Vanhuus ei välttämättä tuo muistisairautta – mutta mitkään itsehoitokeinot eivät myöskään valttämättä sitä estä.
Teksti:
Tarja Hurme

Vuorotyö. Leskeksi jäämisen murhe. Isku päähän joskus nuoruudessa. 60-luvun laihdutuspillerit. Etsimme syitä – turhaan – vaikka mistä, kun kävi selväksi, että silloin reilusti alle kuusikymppinen äiti oli pahaa vauhtia dementoitumassa. Meille hämmentyneille sisaruksille yritys huoltaa yksin asuvaa äitiä oli omien ruuhkavuosiemme keskellä usein katastrofaalisen hankalaa. Lopulta äiti pääsi hoitokotiin, porukan kuopukseksi.

Lakkasi puhumasta. Lakkasi nielemästä. Lakkasi.

Tunnen vielä nykyäänkin syyllisyyttä miettiessäni, olisimmeko voineet tehdä jotain toisin, ymmärtää hälytysmerkit nopeammin. Johtuiko kaikki surustressin aiheuttamasta masennuksesta, jota olisi voinut hoitaa? Mene tiedä. Parikymmentä vuotta sitten varhainen muistisairaus oli oudompi ilmiö kuin nykyään, jolloin alle 65-vuotiaita muistisairaita on 7 000–10 000. Määrä kasvaa, kun diagnosointi lisääntyy ja tarkentuu.

Muistisairaus ei välttämättä näy päälle. Sen tajusin, kun katselin koskettavia, kohteitaan arvostavia valokuvia muistisairaista, heidän omaisistaan ja hoitajistaan juuri avautuneessa näyttelyssä, ja luin heidän tarinoitaan. Näyttelyn viesti on selvä: Muistisairaiden ääni ei edelleenkään kuulu. Heidän pitää päästä mukaan päätöksentekoon liittyen omaan hoitoonsa ja olosuhteisiinsa.

Pohdittavaa riittää: Pitäisikö meillä rakentaa muistisairaille oma kylä kuten Hollannissa on tehty? Vai kodinomaisia hoitoyksiköitä muun elämän keskelle? Tarvitsevatko nuoremmat muistisairaat omia hoitokotejaan vai onko parempi, että 50–100-vuotiaat asuvat yhdessä?

Selvää on, että ainakin se ratkaisumalli, jossa itsekin vanha ja sairas ihminen hoitaa kotona yksin muistisairasta puolisoaan, on kestämätön.

Vanhuus ei välttämättä tuo muistisairautta – mutta mitkään itsehoitokeinot eivät myöskään valttämättä sitä estä. Silti muistista kannattaa huolehtia läpi elämän. Persoonamme on pitkälti yhtä kuin muistimme.

Ansaitsemme kuitenkin arvostusta ja huolenpitoa myös silloin, kun muisti hylkää meidät. Maailma ei saisi hylätä.

Tämä viikko on virallinen Muistiviikko. Jokainen viikko saisi olla.

X