Näin suomalaisten rakentama Sortavala ränsistyy

Aika näyttää Sortavalan kaupunkikuvassa pysähtyneen 1930-luvulle. Nyt rakennusten rappio kuitenkin kiihtyy.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Sortavalan kaunis yleinen sairaala valmistui 1901. Tyhjilleen jätetyn rakennuksen alennustilan täydensi tulipalo uudenvuodenyönä 2014.

Aika näyttää Sortavalan kaupunkikuvassa pysähtyneen 1930-luvulle. Nyt rakennusten rappio kuitenkin kiihtyy.
(Päivitetty: )
Teksti: Outi Salovaara

Raatihuone on yksi Sortavalan arkkitehtuurin helmistä. Rakennus on nykyisin tyhjillään.

Aivan kuin Suomessa silloin ennen! Mielikuvitusta vain hieman pinnistämällä voi kuvitella kävelevänsä suomalaisessa kaupungissa 1930-luvulla.

Tuossa entisen Jänneksenkadun mäessä kohoavat yhä vieri vieressä tyypilliset puiset asuintalot, ja tuossa funkistyyliä edustava hotelli Seurahuone Karjalankadun ja Raatihuoneenkadun kulmassa katsoo edelleen Vakkolahden ylittävälle kivisillalle.

Noin 19 000 asukkaan Sortavalassa Laatokan rannalla aika tuntuu pysähtyneen juuri ennen toista maailmasotaa ja alueluovutuksia Neuvostoliitolle. Ydinkeskustassa on vain joitakin Neuvostoliiton tai Venäjän aikaan rakennettuja uudisrakennuksia, ja suomalainen ilme on säilynyt.

Toisaalta aika on kulunut tuhoisan nopeasti. Sortavalan noin 150:stä arkkitehtuurin muistomerkiksi luonnehditusta rakennuksesta moni on enää muisto tai katoaa pian historian hämärään.

”Arviolta kolmasosa Sortavalan suomalaisesta rakennuskannasta on tuhoutunut tai väistämättä tuhoutuu”, sanoo Igor Borisov, Pohjois-Laatokan museon varajohtaja.

Hän arvioi, että kaupungissa on joitakin kymmeniä tyydyttävässä kunnossa olevia suomalaisrakennuksia. Paras tilanne on ydinkeskustassa Väinämöisenpuiston ympäristössä.

Jotkut ovat ulospäin vielä melko hyväkuntoisia kuten entinen Yhdyspankin talo, nykyinen posti Karjalankadulla. Borisovin mukaan ulkonäkö pettää, sillä sisältä rakennus on päässyt kehnoon kuntoon.

Komea graniittilinna rakennettiin Suomen Pankin taloksi. Nyt siinä on Venäjän Pankin toimisto.

Intohimoinen kivimies

Petroskoissa syntynyt Igor Borisov opiskeli geologiaa ja maantiedettä Leningradissa, nykyisessä Pietarissa. 1990 hän tuli töihin museoon Sortavalaan. Työpaikka sijaitsee kuuluisan Sortavalassa vaikuttaneen lääkärin Gustaf Winterin kaupunkitalossa, joka remontoitiin osittain EU-varoin.

Borisov on intohimoinen kivien tutkija ja kotikaupunkinsa suomalaisen historian ystävä. Kyse voi olla hieman verenperinnöstäkin: Borisovin Aunuksessa syntynyt isoäiti oli suomensukuisia lyydiläisiä, joita on jäljellä enää alle 10 000. Uhanalaista lyydin kieltä puhuu enää vain korkeintaan muutama sata ihmistä.

Borisov tuntuu tietävän joka ikisen Sortavalan talon historian, ja kivi-intoilijana hän tuntee jokaisten kiviportaiden ja -jalkojen alkuperän ja vaiheet. Hän myös suree, jos kivijaloissa on graffitteja tai luonnonkivi on saanut maalipinnan.

Borisov näkee erityisen arvon esimerkiksi Seurahuoneen graniittiportaissa tai graniitista rakennetussa entisessä Suomen Pankin, nykyisen Venäjän Pankin, toimitalossa.

”Graniitti symboloi suomalaista kansanluonnetta. Luonnonkivi kuului suomalaiseen kansallisromantiikkaan, ja kivijalat saivat rakennukset näyttämään siltä, kuin ne nousisivat suoraan maasta. Kivi elää tuhat vuotta, mutta betoni vain kymmenen – tai suomalainen betoni kestää kyllä sata vuotta”, Borisov sanoo.

Paloasemarakennus on ulospäin melko hyväkuntoinen, mutta sisältä huonokuntoinen.

