Kari otti puolitoista vuotta naiseltaan pataansa: Ympäristö vähätteli, poliisi oli huvittunut

Myös naiset osaavat olla parisuhteessa väkivaltaisia. Poliisille ilmoitetaan tapauksista vain osa, eikä uhrin, miehen, kertomusta oteta aina vakavasti.

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Myös naiset osaavat olla parisuhteessa väkivaltaisia. Poliisille ilmoitetaan tapauksista vain osa, eikä uhrin, miehen, kertomusta oteta aina vakavasti.
(Päivitetty: )
Teksti: Ville Mäkilä

Ei ole ennen kuulumatonta, että nainen lyö. Tämän koki Kari, joka eli väkivaltaisessa parisuhteessa naisen kanssa usean vuoden ajan.

Henkistä väkivaltaa suhteessa oli ilmennyt alusta saakka mitätöimisenä, arvosteluna sekä pettämisellä uhkailulla. Karin mukaan pettämisellä uhkailu oli lähinnä sitä, että Karin oli aina oltava kykenevä ja halukas seksiin tai vaihtoehtoisesti nainen uhkasi lähteä hakemaan seuraa muualta. Suhteen myöhemmässä vaiheessa mukaan tuli myös fyysinen väkivalta.

”Minua on heitetty toistuvasti tavaroilla, lyöty käsillä, jahdattu keittiöveitsen kanssa, heitetty talvella ovesta ulos ilman avaimia ja elintärkeitä lääkkeitäni”, Kari kertoo. ”Nainen on valvottanut minua ennen työpäivää soittamalla musiikkia kovalla keskellä yötä ja potkinut, jos aiheesta huomautti.”

Nainen lyö, poliisia huvittaa

Vaikka Kari kertoi kokemastaan fyysisestä ja henkisestä lähisuhdeväkivallasta ulkopuolisille, kukaan ei tuntunut uskovan. Ainoaksi poikkeukseksi Kari toteaa naapurit, jotka ovat nähneet naisystävän heittäneen Karin asunnosta ulos.

Myös poliisit kävivät pariskunnan luona usein naapureiden soittamana. Karin mukaan hänen naisystävänsä oli taitava valehtelija ja syytti Karia kaikesta. Poliisi ei koskaan kirjannut naisen väkivallanteoista rikosilmoitusta, vaikka Karissa oli selkeitä pahoinpitelyn jälkiä.

Poliisipartion saapuessa asunnolle Karin naisystävä on välillä yrittänyt jopa saada poliiseja viemään Karin putkaan väittämällä Karin olleen häiriön aiheuttaja. Poliisipartio ei kuitenkaan nähnyt Karin poistamista asunnosta tarpeellisena.

Kertomuksiin naisen väkivaltaisesta käytöksestä poliisit suhtautuivat Karin tuntemusten mukaan jopa hieman huvittuneesti, vaikka eivät sitä suoraan sanoneetkaan. Kari kokeekin, että poliisit vähättelivät naisen häneen kohdistamaa väkivaltaa eivätkä suhtautuneet asiaan tarpeeksi vakavasti.

”Ylipäätään niin viranomaisten, tuttavien kuin ystävienkin taholta naisen tekemää väkivaltaa vähäteltiin urakalla. Ei ole ketään, joka ei auttaisi väkivaltaa kohdannutta naista, mutta minä olin erittäin yksin. Minun oli pakko ottaa viimeiset 1,5 vuotta pataani koska vaihtoehtoa ei ollut. Ei vain ollut.”

Aina tuomittavaa

Myös nainen voi lähisuhteissaan olla yhtä lailla väkivaltainen tai väkivaltaisempikin kuin mies.

Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Juuso Erno vetoaa aiheesta tehtyihin tutkimuksiin: naisten väkivaltaisuuden vähättelemisestä ja selittelemisestä on luovuttava. Kaikkeen väkivaltaan, uhrin tai tekijän sukupuolesta riippumatta, pitää suhtautua yhtä vakavasti ja yhtä tuomitsevasti. Naisten esittämisestä yksinomaan avuttomina ja viattomina uhreina tulee luopua. Ernon mielestä se on suorastaan naisia halventavaa.

