Näin kiihkeästi Suomeen odotettiin vuonna 1918 kuningas Fredrik Kaarlea: ”Hän on aikamme kaikkein hienoimmin sivistyneitä ruhtinaita” – ”Koko hänen olemuksensa henkii tasapainoa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Hessenin prinssi Friedrich Karlista piti tulla Suomen kuningas.
Hessenin prinssi Friedrich Karlista piti tulla Suomen kuningas. © LEHTIKUVA / ADN ZENTRALBILD
Suomi juhlii itsenäisyyttään jälleen tutuin tasavaltalaisin menoin. Sata vuotta sitten tilanne oli toinen: itsenäisyyspäivää ei ollut päätetty, ja osa kansasta odotti saksalaisen Hessenin prinssin Friedrich Karlin kruunaamista Suomen kuninkaaksi.

”Ajatuksissaan, teoissaan ja esiintymisessään prinssi osoittaa levollisuutta, hänen huomautuksensa ja arvostelunsa ovat sattuvat, ja koko hänen olemuksensa henkii tasapainoa, joka on osaksi synnynnäinen avu, osaksi itsehillinnän kaunis tulos.”

Katkelma on poimittu Otavan vuonna 1918 julkaisemasta kirjasesta Tuleva kuninkaamme. Se tarjoaa kiehtovan kurkistuksen ajan innokkaimpien suomalaisten monarkistien mielenmaisemaan.

Teoksen kirjoitti Jalmari Hahl, joka oli monipuolinen kulttuurivaikuttaja. Hän kirjoitti ja käänsi lukuisia kirjoja sekä johti Ylioppilaskunnan laulajia ja Tampereen teatteria. Kansallisteatterissa Hahl oli ohjannut Oscar Wilden paheellisen näytelmän Salome.

Tuleva kuninkaamme on hätkähdyttävän naiivi ja pateettinen teos, mutta ei suinkaan arvoton. Se valaisee erinomaisesti sisällissodan traumaattisuutta, ja sitä, kuinka Friedrich Karlin, saksalaisen hallitsijan uskottiin eheyttävän itsensä hukanneen kansakunnan.

Suomen senaatti, joka P.E. Svinhufvudin johdolla joulukuun 4. p:nä 1917 antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen. Vas. Y.E. Pehkonen, J. Arajärvi, Arthur Castrén , Jalmar Castrén, E.N Setälä, P.E. Svinhufvud, Kyösti Kallio, Onni Talas, Heikki Renvall, A. Frey, O.W. Louhivuori © /Otavamedia

Senaatti, joka P.E. Svinhufvudin johdolla joulukuun 4. päivänä vuonna 1917 antoi Suomen itsenäisyysjulistuksen. © Otavamedia

Saksasta toivottiin Suomen pelastajaa

Suomi määriteltiin tasavallaksi itsenäistymisjulistuksessa, jonka eduskunta hyväksyi 6. joulukuuta 1917. Tuolloin vain pieni konservatiivinen vähemmistö oli monarkian kannalla, mutta he eivät puhuneet asiasta suureen ääneen vallankumouksen uhatessa.

Toukokuussa 1918 kaikki oli toisin.

Radikaali vasemmisto oli nujerrettu sisällissodassa ja venäläiset joukot olivat poistuneet maasta. Kuningasvallan kannattajat rohkenivat taas ilmaista ajatuksensa vapaasti. Heidän joukkoonsa liittyi myös monia käännynnäisiä, joita ajatus pidäkkeettömästä kansanvallasta oli alkanut hirvittää verisen välienselvittelyn seurauksena.

Suomalaisten katseet kääntyivät Saksaan, jonka joukot olivat auttaneet valkoista puolta voittamaan sodan ja asettuneet sen jälkeen Suomeen.

Maan vapauttajiksi mielletyt saksalaiset nauttivat korkeaa suosiota porvarillisesti ajattelevien keskuudessa. Moni heistä myös uskoi Saksan voittavan ensimmäisen maailmansodan.

Jotkut kääntyivät saksalaisen kuninkaan kannalle pitkälti siksi, että tämän uskottiin kiinnittävän Suomen tiiviisti Saksan yhteyteen ja tarjoavan suojaa Venäjän uhkaa vastaan.

