Lomalainen! Näin asuntosi ja mökkisi välttyvät murrolta

Muutaman satasen panostus lukkoihin ja kameroihin voi pelastaa asunnon tai mökin murtomiehiltä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Kannattaa miettiä, paljonko on valmis talonsa tai asuntonsa suojelemiseen satsaamaan.

Muutaman satasen panostus lukkoihin ja kameroihin voi pelastaa asunnon tai mökin murtomiehiltä.
Teksti:
Sisko Savonlahti

”Jokainen tietää, ettei ole ongelma päästä rappukäytävään sisään”, sanoo poliisitarkastaja Tommi Reen Poliisihallituksesta.

Lukitut ovet koodeineen eivät ole pidätelleet murtovarkaita Suomessa viime aikoina: asuntomurtojen määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kohteet valikoituvat sattumanvaraisesti. Kerrostaloasunnossa konnan kiinnostuksen riittää herättämään se, että rappuun pääsee sisään.

”Jos näkee epämääräisen näköisen kulkijan, kannattaa kysellä häneltä, mihin hän on menossa”, Tommi Reen sanoo, mutta vinkki lohduttaa vain vähän. Se, joka yhden mielestä näyttää ”epämääräiseltä kulkijalta” kun saattaa vaikuttaa toisen mielestä täysin harmittomalta ihmiseltä.

Niinpä ovet kerrostalojen rappuihin käyvät tiuhaan.

Lukot kuntoon

Kun murtoja tehtailevat ovat päässeet rappuun, he alkavat etsiä ovia, joissa on vanhat lukot. Tottuneelle murtovarkaalle ei Reenin mukaan vanhan lukon murtaminen ole homma eikä mikään. Siksi hän suosittelee tekemään oveen lukkopäivityksen.

”Uudenlaiset käyttölukot ovat takalukittavia. Niiden lisäksi voi ostaa oveen erillisen turvalukon”, hän neuvoo.

”Lisälukitus tuo hyvän suojan erityisesti kerrostaloissa. Raudan vääntäminen oven ja karmin väliin on yleinen murtautumistapa.”

Useissa vanhoissa kerros- ja omakotitalossa on heikot lukot. Siinä tapauksessa saattaa koko oven vaihtaminen olla paikallaan.

Mökillä on aikaa touhuta – murtovarkaallakin

Mökitkin houkuttelevat murtovarkaita. Koska mökit sijaitsevat syrjäisissä paikoissa, voivat murtovarkaat käydä niiden antia läpi antaumuksella.

”Työrauha on taattu”, Tommi Reen tiivistää.

Mökkimurtoihin tulee keväisin piikki, koska silloin paljastuvat loppusyksyn ja talven aikana tehdyt rötökset. Vuosittain 1600-1800 mökkiä saa varkaita kylään.

”Viime vuonna mökkimurrot vähenivät selvästi verrattuna vuoteen 2014”, Reen kertoo.

”Sieltä lähtee usein aseita, alkoholia, veneiden perämoottoreita ja elektroniikkaa, jos se on vähänkin uudempaa. Kaikki ne olisi hyvä laittaa lukkojen taakse tai ottaa mukanaan, kun palaa kotiin.”

Lukot ja valaistus ovat avainsanoja, kun kyseessä on mökin suojeleminen murroilta. Kutsumaton vieras pelkää tulla nähdyksi ja saattaa hyvinkin perääntyä, jos liiketunnistimella varustetut pihavalot syttyvät palamaan hänen saapuessaan paikalle.

”Hälytinlaitteilla ja erilaisilla kamerasovelluksilla saa kännykkään kuvaa. Riistakameralla taas saa tekijöistä sellaista kuvaa, joka auttaisi tutkinnassa myöhemmin”, Reen sanoo.

Pahitteeksi ei olisi sekään, jos mökkinaapuri kävisi katsomassa, että mökissä on kaikki kunnossa paikan ollessa tyhjillään.

Omakotitalo kullan kallis

Markkinoilta löytyy nykyään jos jonkinlaista valvontakameraa. Tommi Reen sanoo, etteivät ne vielä ole kuitenkaan kovin yleisiä. Yksi selitys siihen saattaa olla se, että kameroiden hinnat ovat muutamasta satasesta ylöspäin. Se on monelle liikaa. Kun päälle hankkii vielä turvalukot, nielee kokonaisuus helposti tuhansia euroja.

”Omakotitalo voi maksaa puoli miljoonaa”, Reen muistuttaa.

”Kannattaa miettiä, miten paljon sen suojeluun haluaa panostaa. Muutama satanen siitä ei ole kovin paljon.”

Adios, amigos!

”Lomille lompsis!” -statuspäivitykset ja niitä seuraavat kirjautumiset lentokentälle ovat peruskauraa Facebookissa. Pitäisikö sosiaalisessa mediassa vaieta siitä, että lähtee matkalle? Tommi Reen kommentoi, että jokainen tekee sen suhteen omat ratkaisunsa.

”En itse lähtisi mainostamaan, että talo on tyhjillään.”

Sosiaalista mediaa enemmän vorot luottavat Reenin mukaan perinteiseen asuntojen tarkkailuun. Siksi Tommi Reen opastaa lomalle lähtijöitä järjestämään kotinsa sen näköiseksi, ettei se olisi tyhjillään, näin: Kun sanomalehden kääntää kesäosoitteeseen tai pyytää kaveria hakemaan sen omasta postilaatikosta, ei murtovaras hoksaa, ettei tilaaja istu keittiönpöytänsä ääressä lukemassa sitä. Kun leikkaa ruohon juuri ennen lähtöä, näyttää piha pitkään siltä, että siellä on juuri temmelletty. Elämisen merkit pitävät varkaat loitolla.

Jos sen sijaan sulkee kaikki sälekaihtimet päiväkausiksi, voi ohi kulkeva murtovaras päätellä, että tuossa asunnossa ei takuulla majaile ristinsielua. Seuraava askel onkin hänelle helppo: sen kun vain kokeilee onneaan ja soittaa ovikelloa. Siinä ei varas menetä mitään.

”Silloin, kun kukaan ei avaa, hän tietää talon olevan tyhjillään”, Reen sanoo.

”Jos ovi avataan, murtovaras voi kysyä jotain tyhjänpäiväistä, vaikka tietä jonnekin – ja poistua sitten paikalta.”

Tommi Reen rauhoittelee, ettei asuntomurron mahdollisuudella tarvitse kuitenkaan vaivata päätään 24 tuntia vuorokaudessa. Vaikka uutinen murtojen kaksinkertaistumisesta onkin ikävä, ei tilanne katastrofaalinen  ole.

”Jos miettii asuntojen määriä Suomessa, on 2500 murtoa vuodessa kohtalaisen alhainen luku.”

X