Myös Suomessa toimii sarjamurhaajia - näistä syistä heitä on niin vaikea tunnistaa

Pohjois-Karjalassa toimineen sarjahukuttajan tapaus muistutti, että myös Suomessa on sarjamurhaajia. Heidän tunnistamisensa on äärimmäisen vaikeaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mahdollisen tekijän löytyessä sarjoittaminen voi auttaa tunnistamaan hänen muita rikoksiaan. ”Rikospaikkakäyttäytymisestä ja uhrien profiilista muodostuu rikoksen sormenjälki”, Pakkanen sanoo.

Pohjois-Karjalassa toimineen sarjahukuttajan tapaus muistutti, että myös Suomessa on sarjamurhaajia. Heidän tunnistamisensa on äärimmäisen vaikeaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Matti Rämö

Joukko ihmisiä kerääntyy kesämökille juopottelemaan. Humalapäissään porukka lähtee vesille, ja kaikki eivät palaa rantaan.

”Humalassa hukkuminen ei soita Suomessa herkästi hälytyskelloja”, rikosprofiloinnista väitöskirjaa tekevä oikeuspsykologi Tom Pakkanen sanoo.

Ehkä juuri siksi poliisilla kesti niin kauan havaita, että Pekka Tapani Seppäsen mailla tapahtui jotain poikkeuksellisen hirveää.

Kontionlahtelaisen maanviljelijän tilalla ja hänen Polvijärvellä sijainneella mökillään kuoli vuosina 2004–2014 yhteensä kahdeksan ihmistä. Epäselvien syiden lisäksi kuolinsyitä olivat hukkuminen, pahoinpitely, alkoholimyrkytys, tukehtuminen ja oletettu sydänkohtaus.

Tammikuussa 2017 Seppänen tuomittiin Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa 14 vuodeksi ja 6 kuukaudeksi vankeuteen kahdesta taposta, kolmesta tapon yrityksestä, alkoholirikoksesta, parituksesta, törkeästä kuolemantuottamuksesta ja pahoinpitelystä.

Rikoshistorian synkimmille lehdille Seppänen on kirjattu sarjahukuttajana. Hän on yksi harvoista suomalaisista, jonka tuomioista piirtyy sarjamurhaajan profiili.

Kirjava joukko

Elokuvissa ja kirjoissa sarjamurhaajat kuvataan usein poikkeuksellisen älykkäiksi ja kurinalaisiksi hahmoiksi, jotka pystyvät leikittelemään jäljillään sinnittelevien profiloijien kustannuksella. Surmatöitä kuvataan seksuaalisesti virittyneinä purkauksina tai sairaalloisina rituaaleina.

Murhamiehet – usein nimenomaan miehet – kuvataan aristokraattisiksi yli-ihmisiksi tai syrjäytyneiksi aikamiespojiksi.

Myös sarjamurhaajien psykologista profilointia kehittäneen Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n käyttäytymistieteiden yksikkö on osallistunut stereotypioiden luomiseen.

”FBI uskoi pitkään kolmioon, jossa sängynkastelun, pyromaanisten taipumusten ja eläinten rääkkäämisen yhteys osoitti ihmisen olevan potentiaalinen sarjamurhaaja. Tieteellisesti yhteyttä ei kuitenkaan ole pystytty osoittamaan”, Pakkanen kertoo.

Hänestä sarjamurhaajista luodaan liian yksinkertaista kuvaa. Ilmiö on erittäin harvinainen. Silti pieni sarjamurhiin kykenevien ihmisten joukko on kirjava.

Ei Hannibal Lectereitä

Yleisen tieteellisen määritelmän mukaan sarjamurhaaja on henkilö, joka on tappanut vähintään kaksi ihmistä ja surmien välillä on ollut vähintään vuorokauden tauko.

Tällä määritelmällä joukkoon mahtuu sekä järjestäytyneen rikollisuuden parissa työskenteleviä ammattitappajia että seksuaalisin motiivein tappavia psykopaatteja.