Tulevat presidentit ajoivat kuningasta

Hankkeen avainhahmoihin lukeutuivat valtionhoitaja P.E. Svinhufvud ja senaattia johtanut J.K. Paasikivi – molemmat tulevia presidenttejä.

Sosiaalidemokraattisista kansanedustajista valtaosa oli vangittu tai paennut Venäjälle. Vajaalukuisessa eduskunnassa oli enimmilläänkin vain 111 edustajaa 200:n asemasta.

Voittopuolisesti kuningasmielinen tynkäeduskunta hyväksyi monarkistisen hallitusmuodon. Maalaisliittolaisten ja muiden tasavaltalaisten äänet riittivät kuitenkin siihen, että perustuslain muutos äänestettiin elokuussa lepäämään yli vaalien.

Monarkistit nojautuivat vuoden 1772 hallitusmuotoon

Kuningasmieliset tiesivät, ettei monarkistinen hallitusmuoto menisi enää läpi seuraavassa eduskunnassa, johon työväen edustajat palaisivat. He muuttivat taktiikkaansa ja vetosivat siihen, että voimassa oli edelleen Ruotsin aikainen vuoden 1772 hallitusmuoto. Sen 38. pykälän mukaan säätyjen tulee valita uusi kuningassuku, ”jos walta-istuin jäisi awonaiseksi miespuolisen Kuningasheimon sukupuuton kautta”.

Venäjä oli aikanaan antanut Suomen pitää oman hallitusmuotonsa eikä uutta oltu saatu vahvistettua. Vanhan perustuslain täytyi siis yhä olla voimassa, monarkistit perustelivat. Sitä paitsi hallitsijan valtaistuinkin oli avonainen, koska Venäjän keisari oli syrjäytetty asemastaan edellisvuonna.

Hessenin prinssi Friedrich Karl, josta piti tulla Suomen kuningas.

Friedrich Karl ei käynyt koskaan Suomessa.  © LEHTIKUVA / ADN ZENTRALBILD

Tasavaltalaisten mielestä Suomesta oli eduskunnan päätöksin jo tullut tasavalta eikä kuninkaanvaali olisi laillinen.

Kuningasvallan kannattajilla oli kuitenkin enemmistö, ja kaksi päivää hallitusmuodon lepäämäänjättämisen jälkeen eduskunta valtuutti senaatin järjestämään kuninkaanvaalin.

Elokuun lopussa hallitsijaehdokkaaksi valikoitui Hessenin prinssi Friedrich Karl, joka oli Saksan keisarin Vilhelm II:n lanko.

Saksalainen prinssi oli yllättynyt suuresti suomalaisten ehdotuksesta mutta vastannut myöntävästi. Hän oli kuitenkin asettanut ehdoksi riittävän kannatuksen vaalissa.

Lokakuun alussa tynkäeduskunta hyväksyi ehdotuksen kuninkaanvaaliin ryhtymisestä äänin 64–41. Tasavaltalaiset boikotoivat itse vaalia, joten Friedrich Karl – vaaliasiakirjassa Fredrik Kaarle – valittiin tehtävään yksimielisesti.

Kruunajaiset valmisteluun, hoville asut

Monarkistit olivat innoissaan. Kruunajaisten valmistelu alkoi, nykyistä Presidentinlinnaa ryhdyttiin kunnostamaan kuninkaanlinnaksi, hovin virkamiesten ja palvelijoiden asuja suunniteltiin.

Suomesta lähetettiin valtuuskunta Friedrich Karlin luo viemään virallista ilmoitusta vaalin tuloksesta sekä hakemaan tämän lopullista suostumusta tehtävään.

Prinssiä oli alkanut kuitenkin huolettaa sekä epävakuuttava vaalitulos että Saksan heikkenevä menestys maailmansodassa. Seurasi pitkä tunnustelu- ja odotteluvaihe, jonka aikana Friedrich Karlia ryhdyttiin perehdyttämään suomen kieleen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan.

Kohta Suomen vaikuttajien halu kiirehtiä prinssin ratkaisua hiipui. Saksan tähti jatkoi laskuaan ja ympärysvallat suhtautuivat kielteisesti saksalaiseen kuninkaaseen Suomessa.

Saksan johtoa taas huoletti se, että Friedrich Karlin kruunaus Suomessa vaikeuttaisi rauhantekoa ympärysvaltojen kanssa.