Valtiolta ei tule apua

Rakennusten pahimpia vihollisia ovat tulipalot, rahan puute ja välinpitämättömyys. Suurvallassa pienen ja kaukaisen rajakaupungin restauroiminen on tärkeyslistalla häntäpäässä.

Borisov on äärimmäisen hillitty ja diplomaattinen, ja häntä on melkein mahdotonta kuvitella korottamaan ääntään. Mutta jonkinlaista ärtymystä voi aistia hänen puhuessaan rakkaan Sortavalan kohtalosta.

”Lain mukaan valtion pitäisi antaa rahaa rakennusten restaurointiin, mutta käytännössä valtio ei ole ikinä antanut mitään. Sen sijaan rahat kuluvat kaiken maailman Krimille rakennettaviin siltoihin. Moskova elää omaa elämäänsä, eikä näe pääkaupungin kehäteiden ulkopuolelle”, Borisov puuskahtaa.

Hän arvioi, että 200 eri kansallisuutta sisältävä suuri Venäjä ei ole kenenkään hallinnassa. Karjalan tasavalta taas ei pysty toimimaan itsenäisesti, sillä talous on lamassa investointien ja yritysten puutteessa.

”Tasavallan talous on suoranainen katastrofi – taloutta ei oikeastaan edes ole. Turismia ollaan kehittävinään, mutta se on ihan pötyä. Joku kadunpätkä ehkä joskus siistitään, mutta mitään kunnollista matkailun eteen ei tehdä.”

Neuvostoaikaan sortavalalaisia työllistäneet suuret yritykset ovat kaikki kadonneet. Enää ei ole lihakombinaattia, olutpanimoa, kirjapainoa tai suksitehdasta.

”Väestö vähenee, ja nuoret lähtevät muualle. Samalla vähenee kunnollisten, ajattelevien ihmisten määrä”, Borisov murehtii.

Toisaalta Sortavalassa on Borisovin mukaan peräti sata kaupungin historiaan perehtynyttä matkailuopasta. Tietämystä olisi, mutta kulttuurin säilyttämiseksi toimet ovat vähissä.

”Kunnollista kaupunginarkkitehtiä ei ole, on vain muka-arkkitehti, joka keskittyy papereiden pyörittämiseen. Täällä ei ole myöskään kaupunkikuvasta vastaavaa komissiota”, Borisov sanoo.

Hänen mukaansa rakennussuojelun kannalta neuvostoajassa oli jotakin hyvää: virkamiehet pelkäsivät virheitä, eikä rakennuksiin uskallettu ilman harkintaa tehdä suuria muutoksia.

”Nyt joku voi kaataa suojelutalosta vaikkapa sisäseinän noin vain mukamas virallisella luvalla”, Borisov sanoo.

Kaupunginjohtajan pulma

Kaupunginjohtaja Sergei Krupin valittelee sitä, että kaupungilla on vähän mahdollisuuksia restaurointiin.

Parisen vuotta sitten virkaansa astunut uusi kaupunginjohtaja, syntyperäinen sortavalalainen Sergei Krupin, ei ole hänkään saanut Borisovin mukaan vielä aikaiseksi juuri muuta kuin kauniita puheita.

Siinä paha missä mainitaan: kukapa muu kävelee vastaan pankinjohtaja Wäinö Wegeliuksen 1926 rakennuttaman talon kulmalla Oikokadulla kuin juuri kaupunginjohtaja Krupin!

”Igor on meidän arkkitehturinen omatuntomme”, Krupin sanoo ensimmäiseksi, katsellen Borisovia ehkä hieman syyllisenä.

Krupin lienee oikeassakin siinä, että köyhän kaupungin mahdollisuudet kaupunkikuvan parantamiseen ovat kunnostushaluista huolimatta vähäiset, sillä rahat ja valta ovat ylempien tahojen käsissä.

”Mutta meidän on tarkoitus alkaa kunnostaa kaupunginpuistoa. Siinä aiomme tehdä yhteistyötä Joensuun kaupungin kanssa”, Krupin sanoo.

1874 perustetussa suuressa kaupunginpuistossa Kuhavuorella ei ole enää sen enempää näkötornia kuin kahvilaakaan, ja olemattoman vähän on jäljellä alkuperäisen puiston istutuksistakaan.

Isänmaan viholliset

Wivi Lönnin suunnittelema diakonissalaitoksen rakennus on tyhjillään katto osin romahtaneena.

