Gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantanen: ”Olemme nuortuneet kymmenen vuotta”
”Käsityksemme vanhenemisesta on vanhentunut”, Taina Rantanen sanoo. Elämme vireämpinä pidempään ja vanhenemme hitaammin kuin aiempi sukupolvi. Lisää vuosia ei tule vain loppupäähän, vaan myös keskelle.
Professori Taina Rantanen innostui nuorena tutkimaan toimintakyvyn merkitystä, mikä tempaisi hänet mukaansa gerontologiaan eli ikääntymisen ja vanhenemisprosessin tutkimukseen.
Muistatteko vielä 1980- ja 90-luvun komediasarjan Tyttökullat? Se kertoi kolmesta keski-ikäisestä ja yhdestä kahdeksankymppisestä naisesta Miamissa. Kun 2000-luvun hittisarja Sinkkuelämää sai viime vuonna jatkoa, moni hämmästyi. Sinkkuelämän hahmot ovat nyt samaikäisiä kuin Tyttökullat-sarjan hahmot aikoinaan, mutta miten eri tavalla heidät esitetään!
Tyttökullat olivat tätimäisiä olentoja mummomaisine permanenttikiharoineen ja helminauhoineen. Sinkkusarjan naiset taas ovat trendikkäitä, meneviä ja hyvin kaukana mummoilusta.
Käsityksemme siitä, mitä on olla 50–60-vuotias, on muuttunut rajusti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Mutta niin on myös käsityksemme siitä, mitä on olla 70–80-vuotias.
”Kulttuurimme on muuttunut ja sosiaalisten roolien kirjo laajentunut. Jokainen voi elää omannäköistään elämää iästä riippumatta”, summaa gerontologian ja kansanterveyden professori Taina Rantanen.
Ihmisten nuorekkuuden syynä eivät ole kuitenkaan vain kulttuuriset tekijät tai se, että nykyään monet tuntevat itsensä ikäistään nuoremmiksi. Syynä on myös se tosiasia, että me vanhenemme hitaammin kuin aiempi sukupolvi.
”Nykyiset 75–80-vuotiaat ovat huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ikätoverinsa kolmekymmentä vuotta sitten, kun mitataan lihaskuntoa, kävelynopeutta ja kognitiivisia taitoja. Nykyinen 85-vuotias on samassa kunnossa kuin 75-vuotias tuolloin. Voikin sanoa, että olemme nuortuneet kymmenen vuotta.”
Milloin vanhuus alkaa?
Käsityksemme vanhenemisesta on vanhentunut, huomauttaa Rantanen. Elämme vireämpinä entistä pidempään mutta myös se, miten vanheneminen mielletään, pitää ajatella uusiksi.
Vanhuus ei olekaan vain jatkuvaa huononemista, terveyden, toimintakyvyn ja hyvinvoinnin heikkenemistä, vaan siihen liittyy myös monenlaista myönteistä kehitystä. Rantasen mukaan ihmisillä on taipumus toimia aktiivisesti niin, että he pyrkivät omilla toimillaan ylläpitämään ja parantamaan hyvinvointiaan niissä olosuhteissa, joissa elävät.
”Pitkään on hämmästelty esimerkiksi sitä, miksi tyytyväisyys elämään ei heikkene vanhetessa, vaikka toimintakyky heikkenee ja saattaa olla vähän masennusoireitakin. Vastaus on, että vanhetessa ihminen oppii kiinnittämään huomiota asioihin, jotka ovat hyvin.”
Vaikka toimintakyvyn vähittäinen liuku alaspäin alkaa jo keski-iässä ja vauhti kiihtyy vanhetessa, Rantanen korostaa, että ihmisillä on varaakin menettää vähän toimintakykyään.
”Ei se heti lopu. Ei ihmisille siinä 60–70- vuotiaana tapahdu mitään sen kummempaa toimintakyvyn kannalta.”
Missä vaiheessa sitten tapahtuu?
”Yleensä ajatellaan, että vanhuus alkaa noin kymmenen vuotta ennen kuolemaa. Tällöin toimintakyky alkaa heiketä aiempaa merkittävämmin. Pari vuotta ennen kuolemaa toimintakyky ja hyvinvointi heikkenevät jyrkästi. Silloin saattaa tulla yhä uusia terveys- ja muita haasteita, jotka eivät kunnolla parane tai ratkea.”
Vanhuus alkaa tällä hetkellä keskimäärin 73,5–77-vuotiaana, koska 65-vuotiaiden naisten elinajan odote on 87 vuotta ja miesten 83,5 vuotta.
”Puolet elää kuitenkin tätä vanhemmiksi. Näyttää siltä, että yhä suurempi osa kuolemista pakkautuu hyvin korkeaan ikään, ja ennenaikaisten kuolemien määrä on vähentynyt huomattavasti. Näin vanhuuskin siirtyy yhä korkeampaan ikään.”
Työteliäät eläkeikäiset
Ihmisen elinkaarta on hahmoteltu jakamalla se neljään ikään: ensimmäinen ikä on lapsuus ja nuoruus, toinen on aktiivinen työelämävaihe, kolmas koittaa, kun jäädään eläkkeelle ja neljäs on vanhuus. Kolmas ikä on perinteisesti mielletty itseilmaisun elämänvaiheeksi: eläkkeellä on aikaa ja mahdollisuuksia matkustella, harrastaa ja nauttia elämästä ennen kuin vanhuus iskee.
Rantanen kutsuu kolmatta ikää myöhäiseksi keski-iäksi. Aikuisuus ei lopukaan eläkeiässä, vaan toinen ja kolmas ikä sekoittuvat toisiinsa. Moni haluaa jatkaa työelämässä ja kantaa yhteiskunnallista vastuuta, vaikka virallinen eläkeikä olisi ylitetty.