Mustat pilvet kuningashankkeen tiivistyivät, mutta innokkaimmat suomalaiset monarkistit eivät osanneet tai halunneet nähdä ajan merkkejä.

Juuri näihin aikoihin painosta tuli ulos Tuleva kuninkaamme. Kirja, joka näki Friedrich Karlin taivaan lahjana Suomelle.

Inhimillinen, isällinen ja ystävällinen

Jalmari Hahlin teoksessa on useita kohottavia anekdootteja prinssin sotilasurasta.

”Kerran sotakuntoista ampumaharjoitusta toimeenpantaessa satoi rankasti, ja savinen maa oli läpeensä lionnut. Huolimatta kurjasta säästä prinssi hoiti päälliköntehtäviään, kahlaten, jopa kontatenkin syvälle upottavassa kosteassa savessa, valvoakseen, että kaikki kävi, niin kuin käymän piti.”

Friedrich Karl ymmärsi kirjasen mukaan rivimiehiä.

Tuleva kuningas -kirja ”Toisen kerran oli prinssin komppania suorittanut neljänkymmenen kilometrin pituisen vaivalloisen marssin. Siitä huolimatta oli majuri komentanut nämä soturit harjoittelemaan kasarmin pihalle. Prinssi-eversti sattui kulkemaan siitä ohi, käski sotilaiden viipymättä lähteä kotia lepäämään, huomauttaen, että on väärin rasittaa sotamiestä, kun hän on vallan uuvuksissa.”

Teos paljastaa Friedrich Karlin muistavan loistavasti ihmisten kasvot – tärkeä ominaisuus vieraaseen maahan asettuvalle valtionpäämiehelle.

”Yhtä inhimillinen, isällinen ja ystävällinen kuin prinssi oli sotilaille, hän oli ylemmille ja alemmille upseereillekin. Vielä vuosien kuluttua hän, harvinaisen hyvämuistinen kun on, tunsi heidät, muisti eri tilanteet, joissa oli heidät kohdannut, ja lausui kullekin herttaisen sanan.”

Edistysmielinen ja lukenut säveltaiteen rakastaja

Hahl luonnehtii prinssiä arvomaailmaltaan liberaaliksi.

”Vakaumukseltaan on prinssi edistysmielinen, ja hän on ilmoittanut tahtovansa hallita maatamme täysin suomalaisena kuninkaana.”

Tutkija Vesa Vareksen mukaan Friedrich Karl tosin kannatti vahvoja valtaoikeuksia kuninkaalle.

No, niin tai näin, prinssi oli ainakin poikkeuksellisen intohimoinen kulttuurin harrastaja.

”llahuttavaa, varsinkin suomalaisen henkisen edistyksen ystävälle, on prinssi Friedrich Karlin monipuolinen, lämmin kulttuuriharrastus. Hän on itse aikamme kaikkein hienoimmin sivistyneitä ruhtinaita, omaten harvinaisen laajan lukeneisuuden, ja avoimin katsein seuraten kaikkia uuden ajan ilmiöitä.”

Saksan keisarin sisaresta Margaretesta olisi tullut Suomen ensimmäinen kuningatar.

Saksan keisarin sisaresta Margaretesta olisi tullut Suomen ensimmäinen kuningatar.

”Varsin miellyttävä on prinssin rakkaus säveltaiteeseen. Siinä side, joka on omansa pikemmin kuin mikään muu likentämään tulevaa hallitsijaamme kansaansa. Surunvoittoiset, sointuiset kansanlaulumme ovat hänelle tulkitsevat pohjoismaisen luontomme viehkeyttä ja sisällämme, usein juron ja paksun ulkokuoren alla piilevää, syvää tunnetta.”

Herttainen kuningatar, pulskat nuoret prinssit

Suomen tulevaa kuningatarta Margaretea, Jalmari Hahl kuvailee kirjassaan prinssin ”uskolliseksi ja innokkaaksi toveriksi”.

”Hohenzollern-suvun laajat sivistysharrastukset ilmenevät huomattavina tässä henkevässä prinsessassa, tulevassa kuningattaressamme. Hänen erityisesti suosimansa taidelaji on maalaustaide, jota hän itsekin viljelee. Miellyttävinä piirteinä on meille lisäksi mainittu hänen oivan perheenemännän ominaisuutensa, hänen herttainen, sydämiä voittava seurustelunsa ja hänen uupumaton työnsä hyväntekeväisyyden alalla.”

