Muovin kierrätys kannattaa: Näillä vinkeillä kierrätät oikein ja säästät luontoa

Muovipakkauksien kierrättäminen on kasvanut viime vuosina selvästi. Kiertoon kelpaavat esimerkiksi elintarvike- ja pesuainepakkaukset.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Muovinkerätysastioiden määrä taloyhtiöiden roskakatoksissa on kasvanut viime vuosina. Kuva: istockphoto

Muovipakkauksien kierrättäminen on kasvanut viime vuosina selvästi. Kiertoon kelpaavat esimerkiksi elintarvike- ja pesuainepakkaukset.
Teksti: Mari Valkonen

Akutilanne: Jaana on huomannut, että sekajäteastiaan tulee heitettyä todella paljon muovisia pakkauksia: viilipurkkeja, leipäpusseja, ruokapakkauksia ja tyhjiä pesuainepulloja. Jaanan tyttären perhe kierrättää muovipakkaukset, sillä heidän taloyhtiössään on kierrätysastia muoveille. Jaanakin panisi mielellään muoviroskat kiertoon, mutta minne muovit oikein voi viedä ja millainen muovi kelpaa kierrätykseen?

Muovin kierrätys on ympäristöteko

Muovin kierrätys kannattaa, sillä uuteen muoviraaka-aineeseen verrattuna kierrätysmuovi rasittaa ympäristöä vähemmän.

Kierrätetyt muovipakkaukset kuljetetaan Riihimäelle Fortumin muovijalostamolle, jossa niistä tehdään lajittelun jälkeen rakeita muoviteollisuuden raaka-aineeksi.

Kierrätysmuovista valmistetaan esimerkiksi muovikasseja, -kalvoja ja -putkia sekä kastelukannuja ja kukkaruukkuja.

”Kuluttajien kierrätykseen viemistä pakkauksista ei voi tehdä uusia elintarvikepakkauksia”, sanoo Suomen Uusiomuovin toimitusjohtaja Vesa Soini.

Mistä löytyy?

Muovipakkaukset voi viedä Rinki-ekopisteisiin, joita löytyy jokaisesta 10 000 asukkaan taajamasta, mutta myös joiltakin tätä pienemmiltä paikkakunnilta. Lähimmän ekopisteen voi etsiä osoitteesta www.rinkiin.fi. Joillakin seutukunnilla on velvollisuus kerätä muovia. Esimerkiksi Turun seudulla jokaisessa 20 asunnon taloyhtiössä pitää olla muovinkeräyspiste omassa jätekatoksessa.

Mikä kelpaa kierrätykseen?

Muovikierrätykseen voi laittaa muovipakkauksia: ruokapakkauksia, pesuainepakkauksia ja pakkausmateriaaleja, kuten styroksia ja muovikalvoja. Jos pakkauksesta löytyy tunnus ’3’ tai ’03’, muovi on pvc:tä ja kuuluu sekajätteeseen. Toinen poikkeus ovat muovipakkaukset, joissa on ollut vaarallista ainetta. Esimerkiksi autotallin öljykanisteri ei kuulu kierrätykseen, vaikka kanisterin huuhtoisi puhtaaksi.

Pakkausta ei tarvitse jynssätä

Muovipakkaus pitää huuhdella ennen kierrätystä, jotta bakteerit eivät lisäänny kierrätysketjussa. Pakkausta ei silti tarvitse lähteä tiskaamaan. Jos pakkausta viitsii pari päivää säilyttää omissa nurkissaan ilman että haju alkaa haitata, se on kyllin puhdas. Jos pakkausta ei saa helposti puhtaaksi, se kannattaa laittaa sekajätteeseen.

Eri muovilajit irralleen

Jos haluaa, että omat muovipakkaukset tulevat mahdollisimman hyvin hyödynnettyä, kannattaa pakkausten korkit ja kannet irroittaa. Esimerkiksi leikkelepakkauksen kansi on usein eri muovilajia kuin varsinainen astia. Lisäksi erilaisia muovipakkauksia ei kannata laittaa sisäkkäin, jotta eri muovilajit saa eroteltua toisistaan. Samanlaisia purkkeja sen sijaan voi laittaa sisäkkäin.

Hyvä uutinen!

Muovinkerätysastioiden määrä taloyhtiöiden roskakatoksissa on kasvanut viime vuosina. Oman kunnan muovinkierrätysmahdollisuutta kannattaa kysyä isännöitsijältä.

Asiantuntijana Suomen Uusiomuovin toimitusjohtaja Vesa Soini.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 7/20.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X