Joukossa on myös yhdistäviä piirteitä.

”Sarjamurhaajat ovat usein syrjäytyneitä. Heidän koulutustasonsa on keskimääräistä vähäisempi, he kärsivät keskiarvoja enemmän päihde- ja mielenterveysongelmista ja elävät tavallista harvemmin parisuhteessa”, Pakkanen senoo.

Uhrilampaiden Hannibal Lecterin kaltaisten superrikollisten sijaan sarjamurhaajat ovat myös usein keskivertoa heikkolahjaisempia.”

Tavallista on myös se, että elämä on nyrjähtänyt huonoon suuntaan jo varhaisessa iässä. Kun kaltoin kohteluun ja ajan myötä puhjenneeseen väkivaltaiseen käytökseen ei ole puututtu ajoissa, se on vähitellen kärjistynyt.

Moni sarjamurhaajia yhdistävä piirre on kuitenkin niin yleinen, että niiden perusteella potentiaalisia tekijöitä on vaikea tunnistaa.

”Sarjamurhaajia on myös niin vähän, että heitä on vaikea erottaa muiden väkivallantekijöiden joukosta”, Pakkanen kertoo

Tässä riittää poliisille päänvaivaa.

Oppia FBI:ltä

Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgren on suomalaisen poliisivoimien kokeneimpia psykologisen profiloinnin osaajia. 1990-luvun alussa hän haki ensimmäisenä suomalaisena profilointioppia Yhdysvalloista.

”Olin ensin pari kuukautta FBI:n akatemiassa, heidän profilointiyksikössään. Sen jälkeen kiertelin eri puolilla maata profilointia kentällä tekevien tutkijoiden kanssa”, Elfgren muistelee.

”Se oli hyvin intensiivistä aikaa: lähes joka työvuoroon kuului tapaus, jossa tarvittiin profilointia.”

Profiloinnilla tarkoitetaan tutkimusmenetelmää, jossa tekotavan ja rikospaikalta kerättyjen todisteiden avulla pyritään määrittelemään tekijän toimintatapoja ja mahdollisia motiiveja. Profilointia tehdään erilaisin painotuksin.

”Kliinisen psykologian osaajat painottavat psykologian näkökulmaa. Rikospaikoilla toimiva poliisi soveltaa akateemista tietoa havaintoihinsa ja miettii samalla kiinniottoon ja mahdolliseen kuulustelemiseen liittyviä käytännön kysymyksiä. Tästä näkökulmasta on täysin epäkiinnostavaa, onko tekijä laskenut lapsena alleen.”

Myös Elfgren korostaa, että joukkoon mahtuu monenlaisia ja monenlaisin motiivein varustettuja ihmisiä.

”Osa tekijöistä on hyvin järjestelmällisiä, osa ei. Sarjamurhaajaan viittaa esimerkiksi se, että teossa on piirteitä, jotka eivät ole surmaamisen kannalta välttämättömiä.”

Suomalainen rikoshistoria ei tunne monta sarjamurhatapausta. 40 vuotta kestäneen työuransa aikana Elfgreniä vastaan on tullut arviolta viisi sarjamurhaajan piirteitä omaavaa ihmistä.

Hänestä tunnettujen tapausten vähäinen lukumäärä ei selity suomalaisten erityispiirteillä.

”Psykopatologinen väkivalta ei ole kulttuurisidonnainen ominaisuus. Aivotoimintaan liittyvät, biologiset tekijät ovat universaaleja. Suomessa on yhtä paljon hulluja kuin muuallakin.”

Profiloijat viihdyttäjinä

 

Rikoksentekijän motiivien päättelyyn Tom Pakkanen suhtautuu epäilevästi.

”Kun ryhdytään miettimään, mitä sarjamurhaajan päässä liikkuu tekohetkellä, eksytään helposti niin pitkälle spekulaatioon, että tuloksista tuskin on kummoista hyötyä murhaajaa jäljittäville poliiseille.”