Sortavalan lukemattomista arkkitehtuurin helmistä yksi on raatihuone. Korumainen 1885 rakennettu talo rapistuu tyhjillään siinä aiemmin olleen kirjaston siirryttyä kauniisti remontoituun entiseen tyttökouluun, yhteen Sortavalan harvoista perusteellisesti remontoiduista arkkitehtuurin muistomerkeistä.

Kaupungin omistama raatihuone on nyt vuokrattu Marija Gogoljevalle, joka suunnittelee siihen näyttely-ja museotilaa. Gogoljeva on 2013 kuolleen palkitun taiteilijan Kronid Gogoljevin tytär, joka ylläpitää puureliefeistään tunnetun Gogoljevin galleriassa sijaitsevaa museota entisellä Turunkadulla.

”Marija yrittää korjata raatihuonetta. Rahaa ei kuitenkaan ole, eikä varsinaisia tuloksia vielä ole syntynyt”, Borisov sanoo.

Muun muassa Raatihuoneen sivuportaat on uusittu, mutta yleisilme on edelleen murheellinen.

Tulipalot ovat tehneet lopun monesta suomalaistalosta. Uudenvuodenyönä 2014 Borisov todisti omin silmin, kun arkkitehti Magnus Schjerfbeckin suunnittelema upea yleinen sairaala Kuhavuoren rinteellä paloi kuin soihtu. Vuonna 1901 valmistunut rakennus oli viimeksi puolustusministeriön käytössä, mutta sittemmin hylätty ja siirretty kaupungin vastuulle.

Borisovia suututtaa, että sekä puolustusministeriö että kaupunki hylkäsivät ainutkertaisen rakennuksen ensin vandaalien ja sitten tulen armoille.

”Varsinaisia isänmaan vihollisia”, hän tuhahtaa.

Liekit nielivät myös esimerkiksi Sortavalan Kymölään 1885 valmistuneen seminaarirakennuksen 2012. Kesällä 2015 Puistokadulla paloi puinen asuintalo, jonka mustuneet hirrenjäänteet ovat tontilla vieläkin.

Vuonna 1931 valmistunut ortodoksiseurakunnan hallintotalo Valamonkadulla on hyvässä kunnossa.

Muistomerkki tulilinjalla

Nyky-Venäjä korostaa politiikassaan Venäjän suuruutta, ja liittolaisia haetaan mieluummin idästä eikä lännestä. Sortavalan voimakkaasti ruotsalainen ja suomalainen historia ei sovi tähän trendiin.

Jokin aika sitten Sortavalassa virisi ajatus patsaan pystyttämisestä Ruotsin kuningattarelle Kristiinalle, joka antoi Sortavalalle kaupunkioikeudet 1632.

”Patsaalle oli tekijä ja rahoitus, mutta poliittisista syistä patsasta ei saanut pystyttää tähän”, Borisov sanoo ja esittelee patsaan paikaksi suunniteltua pientä viheraluetta satamassa.

Borisov vitsailee, että luultavasti muistomerkin pystyttäminen kiinalaiselle kuin ruotsalaiselle merkkihenkilölle olisi ollut poliittisesti soveliaampaa.

Vuonna 1993 suomalaisten sankarihautausmaan paikalle perustettu 452 suomalaissotilaan hautamuistomerkki keskustassa Kirkkopuistossa on myös joutunut silmätikuksi. Vaatimattoman ristimuistomerkin jalustassa on teksti Tässä lepää 452 suomalaista, jotka puolustivat Suomea sodissa 1939–1944.

”Venäjän puolustusministeriö on alkanut kysellä, miksi muistomerkissä on tuollainen teksti”, Borisov sanoo.

Venäläisellä historian tulkinnalla on eri painotukset siinä, mitkä tahot talvi- ja jatkosodassa puolustivat ja mitä ja ketkä taas hyökkäsivät ja miksi. Borisovin mukaan mikään ei kuitenkaan näytä viittaavan siihen, että muistomerkin säilyminen sinänsä olisi uhattuna.

Sortavalan kaunis vanha suomalainen hautausmaa keskustan liepeillä puolestaan on turvassa kiviaitojensa ja ikivanhojen puiden suojassa. Se on säilynyt paremmin kuin yksikään toinen vanha Venäjän puolelle sotien jälkeen jäänyt hautausmaa. Jäljellä olevia hautakiviä on noin 500.

Suomalaisten ja paikallisten yhteisillä ponnistuksilla hautausmaa on siisti ja roskaton, vaikka kasvillisuus rehottaakin.

Wegeliuksen talon laatta kertoo talon valmistumisvuoden.

