”Näitä kirjoja ei voi ohittaa!” Parhaat lukuvinkit antaa Sinikka Nopola, Sofi Oksanen, Juha Itkonen ja 4 muuta kirjailijaa
Kirjailijat paljastavat lukutärppinsä. Kuka lukee runoja, kuka lumoutuu muistoista ja kuka kuuntelee äänikirjoja?
Kirjailija Sinikka Nopola antaa lukuvinkiksi Pirkko Saision Spuuki Spaidermän ja raju Nonna -kirjan.
Seura kysyi suomalaisilta kirjailijoilta, millaiseen kirjaan kannattaa nyt syventyä.
Kuva: Jukka Lehtinen
Sofi Oksanen: ”Tyttö mustaa hampaansa”
”Roman Sentšin Jeltyševit – erään perheen rappio on huikea kirja venäläisestä maaseudusta ja sen elämästä 2000-luvun alussa. Luettuaan tämän voi vain huokaista toiveen, että kustantajat rohkaistuisivat kustantamaan enemmän venäläistä nykykirjallisuutta.
Toinen suositukseni on Jennifer Clementin Varastettujen rukousten vuori.
”Clementin seuraavaa suomennosta odotellessa voi tutustua tähän kirjaan, joka kertoo siitä, millaista on elämä Meksikon maaseudulla, jossa huumeparonit hallitsevat. Perspektiivi on tytön, ja kirja kertookin tyttöjen elämästä. He mustaavat tussilla hampaansa ollakseen mahdollisimman rumia ja pitävät hiuksensa lyhyinä. Sillä muuten heidät viedään.”
Aki Ollikainen: ”Kekkonenkin piti”
”Joseph Conradin Pimeyden sydämessä vanha merimies muistelee! Imperialistisen valtapolitiikan hyytävä kuvaus ja matka ihmismielen pimeyteen. Kestää useamman lukukerran tarjoten aina jotain uutta. Kaikessa symboliikassaan, visuaalisuudessaan ja runollisuudessaan onnistuu kuitenkin olemaan hyvällä tapaa vähäeleinen teos.
Samuli Parosen romaani Huone puutalossa on suuren humanistin ja yhden kotimaisen suosikkikirjailijani kaiketi tunnetuin romaani. Parosen köyhälistökuvaus tulee paitsi iholle, menee myös ihon alle. Ja pääsihän tämä kirja aina presidentti Urho Kekkosen uudenvuoden puheeseen.
Helmi Kekkosen Vieraat on hallittu episodiromaani, joka imaisee mukaansa. Kuin painostava hellepäivä, joka enteilee illaksi ukkosta. Kekkonen kirjoittaa kieltä, jota on nautinto lukea.”
© Ari Heinonen / Otavamedia
Kati Tervo: ”Historiaa ja äänikirjoja”
”Nautin Alice Munron novelleista. Ellei ole aikaa lukemiselle, niin aina on aikaa novellille.
”Käännöskirjailijoista tartun herkästi Jhumpa Lahirin romaaneihin. Esimerkiksi Tulvaniitty, kahden kulttuurin kuvauksena ja yllättävine juonenkäänteineen, oli mieleenpainuva, vahva ja mieluisa lukukokemus.
Kotimaisesta tuoreemmasta kaunoista lukisin Heidi Köngäksen Sandran. Pidin sen koskettavasta lakonisuudesta ja kielestä. Sandra kuvaa 1918 tapahtumia Ruovedellä.
Tutustumisen arvoinen on myös Sirpa Kyyrösen runokokoelma Ilmajuuret. Monipolvista nykyrunoa, suhteesta luontoon, ilmastonmuutokseen ja lapsiin.
Yöpöydälläni ovat kesken Hanya Yanagiharan Pieni elämä. 900-sivuisen ylistetyn romaanin lukemiseen kuluu aikaa, mutta uskon sen palkitsevan. Myös Pauliina Lindholmin Komendantti odottaa lukemistaan. Asun lähellä Suomenlinnaa, jonka rakentajan, Ehrensvärdin, elämästä romaani kertoo. Huomaan, että minua jaksavat suomalaiset historia-aiheet aina vain kiinnostaa.
