Muuttojärjestelyt: Kierrätyskeskukset ja netissä toimivat myyntipaikat avuksi

Jaa artikkeliLähetä vinkki
(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

Muuttourakkaan on tarjolla ilmaistakin apua.

Olemme aikeissa vaihtaa kotimme pienempään. Muuttourakka kuitenkin hirvittää, koska tavaraa on vuosien mittaan kertynyt aika paljon. Pienistä tavaroista selviämme kyllä, kun sortteeraamme ja heitämme turhia tavaroita pois pikkuhiljaa, mutta mitä teemme ylimääräisille huonekaluille? Niiden siirteleminen on raskasta, pois kuljettamisesta ja kantamisesta puhumattakaan. Osa huonekaluista on yhä varsin käyttökelpoisia, minkä vuoksi niiden kärrääminen kaatopaikalle tuntuisi tuhlaukselta. Lapsia meillä ei ole, emmekä haluaisi värvätä sukulaisia talkooväeksi. Onko mitään konstia saada urakkaan apua maksamatta maltaita?

Nimimerkillä, Muuttohaukat

Kyllä on! Eniten vaihtoehtoja on, jos asutte kaupungissa ja jos tavaranne ovat kohtuullisen hyvässä kunnossa. Monissa kaupungeissa toimii nykyisin kierrätyskeskuksia, jotka hakevat huonekaluja ja muutakin tavaraa kotoa maksutta. Esimerkiksi pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukselle kelpaavat ehjät, puhtaat ja käyttökelpoiset huonekalut.

Viimekädessä tavaroita noutavat kuljettajat päättävät, mitkä tavarat kyytiinsä kelpuuttavat. Kierrätyskeskukselle kelpaavat myös kaikenkuntoiset taulutelevisiot ja alle viisi vuotta vanhat jääkaapit ja pakastimet. Putkitelevisioita ja -näyttöjä ne eivät huoli. Mikäli kotiin on kertynyt pienempää elektroniikkarompetta kuten käyttökelpoisia digibokseja, stereoita ja dvd-soittimia, nekin otetaan isompien tavaroiden noudon yhteydessä kyytiin.

Jos pientavaraa on niin paljon, etteivät ne mahdu henkilöautoon, noudon voi ainakin pääkaupunkiseudulla tilata myös niille. Kierrätykseen otetaan esimerkiksi hyväkuntoisia vaatteita, astioita, kirjoja ja harrastusvälineitä. Mikäli teillä on tarpeetonta tavaraa henkilöautokuormaa vähemmän mutta asutte taloyhtiössä, voitte yrittää yhteistyötä naapurienne kanssa. Taloyhtiöön voi nykyisin tilata myös yhteisen noutoauton.

Itselläni on hyviä kokemuksia myös netissä toimivista käytettyjen tavaroiden markkinapaikoista. Niitä ovat esimerkiksi www.huuto.net ja www.tori.fi. Tavaraa voi näillä markkinapaikoilla ostaa ja myydä maksutta. Kaupanteon ehdoksi voi asettaa noudon kotoa. Hintatasosta pääsee helposti jyvälle tutustumalla tarjontaan. Tavaraa on tarjolla paljon ja joka lähtöön! Itse myin hiljattain huonekaluja remontin tieltä. Koska aikaa ja kantovoimaa oli käytettävissä niukasti, myin halvalla, mutta edellytin tavaroiden noutoa, omatoimista kantamista autoon sekä käteismaksua. Kaikki tavarat menivät kaupaksi kahdessa päivässä.

Huonekalujen valokuvaaminen ilmoitusta varten, niiden mittaaminen ja tietojen kirjaaminen palveluihin sekä myymiseen liittyvä puhelin- ja sähköpostirumba ottivat tietysti aikansa, mutta saavutin tärkeimmän: pääsin eroon tarpeettomista huonekaluista helposti ja nopeasti. Ilahduttavaa oli, että kaupaksi menivät myös tavarat, joihin elämä oli jättänyt jälkensä. Eräskin hyllykkö sai uuden kodin hevostallista, jonka omistaja kertoi etsineensä vastaavaa hyvän tovin. Kummallekin jäi kaupanteosta hyvä mieli.

Teksti: Helena Ranta-aho
Kuva: Colourbox

Viva 9/2012Helena Ranta-aho

Minun rahat vai sinun rahat ja pitääkö aikuisia lapsia auttaa? Rouva Raha -palstalla vastataan arjen rahankäyttöä koskeviin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi postitse osoitteeseen Viva-raha, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia tai sähköpostitse vivaraha@otavamedia.fi.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X