Pariskunnan kaksi vanhinta poikaa olivat kuolleet maailmansodassa, mutta neljä nuorinta olivat tuolloin yhä elossa.

Hahlin mukaan prinssi ja puolisonsa ovat onnistuneet myös kasvattajina.

”Hienosti valistuneet vanhemmat ovat luonnollisesti huolehtineet heidän kaikinpuolisesta kehityksestään, ja heidän mainitaan olevan reippaita pulskia nuoria prinssejä.”

”On myös ajateltava sitä, mitä hänellä on oikeus vaatia meiltä”

Jalmari Hahlin Suomi on kuin vakavia virheitä tehnyt nuori, joka ei kykene itse selviytymään ongelmistaan, vaan tarvitsee vakaan vanhemman ohjausta.

”Tällainen ruhtinas epäilemättä saapuu maahamme toteuttamaan ’kuninkaanajatusta’, jota voimme kuvitella näin kuuluvaksi: Suomi on ollut sorrettu, rikkirevitty, heikko valtakunta. Suomi on tuleva vapaaksi, yksimieliseksi, voimakkaaksi kansaksi.”

Lisäksi kirjoittaja korostaa, että parempi huominen edellyttää ponnisteluja myös alamaisilta.

”Mutta kuningastamme odottaessamme emme saa yksinomaan antautua iloitsemaan siitä, mitä hän etevine hengen- ja luonnonlahjoineen, jalomielisine pyrintöineen on meidän onneksemme tekevä. Meidän on myös vakaasti ja omantunnon mukaisesti ajateltava sitä, mitä hänellä on oikeus vaatia meiltä. Ilman kansan altista ja eheää antaumista ja yhteisvaikutusta ei kaikkein etevin ja jaloinkaan hallitsija voi tätä kansaa kohottaa ja onnellistuttaa.”

”Tuhoisin paheemme on eripuraisuutemme”

Kirjoituksen loppunostatuksessa Hahl viittaa sisällissotaan.

Suomen kuninkaalle Väinölle tarkoitetun kruunun jäljennös Kemin jalokivimuseossa 14. tammikuuta 1997. Suomen kuninkaaksi valittiin 1917 saksalainen Hessenin prinssi Friedrich Karl, josta ei koskaan tullut kuningasta.

Suomen kuninkaan kruunusta valmistuivat vain piirrustukset. Niiden pohjalta tehty jäljennös on esillä Kemin jalokivimuseossa. © Lehtikuva

”Arveluttavin, tuhoisin paheemme on eripuraisuutemme. – – Eivätkö veljesvihan iskemät, vielä kipeästi kirvelevät haavat täysin ole paljastaneet, mikä meissä on huonoa ja hylättävää, että siitä vapautuisimme?”

Sata vuotta sitten vallinnut rotuopillinen ajattelu vilahtaa sekin tekstissä.

”Emmekö vielä ole kypsyneet maailman edessä kumoamaan sitä nöyryyttävää väitettä, että rotumme ei kykene valtiota muodostamaan?”

Hahl näkee ratkaisuksi sen, että suomalaiset saavuttavat voiton omasta itsestään.

”Vasta jos tämän teemme, saatamme arvokkaana kansana kokoontua kuninkaamme ympärille, vasta silloin ansaitsemme onnen nauttia hänen isällistä johtoaan ja rakkauttaan.”

Teos päättyy sanoihin ”Terve tuloa Tuhanten järvien maahan, jalo Kuninkaamme!”.

Hanke haudattiin joulukuun puolivälissä

Suomen poliittinen johto menetti uskonsa kuningashankkeeseen marraskuussa ja esitti prinssille toivomuksen, että tämä vetäytyisi. Friedrich Karl toimi pyydetysti ja ilmoitti 14. joulukuuta 1918 päivätyssä kirjeessään luopuvansa kruunusta.

Nämä siirrot tehtiin kulissien takana. Kansalle kuningashankkeen kaatumisesta kerrottiin vasta muutama päivä ennen vuoden vaihtumista.

Uutisen on täytynyt olla järkytys Jalmari Hahlille.

X