päätös on tehty, henkinen mielentila yleensä kohenee ja vanhemmuuden taakseen jättänyt pääsee elämässään eteenpäin.

”Asian käsittelemistä saattaa helpottaa se, että pääsee toteuttamaan vanhemmuutta uuden puolison kanssa. Uusperheellisen tilanne on helpompi verrattuna esimerkiksi sellaiseen erovanhempaan, joka jättäytyy yksin mielenterveys- tai päihdeongelmien vuoksi.”

Mutta miten käy lapsen? Juuri uusperhekuviot ovat omiaan herättämään kateuden ja mustasukkaisuuden tunteita. Lapsi tai teini saattaa miettiä, miksi isä rakastaa uuden perheen lapsia mutta ei minua.

”Lapselle kannattaa painottaa, ettei tilanne johdu hänestä. Hänelle voi selittää, että kaikilla ei ole kykyä olla vanhempi kahden perheen lapsille”, Häkkänen-Nyholm neuvoo.

Motiiveja ei kannata arvailla

”Vanhemmalla on valta valita, mitä hän opettaa lapselleen. Hän voi antaa lapsen ajatella, että toinen vanhempi on hylännyt tämän tai ei enää rakasta tätä. Tai hän voi pyrkiä sen sijaan opettamaan lapselleen jotain erilaisuudesta. Hän voi kertoa, että jotkut eivät osaa olla vanhempia, eikä kyse välttämättä ole siitä, etteivätkö he haluaisi olla vanhempia.”

Entisen puolison pohjimmaisia motiiveja ei voi tietää. Siitä Häkkänen-Nyholm keskustelee usein vastaanotollaan sellaisten vanhempien kanssa, jotka ovat jääneet lapsensa yksinhuoltajiksi.

”Motiivia ei voi olettaa, etenkään jos taustalla on mielenterveys- tai päihdeongelmia. Ja vaikka vanhemmalla olisi jokin aavistus siitä, mitä syitä taustalla on, sitä ei tulisi kertoa lapselle varmana tietona.”

Tärkeää on pistää omat kielteiset tunteensa syrjään ja kertoa lapselle myös joitain myönteisiä asioita ex-puolisosta.

”Jossain vaiheessa elämäänsä lapsi kasvaa siihen ajatukseen, että on vanhempiensa biologinen jälkeläinen. Silloin hänelle on arvokas tieto vaikkapa se, että isä oli taitava piirtäjä ja että hän on perinyt piirustustaitonsa isältään.

Siinä on iso haaste lähivanhemmalle, koska usein hänellä on kielteisiä tunteita pois lähtenyttä kohtaan. Lapsella on kuitenkin oikeus ajatella vanhemmastaan hyvää. Ketään ei palvele se, että lapsi saadaan vihaamaan pois lähtenyttä vanhempaa. Eniten siitä on haittaa lapselle itselleen.”

X