Lapset kertovat: Näin äiti voisi kehittyä paremmaksi äidiksi

Jaa kaverilleTilaa Seura
© Vesa Tyni
Äidistä ei koskaan tule täydellistä, mutta se on vain hyvä uutinen. Asiantuntijat kertovat, missä heidän äitinsä on onnistunut ja missä hänellä olisi petrattavaa.

Onni Kivioja, 12: Ota rauhallisemmin

© Vesa Tyni

”Parasta äidissäni on, että hän tekee hyvää ruokaa ja ostaa urheilukamoja. Autan välillä äitiä ruoanlaitossa, tiskikoneen tyhjennyksessä ja täytössä, mutta muuten hän tekee melkein kaikki kotityöt.

Kehittämisen tarvetta äidissä on hänen äkkipikaisuutensa. Hän saattaa kiihtyä aika nopeasti, jos joku asia ei mene ihan nappiin tai jos meillä on riitaa tai työpäivä on ollut rankka. Silloin äiti on vihainen. En tiedä mitä sille voisi tehdä, mutta toivoisin, että hän voisi vain ottaa rauhallisesti.

Luonteeltaan äiti on huumorintajuinen ja hauska. Äiti tukee pesäpalloharrastustani ja kuskaa minua treeneihin, joita on neljästä kuuteen kertaan viikossa. Äiti toimii myös joukkueemme rahastonhoitajana. Hän on tarkka rahasta ja on opettanut minullekin, että raha ei kasva puissa.”

Kaisa Laakkio, 11: Ekstrahyvä kuuntelija

© Vesa Tyni

”Äitini on aina iloinen ja kannustaa minua. Harrastan showtanssia ja nykytanssia. Jos jännitän esitystä, äiti kysyy, mikä on pahin, mitä voi tapahtua. Jos kerron pelkääväni, että kaadun, äiti sanoo, että et sinä kaadu. Ja jos kaadut, saa harmittaa, mutta sitten jatkat vain, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Äiti on ekstrahyvä kuuntelemaan, ja hän auttaa aina, jos en osaa jotain. En ole kovin hyvä matematiikassa, mutta siinä äidistä ei ole kohta enää apua, koska hän ei osaa niitä laskuja, joita meillä tulee koulussa. Voin pyytää matematiikkaan apua naapurilta, joka on seitsemännellä luokalla.”

Fanni Laakkio, 8: Paranna pelitaitoa

© Vesa Tyni

”Äiti on kannustava, iloinen ja nauraa aina, kun joku kertoo hauskan jutun. Hän on myös hyvä antamaan vinkkejä. Jos on vaikka kaverin synttärit ja minun pitäisi keksiä lahja, äiti keksii tosi hyvän idean sekunnissa.

Olemme siskon kanssa lähdössä Espanjaan viikoksi. Äiti ei tule mukaan, vaan lähdemme mummon kanssa. Mummon kanssa haluaisin matkustaa ilman äitiä, koska silloin saan tehdä enemmän, mitä haluan. Minä tykkään ostella kaikkia outoja juttuja, joista äiti aina sanoo, että mihin minä nyt muka tuota tarvitsen ja mitä se maksoi. Mummo ei ikinä kysy mitään.

Mutta kun opetin äidille shakkia, hän kuunteli tarkkaan ja oppi pelisäännöt nopeasti. Voitin hänet silti. Äiti voisi opetella pelaamaan paremmin shakkia, jotta hänestä olisi enemmän vastusta. ”

Saga Ukkonen, 16: Ahkera aamutorkku

© Vesa Tyni

”Parasta äidissä on, että hän jaksaa olla meille äiti. Isä on työnsä puolesta talvisin paljon pois, mutta äiti jaksaa kuskata minua ja pikkuveljeä treeneihin, vaikka meillä menisi todella myöhään. Pelaan koripalloa ja harjoittelen viisi kertaa viikossa.

Äidin ja minun välillä on toisinaan kinkkisyyttä, kun pitäisi aamulla mahtua samaan kylpyhuoneeseen hiuksia laittamaan. Emme juuri riitele, mutta saatamme sanoa vähän pahasti. Meidän kinamme johtuvat yhtä paljon minustakin. Emme kumpikaan ole aamuihmisiä.