Suomalaisuus arvossaan

58-vuotias eläkkeellä oleva puhelinasentaja Valentin Jurjev asuu Kymölän kaupunginosassa Laatokankadulla alun perin poliisin virkataloksi rakennetussa suuressa 1800-luvun lopun puutalossa.

Neuvostoliiton aikana taloon asutettiin 18 perhettä. Myöhemmin asuntoja on yhdistetty, ja nyt talossa on enää 11 huoneistoa.

”Minäkin olen ostanut myös yläpuolisen asunnon itselleni, ja tilaa on noin 80 neliötä tilaa”, sanoo tyytyväinen Jurjev.

Hänen vanhempansa komennettiin vuonna 1945 hieman yli 20-vuotiaina Sortavalaan, missä asunto löytyi Laatokankadulta. Välillä muualla Venäjällä työskennellyt Valentin Jurjev asettui uudestaan lapsuudenkotiinsa vuonna 1990 ja asuu siellä nykyisin vaimonsa Aleksandran kanssa. 37-vuotias tytär on Moskovassa.

Käsistään taitava Jurjev teki asunnossaan perusteellisen remontin jo 1990-luvulla ja rakensi asuntoonsa modernin suihku- ja wc-tilan suomalaisten ystäviensä avustuksella. Neuvostoliiton hajottua Venäjältä ei saanut rakennusmateriaaleja, ja ne piti tuoda Suomesta.

”Myös asunnon vesiputket ja sähköistys on uusittu”, sanoo Jurjev.

Julkisivuiltaan suojellun talon ulkokatto uusittiin äskettäin varoilla, jotka asukkaat olivat keränneet vuodesta 1945 lähtien asukkaiden remonttirahastoon – tai niillä varoilla, mitä rahoista Neuvostoliiton ja Venäjän kaikkien mullistusten jälkeen oli jäljellä. Ulkoremontti jatkuu kesän mittaan muun muassa seinien ja listojen uusimisella.

”Asukkaat arvostavat suuresti suomalaisten rakentamia taloja, ja haluamme ehdottomasti säilyttää ne. Olen itsekin säilyttänyt asunnossani kaiken alkuperäisen, minkä vain olen voinut”, Jurjev sanoo ja esittelee kauniita alkuperäisiä sisäovia.

”Suomalainen rakennuskanta on Sortavalalle myös matkailuvaltti”, hän sanoo.

Viktor Jurjev on pyrkinyt kunnostamaan 1800-luvulta peräisin olevaa asuntoaan Laatokankadulla vanhaa kunnioittaen.

Neuvostoliitto suojeli

Joensuulainen Asta Ruokolainen lienee yksi parhaista suomalaisista nyky-Sortavalan tuntijoista. Usein kaupungissa vieraileva Ruokolainen tutustui Sortavalaan jo 1990-luvun alussa, jolloin hän oli neljänä kesänä Sortavalassa töissä suomalais-venäläisen yhteisyrityksen leivissä.

Ruokolaisella on myös sukusiteitä Sortavalaan, sillä hänen Sortavalan pohjoispuolelta Soanlahdesta kotoisin ollut isoäitinsä asui ja työskenteli Sortavalassa jonkin aikaa. Serkkunsa Tuula Roiton kanssa hän on tehnyt kaksi kirjaa Sortavala-aiheisista postikorteista.

Ruokolaisen mukaan ilmapiiri Sortavalassa on muuttunut parempaan suuntaan. Seudun tärkein nähtävyys Valamon luostarin ohella, Ruskealan entinen kaivos, on alkanut vetää bussilasteittain turisteja aina Moskovaa myöten.

”Matkailijoiden myötä ihmiset kiinnittävät nyt enemmän huomiota kaupunkikuvaan”, sanoo Ruokolainen.

”Minulla on hyvä mieli Sortavalan suhteen. Jotkut rakennukset tuhotuvat, mutta kaupungin nykyisillä asukkailla on herännyt kotiseuturakkaus ja halu suojella kaupunkiaan.”

Neuvostoliitto myös suojeli Sortavalaa, sillä kaupungin sulkeutuneisuus säilytti vanhaa rakennuskantaa. Sotilaskaupunkiin paikallisetkin pääsivät vain erikoisluvalla.

”Muistutan, että jos Soratavala olisi pysynyt suomalaisena, vanhoja rakennuksia olisi jäljellä tuskin ollenkaan”, sanoo Ruokolainen.

Lue myös:

Eliitti valtasi Valamon luostarin – siviilit häädetään saarelta röyhkeästi

Suomalaiseläkeläiset Kostamuksessa: Voiton päivä joka päivä

X