Olen kuunnellut ensimmäiset äänikirjani viime syksynä. Se voi olla oiva tapa ”lukea” kirjoja. Odotan ensi viikon junamatkaa Tampereelle. Ehdin aloittaa matkan aikana jonkin äänikirjan. En ole vielä päättänyt sitä, minkä kuuntelen. Se on ehkä Leevi and the Leavingsin Gösta Sundqvistin elämäkerta. Hän oli talonmiehenä talossa, jossa asuin 80-luvulla. Pidän myös hänen musiikistaan.”
Jarkko Tontti: ”Täysosuma muistoista”
”Runoilijana tunnettu Sanna Karlström julkaisi viime syksynä ensimmäisen romaaninsa Multaa sataa, Margareta (Otava 2017). Kirja kertoo leskeksi juuri jääneestä Margaretasta, hänen tyttärestään Eloisasta sekä äiti Linneasta. Kolmen sukupolven naiset painivat muistojensa kanssa. Täysosuma. Ehkä tämä koski minuun siksikin, että olen juuri viimeistelemässä syksyllä ilmestyvää romaania Perintö, joka alkaa myös läheisen kuolemasta ja sitä seuranneesta muistojen läpikäynnistä.
Kirjailija ja juristi Hannu Luntialan tuore tietokirja Jazzia Jumalan armosta kertoo saksofonisti-huilisti Juhani Aaltosen tarinan. Aaltonen tunnetaan yhtenä suomalaisen jazzin merkittävimmistä muusikoista. Olen itse muutama vuosi sitten aloittanut aktiivisen jazzin seuraamisen ja tätä hienoa kirjaa luin tietysti jazzin soidessa hiljaa taustalla.”
© Tommi Tuomi / Otavamedia
Juha Itkonen: ”Esikoisen herkkyys”
”Jörn Donnerin 27-vuotiaan Rafael-pojan esikoiskirja Ihminen on herkkä eläin toisaalta sekä muistuttaa hänen isänsä laajaa tuotantoa että poikkeaa siitä ratkaisevasti. Myös nuori Donner kirjoittaa itsestään, mutta varsin toiseen sävyyn, selvästi oman sukupolvensa miehenä. Omaelämäkerrallisten esseiden intensiteetti vaihtelee, välillä esikoiskirjailija jauhaa myös tyhjää, mutta älykkyys, herkkyys ja empatia välittyvät.
Rosa Liksomin Everstinna-monologiromaanin pitävää otetta ei voi kuin ihailla. Everstinnan elämä piirtyy koskettavana ja traagisena, mutta kyseessä on myös varsin riemastuttava selviytymistarina. Kielellinen kekseliäisyys lumoaa ja viihdyttää.”
Sinikkia Nopola: ”Niin hauskaa, että naurattaa”
”Pirkko Saision Spuuki Spaidermän ja raju Nonna on yksi hauskimmista lukemistani kirjoista. Päiväkirjamainen teos isoäidin ”Nonnan” ja tyttärenpojan Remun pohdinnoista on myös syvällinen. Remu: ”Onko nyt tänään?” Isoäiti: ”On. Koko päivän.” Remu: ”Ollaanko me koko päivä tänässä?”
Maritta Lintunen: ”Loistelias esipuhe”
”Runolija Marina Tsvetajevan Ylistys, hiljaa! on Marja-Leena Mikkolan upea käännöstyö, johon on valittu Tsvetajevan runoutta vuosilta 1912-1939.
Kirja kannattaa ottaa lukuun jo pelkästään loisteliaan esipuheen vuoksi. Se taustoittaa syvällisesti henkilöt, tekstit ja ajankuvan.”
Tämän lukeneet olivat kiinnostuneet myös jutuista:
Auttaako kirjallisuuden ääneen lukeminen krooniseen kipuun?
370 000 aikuista suomalaista ei osaa lukea kunnolla – ei, he eivät ole maahanmuuttajia