Miten on mahdollista, ettei Kempeleen raiskaustutkintaan saada tulkkia?

Jaa kaverilleTilaa Seura
puhekupla
Tulkin pitää olla Supon hyväksymä ja osata suomea tai ruotsia. © Colourbox
Kempeleen raiskaus tapahtui maanantaina, mutta epäiltyjä päästään kuulustelemaan vasta keskiviikkona. Miksi tulkkia ei saatu paikalle nopeammin?

Kempeleessä maanantai-iltana sattuneen raiskaustapauksen tutkinta on viivästynyt tulkkiongelman vuoksi.

Tarvittavat tulkit ovat tällä hetkellä täystyöllistettyjä muissa tulkkaustehtävissä ja aikataulujen yhteensovittaminen on haasteellista, Oulun poliisilaitos tiedotti tiistaina.

14-vuotiaan tytön raiskauksesta epäillään kahta ulkomaalaistaustaista nuorta miestä. Miehet olivat käyneet tyttöön käsiksi Kempeleen Asematiellä, ja ainakin toisen miehistä epäillään syyllistyneen raiskaukseen.

Epäiltyjen kuulusteluja ei saatu käyntiin heti maanantaina eikä vielä tiistainakaan. Kuulustelut päästään todennäköisesti aloittamaan keskiviikkona, kertoo Oulun poliisi.

Miten on mahdollista, ettei rikostutkintaan saada paikalle tulkkia?  Suomeen saapuneiden pakolaisten keskuudessa on varmasti paljon ihmisiä, jotka puhuvat oman äidinkielensä lisäksi hyvää englantia.

Supon hyväksymiä

Tulkkeja ei ole tällä hetkellä saatavilla riittävästi. Erityisesti arabian ja darin kielten eli irakilaisten ja afgaanien käyttämien kielten tulkeista on kova kysyntä.

Koska vain harva kantasuomalainen osaa näitä kieliä, voisiko tulkkina toimia henkilö, joka puhuu äidinkielenään esimerkiksi arabiaa sekä sujuvaa englantia?

”Ei. Viranomaisasioissa tulkkaus hoidetaan yleensä asianomaisen äidinkielen ja suomen tai ruotsin välillä. Vain erittäin harvinaisten kielten kohdalla voidaan tulkata englannin kautta”, viestintäpäällikkö Hanna Kautto Maahanmuuttovirastosta kertoo.

Pelkkä kielitaitoinenkaan tulkki ei aina riitä. Viranomaisasioihin liittyvissä tilanteissa, kuten kuulusteluissa, tulkilta vaaditaan myös Suojelupoliisin turvallisuusselvitys.

”Kyse on salassa pidettävistä asioista, ja siksi selvitys vaaditaan. Kuka tahansa tulkki ei siis pysty tulemaan paikalle, ja se rajoittaa vielä vähän lisää tulkkien saatavuutta.”

Apuna videotulkkaus

Tulkkipula näkyy erityisesti pienemmillä paikkakunnilla.

”Tornion järjestelykeskuksessa turvapaikanhakijoiden puhutteluja on jouduttu siirtämään ja perumaan, sillä tulkkeja ei ole löytynyt”, Kautto kertoo.

Avuksi on otettu myös etätulkkaus.

”Puhutteluissa käytetään paljon videotulkkausta. Saatavuus on helpompaa, ja se tulee myös halvemmaksi.”

Vastaanottokeskusten arkisissa tilanteissa tulkkausvaatimukset eivät ole yhtä muodollisia kuin viranomaisasioissa. Esimeriksi epävirallisia infoja voi tulkata myös kielitaitoinen asiakas.

”Jos pätevää tulkkia ei ole saatavilla, sujuvasti englantia puhuva henkilö voi toimia tulkkina henkilökunnan ja turvapaikanhakijoiden välillä.”

 

X