Uusikaupunki ottaa hurjan korona- ja kasvuriskin: autotehdasvaikuttaja Ilpo Kokkila sai kaupungilta yrityksilleen miljoonaurakan

Uusikaupunki antaa autotehdasvaikuttajan rakentaa kaupunkiin uuden hyvinvointikeskuksen - miljoonien riskillä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vanhan lyseorakennuksen remontointi olisi tullut kaupungin salamyhkäisten laskelmien mukaan lähes yhtä kalliiksi kuin uudisrakentaminen. Kuva: Juha Sinisalo/OM-Arkisto

Uusikaupunki antaa autotehdasvaikuttajan rakentaa kaupunkiin uuden hyvinvointikeskuksen - miljoonien riskillä.
(Päivitetty: )
Teksti: Petri Korhonen

Seura kertoi viime syksynä Uudenkaupungin historian suurimmasta rakennushankkeesta, kunnianhimoisesta hyvinvointi- ja sivistyskeskuksesta. Sen rakentaminen maksaisi lähes 50 miljoonaa euroa, mikä on kaksi kolmasosaa Uudenkaupungin tavallisen koronattoman vuoden verotuloista. Kaupungin velat ja vastuut kasvaisivat 2,5-kertaisiksi nykyisestä.

Uuden keskuksen tieltä kaupunki purkaisi arkkitehtonisesti arvokkaan, vuonna 1957 valmistuneen entisen lyseorakennuksen sekä kaupungin nykyisen uimahallin.

Kaupunki perusteli riskihanketta toiveikkailla laskelmilla: vuosikymmenen lopulla kaupungissa olisi nykyisen runsaan 15 500 ihmisen sijaan yli 20 000 asukasta. Kasvun veturina toimisi Uudenkaupungin autotehdas, jolla oli tosin jo syksyllä lomautuksia.

Osa valtuustojäsenistä arveli tuolloin Seuralle, että hanketta pedattiin autotehtaan suuromistajan, vuorineuvos Ilpo Kokkilan SRV-rakennusyhtiölle. Epäilyt osoittautuivat nyt todeksi.

Tuottoa ylläpidosta

Uusikaupunki ilmoitti vapun alla valinneensa SRV:n koko hyvinvointi- ja sivistyskeskuksen ”elinkaarihankkeen” toteuttajaksi.

Tämä malli on rakentamisen hiipumisesta kärsineelle konsernille todellinen jättipotti. SRV saa rakentaa kiinteistön ja vastata myös sen kunnossa­pidosta 25 vuotta. Ostosumman lisäksi kaupunki tulee maksamaan SRV:lle talojen ylläpidosta kymmeniä miljoonia.

Keskukseen valmistuvat päiväkoti, yhtenäiskoulu, lukio, musiikkiopisto, kansalaisopisto, nuorisotyötiloja, digikirjasto, uimahalli sekä sisäliikuntahalli.

Tulevana kesänä SRV alkaa suunnitella tilojen toteutusta. Rakennus­töiden pitäisi käynnistyä alkuvuonna 2021, jos hankintapäätös saa nyt lainvoiman.

Uudenkaupungin uimahalli on vain 30 vuoden ikäinen, mutta joutumassa jyrän alle. © Juha Sinisalo

Uudenkaupungin uimahalli on vain 30 vuoden ikäinen, mutta joutumassa jyrän alle. © Juha Sinisalo

Outo valtuustokokous

Uudenkaupungin valtuusto käsitteli hankintaa 20.4. erikoisesti suljettujen ovien takana. Videoyhteys kokoukseen katkaistiin kaupunkilaisilta useaksi tunniksi, eivätkä asukkaat päässeet kuulemaan miten hankkeesta väännettiin.

13 valtuuston jäsentä olisi halunnut lykätä päätöstä ensi syksyyn, jolloin tiedettäisiin paremmin miten koronaepidemia on muuttanut kaupungin talousnäkymiä.

Suuret valtuustoryhmät kuitenkin nuijivat esityksen kumoon, ja tämän jälkeen valtuutetut hyväksyivät yksimielisesti urakan antamisen SRV:lle.

Kestääkö kassa?

Jo nyt on epävarmaa, pitävätkö kaupungin tulevaisuuslaskelmat kutinsa.

Taloudenkin piti kääntyä jo vuonna 2019 voitolliseksi, mutta sosiaalikulujen loppuvuoden nousu pudotti Uudenkaupungin budjetin kolmisen miljoonaa euroa alijäämäiseksi.

Verotulot jäivät noin 1,8 miljoonaa euroa odotetusta, ja asukasmääräkin laski edellisvuodesta.

Yhtä sumussa kulkee kaupungin suurin työllistäjä, Valmet Automotive. Se pysäytti koko tuotantonsa huhtikuun ajaksi koronan aiheuttaman komponenttipulan takia ja lomautti henkilökuntaansa.

Lue myös: Norja ei saanut omaa Porscheaan koskaan – Muovikorisen Troll-urheiluauton piti nostaa syrjäinen maa maailman autoteollisuuden huipulle

X