Näin heikosti Juha Sipilän tuottavuusloikka tepsisi pahimpiin kilpailijoihimme

Tuottavuusloikan tarkoitus on ottaa kiinni Suomen kilpailijoita Virossa ja Puolassa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Tuottavuusloikan tarkoitus on ottaa kiinni Suomen kilpailijoita Virossa ja Puolassa.
Teksti:
Mikael Vehkaoja

Juha Sipilän hallitus haluaa alentaa työvoimakustannuksia viidellä prosentilla. Talkoiden myötä teollisuuden kilpailukyky paranee ja vienti lähtee vetämään, pääministeri visioi. Suomen tärkeimpinä kilpailijoina hän puhuu Ruotsista ja Saksasta.

EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan Suomen työvoimakulut olivat viime vuonna 32,20 euroa. Luku on keskiarvo, paljonko työntekijälle maksetaan tunnin työstä.

Samassa vertailussa Ruotsi oli Suomea kalliimpi ja Saksa suunnilleen samanhintainen kuin me. Viiden prosentin palkka-ale ei juuri muuttaisi sijoitustamme eurooppalaisessa vertailussa.

Tuottavuusloikan jälkeenkin suomalainen työ olisi kalliimpaa kuin Euroopassa keskimäärin.

Idän houkutukset

Teknologiateollisuus ry:n pääekonomisti Jukka Palokangas on sanonut sen, mitä Sipilä ei ehkä ilkeä ääneen sanoa: teollisuuden pahimmat kilpailijat eivät ole lännessä, vaan idässä.

Viime vuosina vientiteollisuus ja sen suomalaiset alihankkijat ovat ulkoistaneet työtä Viroon ja Puolaan, missä työvoimakustannukset ovat alle kymmenen euroa tunnissa. Näiden maiden verojärjestelmä on tehty yrityksille houkuttelevaksi.

Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritykset työllistävät 34 000 ihmistä Itä-Euroopassa ja yli satatuhatta Aasiassa. Kiinassa työvoimakustannukset ovat kolme euroa tunnissa.

Säästöt sijoittajien taskuun?

Hyvä kauppamies ostaa eurolla ja myy kahdella. Nokian ja metsäyhtiöiden alamäen jälkeen Suomi ei ole löytänyt uusia vientihittejä.

Teollisuuden jalostusarvo on pudonnut viidenneksen vuoden 2007 tasosta. Demaripoliitikko Erkki Tuomioja summasi tilanteen blogissaan: Karu totuus on, että suomalainen vienti ei vedä koska emme osaa tehdä emmekä myydä sellaisia tuotteita, joilla olisi maailmalla kysyntää.

Sairaanhoitajan palkanleikkaus ei automaattisesti edistä vientiä, sivalsi Nobel-palkittu taloustieteilijä Joseph Stiglitz vieraillessaan viime viikolla Helsingissä.

Yhtä hyvin on mahdollista, että Sipilän järjestämä raha päätyy yritysten tulokseen, osinkoihin ja sitä kautta sijoittajien taskuun. Osa heistä on jo tehnyt Suomen talouden tulevaisuudesta omat johtopäätöksensä ja muuttanut Björn Wahlroosin tavoin kirjansa ulkomaille.

Eräänlainen tuottavuusloikka sekin.

X