Nainen on kodin työnjohtaja - menikö mieheltä ääni?

”Miehet pitää ottaa alusta lähtien mukaan kodin toimintaan. Ei heitä saa sivuuttaa, eivät he ole sisustuselementtejä.” Näin lausahti valtioneuvos Riitta Uosukainen viisaasti taannoisessa Viva-lehden haastattelussa. Aviomiehellä oli keskeinen rooli kodin pyörittämisessä, kun vaimo teki politiikkaa. Suhde toimi niin edustustilaisuuksissa, siivouspäivinä kuin makuuhuoneessa ja huokui keskinäistä arvostusta. Kaikki hyvän liiton ainekset paketissa.

Väestöliiton parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen huolestui äskettäin miehiä väheksyvästä asenneilmastosta. Arvostuksesta on siis pula. Palautetta tuli. Meidän naisten on vaikea tunnistaa pulmaa, koska maailmahan on yhä miesten. Vai onko? Naisen pää voi edelleen kolahtaa töissä lasikattoon, mutta onko mies joutunut kotonaan eristyskoppiin? Nainen johtaa vauhdilla kotityömaata, koska osaa pitää monta palloa ilmassa yhtä aikaa. Miehen mielipidettä ei välttämättä tarvita.Tunnustan, että näin kävi ruuhkavuosinani. Naisvalitukseenkin olen langennut.

”Kun nainen työpäivän jälkeen astuu sekaiseen eteiseen, hän saattaa äityä nalkuttamaan huomaamatta, että muu huusholli on kunnossa, ruoka odottamassa, tiskikone tyhjennetty. Hän keskittyy siis siihen, mikä on huonosti, ei siihen mikä on hyvin.” Näin vastasi kysymykseeni arvostuksesta nelikymppinen mies työpaikkalounaalla. Kolmikymppinen ja viisvitonen täydensivät: ”Eivät kotityöt harmita, mutta se, että nainen aikatauluttaa ne usein perustelemattomasti. Kaikki on tehtävä ”nyt”, vaikka juuri olisi lätkämatsi alkamassa.”

Kokemus on opettanut näkemään rikkautena sukupuolten ajatusten ja toiminnan erilaisuuden. Kotityönjaon ei silti pidä olla stereotyyppistä. Lounaskeskustelun nelikymppinen mies tekee perheen ruoat ja tietää monen muunkin miehen tekevän. Itse taas viihdyn ulkotöissä. ”Vertaistaan kun rakastaa ei tarvi olla fiini”, lupaa laulu. Se tarkoittanee tasavertaisuutta. Hyvässä suhteessa ei tarvita piällysmiestä eikä assaria.