FBI:n kuuluisan käyttäytymistieteiden yksikön anti profiloimiselle arveluttaakin Pakkasta.

”FBI:lla on kunniakkaat perinteet tieteen hyödyntämisestä rikostutkimuksessa, mutta profiloinnissa on menty päin honkia,” Pakkanen sanoo.

”Monet FBI:n profiloitsijat kiertävät esiintymässä ja kertovat samoja, tieteellisesti säälittävän heikkoja tuloksiaan. Heitä palvotaan suurina viihdyttäjinä.”

Pakkanen haluaa keskittyä mahdollisimman konkreettisiin todisteisiin. Niiden pohjalta hän on tutkijakollegoidensa kanssa kehittelemässä mallia, josta saattaa olla apua tulevien sarjamurhaajien tunnistamisessa ja jäljittämisessä.

Murhaajia mallintamassa

Pakkanen oli tekemässä suomalaisitalialaista tutkimusta, jossa verrattiin sarjamurhaajien tekemien veritekojen ja muiden vaikeasti selvitettävien murhien eroavuuksia.

Italiasta kerättyä aineistoa vertailemalla tutkijat havaitsivat sarjamurhaajien valitsevan muita surmaajia useammin uhrikseen itselleen tuntemattomia ihmisiä ja prostituoituja. Sarjamurhaajien uhreilla oli muita harvemmin puolustautumisesta aiheutuneita vammoja. Sarjamurhaajat myös surmasivat usein mukanaan tuomalla ampuma-aseella ja käyttivät muita tappajia enemmän aikaa todisteiden peittelyyn.

Piirteet viittaavat kylmäveriseen harkintaan. Silti sarjamurhaajien teoissa oli muita useammin seksuaalisia piirteitä.

Pakkanen muistuttaa, että italialaisesta aineistosta löydetyt tulokset ovat tuskin sellaisenaan yleistettävissä muihin maihin tai aineistoihin. Yleisemmällä tasolla tulokset antavat kuitenkin vihjeen siitä, että sarjamurhat poikkeavat muista vaikeasti ratkottavista henkirikoksista sen verran, että niitä voitaisiin suhteellisen luotettavasti tunnistaa tilastollisen mallinnuksen avulla.

”Tavoite on luoda työkalu henkirikosten sarjoittamiseen”, Pakkanen sanoo.

Teon piirteiden ja rikospaikkakäyttäytymisen perusteella voidaan arvioida, kuinka todennäköisesti henkirikos on osa laajempaa murhasarjaa.

Tapausta voidaan verrata tietokantaan samanlaisten tekojen löytämiseksi. Tekojen erittely voi auttaa tunnistamaan murhasarjoja, jotka eivät ole olleet poliisin tiedossa.

Turvaverkko karsii

Potentiaalisia sarjamurhaajia on joka puolella maailmaa, mutta heidän mahdollisuutensa toteuttaa sairaita viettejään vaihtelee suuresti.

FBI:n arvion mukaan alle prosentti kaikista murhista on sarjamurhaajien tekemiä. Suomessa suhdeluku jää paljastuneiden tapausten osalta huomattavasti vähäisemmäksi.

Elfgrenistä eroa selittää suomalaisen yhteiskunnan kyky tunnistaa häiriökäyttäytymistä ja puuttua siihen, ennen kuin se kärjistyy.”Sarjamurhaajapotentiaalin omaavista ihmisistä moni jää kiinni jo varhaisessa vaiheessa. Suomen pieni koko lisää kiinnijäämisriskiä.”

Tom Pakkanen on samoilla linjoilla.

”Suomen hyvät olosuhteet ehkäisevät pahimpien asioiden toteutumista. Täällä myös selvitetään 95–97 prosenttia henkirikoksista vuoden sisällä.”

Lue myös:

Viiltäjä-Jackin paljastanut tutkija käynyt KRP:n juttusilla – miksei häntä pyydetä selvittämään Jukka S. Lahden murhaa?

Etsintäkuulutettu! Poliisi kompastelee karkurin intimiteettisuojaan

X