Näistä syistä koirasi pelkäävät ilotulitusraketteja ja räjähteiden pauketta – Älä päästä koiraasi karkaamaan!

Ongelmakoirakouluttaja kertoo syyt, miksi useat koirat pelkäävät ilotulituksia.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ongelmakoirakouluttaja kertoo syyt, miksi useat koirat pelkäävät ilotulituksia.
(Päivitetty: )
Teksti:
Katariina Taleva

Miksi koira pelkää ilotulituksia?

Joillekin uudenvuodenaattona ammutut raketit eivät ole parasta aikaa. Useat koiranomistajat toivovat vuosittain, että raketit jätettäisiin ampumatta tai ainakin, että ilotulitukset ammuttaisiin annetun aikarajan sisällä. Koiranomistajan voi olla vaikea viedä rakettipelkoista ja paukkuarkaa koiraa illan aikana ulos, jos raketit paukkuvat joka puolella.

Ongelmakoirakouluttaja Jaana Koukkula Oulun Evidensiasta kertoo, miksi koirat pelkäävät raketteja.

Koiranomistajan rooli tärkeä

”Yleisimmät syyt pelkoon ovat ilotulitteiden erilaiset kovat äänet ja valojen välke. Ne ovat yleensä koiran normaalielämästä todella poikkeavia ja yhtäkkisiä.  Myös ilotulitteiden savunhaju voi olla koirasta pelottavaa. Ihmisten käyttäytyminen saattaa muuttua uudenvuodenaattona, ja myös se voi vaikuttaa koiran yleiseen olotilaan”, Jaana Koukkula kertoo.

Omistajan onkin hyvä käyttäytyä rakettien paukkuessa mahdollisimman normaalisti, jotta koira ei pelästy liikaa.

”Ihmisen käyttäytymisellä koiran pelkotilanteissa on myös suuri merkitys. Koirat oppivat hyvin äkkiä ihmisen käyttäytymistä peilaten miten reagoidaan erilaisiin tilanteisiin”, Koukkula sanoo.

Pelko voi kehittyä myös pentuvaiheen jälkeen

Syyt pelkotilaan ovat hyvin yksilöllisiä. Sekä perimällä että ympäristöllä on vaikutusta koiran eri pelkotiloihin.

Koiran iällä tai sukupuolella saattaa olla Koukkulan mielestä joissakin tapauksissa merkitystä. Iäkäs koirakin voi alkaa pelkäämään jotain, mitä ei ole aikasemmin pelännyt.

”Koiranpennun olisi hyvä tottua pikkuhiljaa jo pienestä pitäen normaaleihin kodin ääniin sekä ihmisiin. Emä antaa paljon käyttäytymismalleja pennuilleen eli perimällä on myös vaikutusta pelkoon. Toki myös uroksen luonteella on geeniperimän muodossa vaikutusta pentujen käyttäytymiseen.”

Jaana Koukkula myös muistuttaa, että pelkotilat voivat yleistyä hyvin herkästi koiranpennulla.

”Omistajan huomatessa pennun käyttäytyvän pelokkaasti joissakin tilanteissa olisi niihin hyvä hakea koulutusapua pikimmiten, jotta pelkotilat eivät pääsisi yleistymään.”

Miksi koira pelkää ilotulituksia? Erityisesti ilotulitteiden kovat äänet ja valojen välke pelottavat.

Miksi koira pelkää ilotulituksia? Erityisesti ilotulitteiden kovat äänet ja valojen välke pelottavat.© iStockphoto

Älä päästä koiraa karkaamaan

Vakavampaa voi sattua, jos koira peloissaan karkaa rakettien pauketta tai ääntä.

Jaana Koukkula kertoo, että vastaanotolle tulee harvoin raketista tapaturmaisesti loukkaantuneita koiria. Usein pahin, mitä voi tapahtua on se, että koira pääsee karkaamaan säikähtäessään raketteja.

”Ja silloin saattaa olla vakavistakin asioista kyse. Koiralle on sattunut karkumatkalla tapaturma tai sitä ei löydetä pitkiin aikoihin.”

Muista nämä vinkit koiran rauhoittamiseen, kun raketit paukkuvat

  1. Käytä koira ulkona hyvissä ajoin ennen kuin raketit paukkuvat.
  2. Laita verhot/sälekaihtimet kiinni ja avaa tv tai radio normaalille äänenvoimakkuudelle.
  3. Toimi niin kuin arkenakin, ja leiki koiran kanssa sisällä.

Lue myös: Näin koira nostaa elämänlaatua – Tutkimus: Koiranomistajat ovat hoikempia, terveempiä ja varakkaampia kuin muut

X