Luovutetut kantasolut pelastavat jo kymmeniä leukemiaan sairastuneita – näin sinäkin voit liittyä kantasolurekisteriin

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Mitä kaikkea verikoe paljastaa?
Mitä kaikkea verikoe paljastaa? © iStock
Vuosittain noin sata suomalaista leukemiapotilasta saa kantasoluja tuntemattomalta luovuttajalta. Yli puolet heistä pelastuu kuolemalta. Seura kokosi helppotajuiset ohjeet siitä, kuinka liittyä auttajien joukkoon.

Toukokuussa 2017 turkulainen Vivian Salo, 24, kuuli sairastuneensa leukemiaan eli verisyöpään. Se tappaisi hänet lähes varmasti, jos häneen ei siirrettäisi kantasoluja.

Tilanne oli pelottava. Leukemiapotilas voi ottaa siirteen vastaan vain perusterveeltä ihmiseltä, jonka kudostyyppi on hyvin samanlainen kuin hänellä itsellään.

Viimein heinäkuussa hän sai tiedon, että sopiva luovuttaja on löytynyt. Kun Vivian Salo kertoi uutisesta isälleen, hän ei saanut selvää sanaa suustaan itkultaan.

Muutama päivä sen jälkeen Salo teki Facebook-päivityksen, jossa hän toivoi, että mahdollisimman moni ilmoittautuisi kantasoluluovuttajaksi Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun ylläpitämään rekisteriin.

Vivian Salon henki pelastui uusien kantasolujen ansioista.”Kun olin saanut itse apua, halusin auttaa muita”, Salo sanoo.

Päivityksellä oli toinenkin tehtävä. Se kertoi Salon tutuille, mitä hänelle oli oikein tapahtunut kahden edellisen kuukauden aikana.

”Eniten minua jännitti se, miten kaverit ottaisivat uutisen.”

Ystävät suhtautuivat hyvin. Ja niin myös lukemattomat muut.

Kantasolusiirron Vivian Salo sai syyskuussa.

Kantasolurekisterissä jo 44 000 jäsentä

Päivityksen leviäminen yllätti Vivian Salon täysin. Tähän päivään mennessä sitä on peukutettu yli 76 000 kertaa ja jaettu yli 21 000 kertaa.

Ennen Salon päivitystä rekisteriin oli liittynyt viime vuonna alle 1500 suomalaista. Loppuvuoden aikana ilmaantui yli 12 000 uutta auttajaa.

Tammi-helmikuussa 2018 uusia liittyjiä on tullut yhteensä lähes tuhat kappaletta. Se ylittää rekisterin asettaman vähimmäistavoitteen.

Nykyään kantasolurekisterissä on 44 000 jäsentä. Heitä ei silti voi olla koskaan liikaa. Joka vuosi muutamille potilaille ei löydy optimaalista luovuttajaa. Kuka tahansa meistä voi kuitenkin olla se ainoa oikea luovuttaja.

Kantasoluja kerätään kahdella tavalla

Kudostyypin perusteella alustavasti sopivaksi katsotut luovuttajaehdokkaat kutsutaan jatkotutkimuksiin, jossa annetaan verinäyte tarkemman kudostyypin määrittämiseksi. Suurin osa rekisterin jäsenistä ei saa koskaan tätä kutsua, mutta toisaalta se voi tulla heti liittymisen jälkeenkin.

Jos luovuttajaksi ilmoittautuneen kantasolut näyttävät sopivan hengenvaarassa olevalle leukemiapotilaalle, luovuttajalle saapuu kutsu perusteelliseen terveystarkastukseen. Mikäli estettä kantasolusiirteen keräämiselle ei löydy, asiasta tehdään vielä sopimus ennen toimenpidettä.

Kantasoluja kerätään kahdella tavalla: useimmiten verenkierrosta ja harvemmin luuytimestä. Keräystavan ratkaisee ensisijaisesti potilaan tilanne.

Kantasolurekisterin jäsenistä vain harva päätyy luovuttamaan kantasoluja: vuosittain näin käy alle joka tuhannennelle. Suurin osa luovutetuista kantasolusiirteistä jää Suomeen, loput matkaavat ulkomaille. Vastaavasti myös suomalaiset leukemiapotilaat saavat siirteitä maan rajojen ulkopuolelta.

Tuntemattoman lahja tuntemattomalle – moni potilas haluaisi kiittää pelastajaansa

Kantasolujen luovutuksesta ei makseta palkkiota, mutta siihen liittyvät matka- ja majoituskulut sekä ansionmenetykset korvataan.

Suurin palkinto luovuttajalle on kuitenkin tieto siitä, että hänen vaivannäkönsä on todennäköisesti pelastanut ihmishengen.

Kantasolujen luovuttajan veri tutkitaan tarkoin ennen kuin hän pääsee kantasolurekisteriin.

© iStock

Tapahtuma on merkittävä potilaalle. Moni heistä haluaisikin kiittää pelastajaansa. Se ei kuitenkaan käy suoraan.

Veripalvelu salaa luovuttajan ja potilaan henkilöllisyydet toisiltaan. Yksi syy tähän on se, että epäonnistuneen siirron jälkeen luovuttaja voisi aiheettomasti kokea, että vika olikin hänessä.

Toisaalta potilasta halutaan varjella siltä, että hän tuntisi olevansa kohtuuttomassa kiitollisuudenvelassa auttajalleen.

Veripalvelun on muuttanut käytäntöjään siten, että se välittää auttajien ja autettujen toisilleen kirjoittamia kirjeitä, heidän henkilöllisyytensä kuitenkin salaten.

Joissakin maissa käytäntö on toisenlainen. Myös Veripalvelussa pohditaan, olisivatko suomalaiset valmiita muutokseen.

”Tiedän tapauksen, jossa luovuttaja ja potilas löysivät toisensa sosiaalisen median kautta. Molemmat olivat tehneet kantasolusiirrosta päivityksen. Nykyään luovuttajan ja potilaan on helpompaa kuin ennen itse saada yhteys toisiinsa. Tätä emme tietenkään halua tai voi rajoittaa, mutta Kantasolurekisterin periaate on edelleen välittää tuntemattoman lahja tuntemattomalle.”, Kantasolurekisterin osastonjohtaja Anne Arvola pohtii.

”Itse haluaisin todella paljon päästä kiittämään auttajaani”, sanoo Vivian Salo.

Kuinka muuten voit nykyään?

”Siirre on toiminut minulla hyvin, mutta olen sairaalahoidossa muiden kantasolusiirron aiheuttamien asioiden vuoksi. Syövän eteneminen on kuitenkin pysähtynyt”, hän sanoo.

Luovuttaisitko sinä kantasoluja, mikäli täyttäisit kantasolurekisterin ehdot?

X