Jos jotain kehittämistä pitäisi keksiä, niin äiti ei saa ikinä rairuohoa kasvamaan. Ei meillä saa kukaan muukaan, joten sen äiti voisi opetella.

Äiti on opettanut minulle, että kun tekee työnsä kunnolla, tulee hyvä tulos. Vaikka äiti tulisi pimeänä syysiltana väsyneenä kotiin, ja hänellä on ylitöitä mukana, hän hoitaa ne täysillä. Äiti auttaa aina, jos pyydän apua. Hän ei kieltäydy koskaan, vaikka on hänellä omiakin töitä. ”

Emil Kangas, 10: Yhteinen harrastus olisi kiva

© Vesa tyni

”Äitini on enimmäkseen mukava, mutta hieman tulinen. Välillä me vähän tappelemme, mutta ei se haittaa. Riitoja tulee, mutta sellaista se välillä on. Minä, veli ja äiti olemme samanlaisia. Temperamenttia löytyy.

Parantamisen varaa äidillä on siinä, ettei tarvitsisi aina huutaa niin kovaa. Siinä on itsellänikin varmaan jotain, mitä voisin muuttaa.

Äiti on opettanut minut keittämään teetä ja valmistamaan pasta bolognesea. Olen laittanut ruokaa sekä hänen että iskän kanssa. Vanhemmat huolehtivat koiramme Kallen aamu- ja iltalenkit, mutta minä vastaan keskipäivän ulkoilutuksesta koulun jälkeen.

Harrastan taekwondoa, partiota ja kiipeilyä. Olisi kiva, jos meillä olisi äidin kanssa joku yhteinen harrastus. Minulle tulee kuitenkin hyvä mieli jo siitä, että minulla ylipäätänsä on äiti. Se riittää minulle.

Haluan lähettää Seuran lukijoille sellaisia terveisiä, että muistakaa pitää äideistänne huolta.”

Amos Markkola, 7: Äiti siivoaa aina

© Vesa tyni

”Äidissä parasta on se, että hän antaa pelata PlayStationia silloin, kun iskä on poissa kotoa. Iskä antaa pelata vain sunnuntaisin, mutta silloin hän pelaa itsekin.

Mun mielestäni äiti vain siivoaa koko ajan, ja yleensä autan häntä. Äiti on aktiivinen eikä yhtään laiska, paitsi joskus hän vain makailee sängyssä ja tuijottaa puhelintaan. Silloin äiti on laiskiainen.

Äiti vie aina isoveljeni futistreeneihin, mutta minut vie iskä. Olisi kiva vaihtaa välillä vuoroja.”

Milo Markkola, 9: Ei mitään parannettavaa

”Äiti on kiva ja kiltti eikä yhtään laiska. Hän on muurahainen. Äiti pelaa minun ja veljeni kanssa lautapelejä, ja se on kivaa.

Äidin ei tarvitse parantaa yhtään mitään, mutta toivoisin, että hän osaisi pelata futista. Tai no, osaa hän vähän. Silloin hän kyllä pelaa, kun olemme ulkona. Olisi kiva, jos äiti osaisi pelata futista myös PlayStationilla, niin kuin iskä.”

Iida Kontro, 13: Asioista voisi keskustella

© Vesa Tyni

”Äitini huolehtii minusta ja kyselee, mitä minulle kuuluu, missä olen ja mitä teen. Äiti on hauska, mutta osaa olla myös aika tiukka. Hänelle on tärkeää, että kotona on siistiä.

Äiti voisi opetella, ettei ihan kaikista asioista kannattaisi suuttua niin helposti, vaan voisi ensin keskustella ihan rauhallisesti. Minun kanssani se ei välttämättä tule usein esille, mutta pikkuveljeni kanssa menee välillä mittari punaiselle. He ovat molemmat hyvin temperamenttisia.

Yhteistä minulla ja äidilläni on, että tykkäämme Moderni perhe -sarjasta, vitsailusta, shoppailusta ja syömisestä. Laitamme myös yhdessä ruokaa, jumppaamme ja käymme lenkillä.

Äiti on opettanut minulle, että ihmisen pitää olla oma itsensä ja suvaitsevainen muita ihmisiä kohtaan. Me kaikki olemme erilaisia, ja se pitää hyväksyä.

Lue myös:

Oletteko muuten huomanneet:  Äitienpäivän kirje äidilleni

X