”Aika 65 ikävuoden ja vanhuuden välissä on kasvanut. Pitkään on oltu sen harhan vallassa, että elämän pituuden lisääntyminen tarkoittaa sitä, että vanhuus on loputonta ja että siihen tulee vuosia vain lisää ja lisää. Elämä ei kuitenkaan jatku ainoastaan loppupäästä vaan myös keskeltä.”
Vaikka nykyään ollaan aiempaa avoimempia sille, että kuusikymppisellä voi olla vielä monta vuotta työelämää edessä, Rantasen mukaan tarvitaan joustavampia ja monimuotoisempia mahdollisuuksia olla mukana työelämässä 60–70-vuotiaana ja sen jälkeenkin. Se helpottaisi työvoimapulaakin.
Rantanen on itse 63-vuotias, ja hän voisi jäädä eläkkeelle vajaan puolentoista vuoden kuluttua, mutta näillä näkymin hän aikoo jatkaa työelämässä ainakin 66-vuotiaaksi. Yksi motiivi on raha: apurahatutkijana eläke ei karttunut.
Mutta on myös toinen syy:
”Tuntuisi vaikealta ajatus, etten olisikaan töissä ja ajattelisi tutkimukseen liittyviä asioita. Olen niin monta vuotta vienyt alaa eteenpäin vähän kuin kasvuyritystä, etsinyt uusia mahdollisuuksia ja kouluttanut uusia ihmisiä. On valtavan tyydyttävää tehdä tällaista työtä.”
Korona jätti jälkensä
Taina Rantasen tie alansa huipulle, palkituksi ja kansainvälisesti tunnetuksi gerontologiksi, alkoi Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta. Ensikosketus tutkimukseen tuli 1980-luvun alussa, kun hän pääsi opiskelijana tutkimusapulaiseksi tutkimukseen, jossa selvitettiin vanhenemista ja toimintakykyä muun muassa lihasvoiman, aistitoimintojen ja reaktiokyvyn avulla.
”Se oli oikeasti uraauurtava tutkimus, sillä aiemmin vanhenemisesta oli oltu kiinnostuneita lähinnä sairauksien kautta.”
Tutkijan ura imaisi Rantasen täysin mukaansa.
Vuosina 2016–2022 hän johti Euroopan tutkimusneuvoston ja Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta. Siinä tutkittiin aktiivisena vanhenemista ja sen taustalla olevia syitä.
Aktiivisena vanheneminen tarkoittaa sitä, että ikääntyvä ei nähdä yksinäisyydestä kärsivänä avun saajana vaan aktiivisena toimijana, joka tekee asioita omien kykyjen ja mahdollisuuksien mukaan.
Tutkimuksen aikana sattui koronapandemia, joka oli Rantasen kannalta iso luonnonkoe: iäkkäiden ihmisten aktiivisuus aleni, kun kaikki suljettiin. Nyt kun pahimmat koronarajoitukset ovat poistuneet, iäkkäiden ihmisten elinpiiri laajenee jälleen. Näyttää kuitenkin siltä, että koronarajoitukset jättivät jälkensä: ne nopeuttivat elinpiirin supistumista ja johtivat myös siihen, että monella iäkkäällä riski toimintakyvyn heikkenemiseen kasvoi.
Vanhuus tulee sattuman, elintapojen ja geenien vaikutuksesta
Viime vuosikymmenien aikana tapahtunut toimintakyvyn koheneminen johtuu monesta asiasta, kuten elintason, työelämän, ravitsemuksen, lääketieteen ja terveydenhoidon parantumisesta.
Toki vanhenemiseen vaikuttavat myös geneettiset tekijät ja elintavat. Isoin merkitys vanhenemiseen on tupakoinnilla. Rantanen huomauttaa, että tupakointi vanhentaa jo kaksikymppisenä. Toinen merkittävästi vanhentava tekijä on tyypin 2 diabetes.
Mitään pitkän iän salaisuutta ei kuitenkaan ole. Rantanen on tutkinut myös satavuotiaita, ja sattuma vaikuttaa olevan merkittävä tekijä pitkän iän taustalla.
”Positiivisella asenteella ja terveellisillä elämäntavoilla pääsee jo pitkälle. Usein ajatellaan, että liikunta lisää elinvuosia, mutta näin ei välttämättä ole. Liikunta kuitenkin pitää yllä toimintakykyä pidempään.”
Rantasen mukaan kaikki liikunta on hyvästä. Lihasvoiman ylläpidon kannalta kuntosaliharjoittelu olisi tärkeää mutta tärkeintä on löytää laji, josta pitää. 60 ikävuoden jälkeen kannattaa kuitenkin välttää lajeja, joissa on iso vammautumisriski.
”Minua hirvittää ystäväpiirin kuusikymppiset miehet, jotka pelaavat lätkää nuorempien kanssa. Jos vammautuu iäkkäämpänä, voi takapakkia tulla paljon.”
Rantanen suhtautuu omaan vanhenemiseensa rauhallisin mielin. Se ei pelota.
”Kun ajattelen omaa vanhenemistani, ajattelen omaa äitiäni. Ei minulla muuta mallia ole. Tietysti toivon, että kaikki menee hyvin minullakin. Myönteistä on, jos kovin monet asiat eivät kauhean nopeasti muutu eikä tapahdu mitään yllätyksellistä, mikä heikentäisi äkisti toimintakykyä. Että pystyisin hoitamaan kukkamaitani ja asumaan vanhassa hirsitalossani.”