Miten käy Baltian matkailun? Korona hiipii lahden takana ja Latvia julisti jo kansallisen hätätilan

Korona leviää taas Baltiassa – onko vaarana että matkailu tyssää jälleen? Ei ainakaan valtioiden omiin rajoituksiin: joka maalla on suuri tarve pitää rajansa ja taloutensa auki.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Koronapotilaat ruuhkauttavat taas terveydenhuoltoa Baltian maissa. Syynä pidetään rokotus­halutto­­muutta: valtaosa hoitoon joutuneista on jättänyt piikin ottamatta. Maahantulo­rajoituksia ei ole silti tulossa.

Korona leviää taas Baltiassa – onko vaarana että matkailu tyssää jälleen? Ei ainakaan valtioiden omiin rajoituksiin: joka maalla on suuri tarve pitää rajansa ja taloutensa auki.
Teksti:
Petri Korhonen

Latvia julisti lokakuun 8. päivänä kansallisen hätätilan, koska koronan leviäminen on maassa kiihtynyt syksyn aikana huomattavasti.

Tauti vie tällä hetkellä sairaalahoitoon eniten rokottamattomia ihmisiä, ja terveydenhuollon kapasiteetti alkaa olla heidän takiaan lujilla.

Jo syyskuussa Riikan sairaaloissa jouduttiin siirtämään muiden potilaiden ei-kiireellisiä hoitoja ja operaatioita, koska henkilökuntaa ei riitä.

Latvia ylläpitää poikkeustilaa hallituksen ilmoituksen mukaan kolme kuukautta. Rokottamattomilta on sen aikana kielletty yli kymmenen hengen perhejuhlat ja yksityistapaamiset.

Uskonnolliset tilaisuudet, esimerkiksi hautajaiset ja ristiäiset ovat poikkeus.

Maskipakko tuli viikonloppuna Latviassa kaikkiin sisätiloihin. Ostoskeskukset suljetaan viikonlopuiksi, ja muidenkin kauppojen ilta-aukioloaikoja rajoitetaan. Maahan pääsee silti Suomesta yhä rokotustodistusta näyttämällä.

Viro pitää rajat auki koronapassin turvin

Myös Viro näyttää olevan menossa samaan suuntaan.

Koronan ilmaantuvuusluku oli naapurimaassa viikonloppuna jo yli 500, kun Suomessa se oli 123 sataatuhatta asukasta kohti.

Siitä on toki matkaa viime maaliskuun pahimpiin tautipiikkeihin. Tuolloin Viro johti hetkellisesti maailman koronatilannetta, kun ilmaantuvuusluku käväisi yli 1500:ssa.

Lokakuun 11. päivänä virkaansa astunut Viron uusi presidentti Alar Karis on kuitenkin korostanut maan avoimena pitämisen tärkeyttä.

Ratkaisuvalta on hallituksen käsissä, mutta pääministeri Kaja Kallas ei sulje Viron rajoja vielä näin pienistä syistä. Työmatkailu ja turismi kärsivät jo keskikesään asti Suomen maahantulorajoituksista, eikä samaa kurimusta haluta kokea uudelleen.

Virossa on käytössä koronapassi, ja hotelleissa ja ravintoloissa suomalaisturistien on esitettävä joko rokotustodistus tai tuore testituloslappu.

Maskimääräysten ja turvaetäisyyksien noudattamista valvotaan vastedes terveysviranomaisten mukaan tiukemmin.

Poliitikot ja viranomaiset miettivät myös uusia keinoja rokotekattavuuden parantamiseksi. Kaikista virolaisista nuorista ja aikuisista vain noin 47 prosenttia on ottanut molemmat rokotteensa. Suomessa vastaava luku on nyt noin 74 prosenttia.

Rokottamattomat tarvitsevat sairaalahoitoa

Meillä THL kertoi lokakuun 11. päivänä, että Suomessa on sairaaloissa 180 koronapotilasta, ja heistä teholla kolmisenkymmentä. Vielä syyskuun puolivälissä sairaalahoitoa tarvitsi alle sata ihmistä.

Valtaosa, kolme neljästä sairaalaan päätyneestä ihmisestä on ollut rokottamattomia.

Lue myös: Monet maat kaunistelevat koronakuolematilastoja – Venäjälläkin uhriluku luultavasti neljä kertaa ilmoitettua suurempi

X