”Me haluamme tehdä väkivallan vastustamisesta sukupuolineutraalia. Ei ole mitään hyväksyttävää syytä, että meillä viranomaiset aktiivisesti toimivat ja kampanjoivat vain naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Kaikenpuolisen väkivallan vastustaminen ei olisi naisiin kohdistuvan väkivallan vastustamisesta pois, vaan se päinvastoin vahvistaisi sitä. Nykyinen, miehiä syrjivä ja täysin yksipuolinen linja, ei kitke väkivaltaa lähi- ja parisuhteista, sillä se jättää puolet väkivallan uhreista oman onnensa nojaan.”

Apua tarjolla

Lähisuhdeväkivaltaa kokeneet miehet voivat saada Rikosuhripäivystyksestä (RIKU) yksilöllistä apua. RIKU auttaa rikosprosessiin liittyvissä asioissa ja tarjoaa myös henkistä tukea lähisuhdeväkivallan uhreille.

”Kokemuksen perusteella voidaan todeta, että lähisuhdeväkivaltaa kokeneet miehet hakeutuvat tyypillisesti avun ja tuen piiriin hiukan myöhempään kuin naiset”, kertoo RIKUn lähisuhdeväkivaltatyön koordinaattori Suvi Essel.

Usein väkivallan kokemuksia on ollut jo pidempään, ja tilanne läheisissä ihmissuhteissa on voinut kriisiytyä jo pidemmän aikaa. Kokemukset lähisuhdeväkivallasta vaihtelevat ja ovat aina yksilöllisiä.

”Asiakastyön perusteella voidaan todeta, että miehet puhuvat väkivallan kokemuksistaan ja hyvä niin. Tärkeäksi on koettu, että väkivallan kokemus kuullaan eikä sitä väheksytä,” Essel sanoo.

Kokemuksistaan kertoneen Karin nimi on muutettu.

Taustalla

1  Poliisin tutkimissa lähisuhdeväkivaltatapauksissa uhreista 80 prosenttia oli naisia, kun heidän osuutensa tekijöistä oli 19 prosenttia. Vain osa lähisuhdeväkivaltatapauksista päätyy poliisin tietoon.

 

2 Uhrin ollessa mies, rikosilmoitus jää kirjaamatta yli puolessa tapauksista. Naisuhrien kohdalla alle kolmanneksessa tapauksista.

 

3  Miehiin kohdistuvaa lähisuhdeväkivaltaa vähätellään. Miehille ei myöskään ole tarjolla apua samalla tavoin kuin naisille.

 

4  Kun nainen lyö aseena ovat usein erilaiset kovat esineet tai teräaseet. Naisten tekemät yleisimmät muut väkivallanmuodot ovat uhrin heittäminen esineellä, pureminen ja raapiminen.

Lue myös:

Unelmien mies olikin väkivaltainen

Sanna sinnitteli väkivaltaisessa parisuhteessa vuosia

Pertti Helin päästi irti väkivaltaisuudesta

Valittava mies on nössykkä

Naisensa pahoinpitelemäksi joutunut mies häpeää kertoa asiasta ulkopuolisille.

”Jos mies ilmoittaa poliisille joutuneensa lähisuhdeväkivallan uhriksi, ei poliisi välttämättä ota ilmoitusta tosissaan. Asiaa voidaan vähätellä avoimesti jopa uhrin ollessa läsnä. Jos poliisi saapuu tällaisessa tilanteessa kotihälytyskeikalle, voi väkivallan uhriksi päätynyt mies joutua putkaan väkivaltaisen naisen sijasta”, Miesten tasa-arvo ry:n puheenjohtaja Juuso Erno toteaa.

Ernon mukaan miehen hyväksyttyyn rooliin ei kuulu valittaminen, eikä etenkään naisen väkivaltaisuudesta valittaminen. Miesten odotetaan hoitavan itse omat ongelmansa. Kynnys hakea apua on korkealla, sillä naisen pahoinpitelemäksi joutunut mies ajattelee, ettei häntä uskota.

”Miesten naisiin kohdistama väkivalta on aina tuomittu jyrkästi, mutta naisten miehiin kohdistamaa väkivaltaa vähätellään ja sitä saatetaan pitää jopa huvittavana. Lisäksi naisten väkivaltaisuutta pyritään usein oikeuttamaan väittämällä sitä perusteettomasti itsepuolustukseksi ja syyllistämällä mies naisen väkivaltaisuudesta. Viranomaispiireissäkin löytyy aina ymmärrystä väkivaltaisille naisille”, Erno kommentoi.

X