Nämä Tapio Suomisen huumorijutut olivat Yleisradiolle liikaa

Kun urheiluselostaja Tapio Suominen siirtyi sivutöinään tekemään stand-up-komiikkaa ja jakamaan alapääjuttuja, Yleisradion huumorintaju ei enää riittänyt.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tapio Suomisen komiikka puri yleisöön, mutta alapääaiheet olivat liikaa työnantajalle.

Kun urheiluselostaja Tapio Suominen siirtyi sivutöinään tekemään stand-up-komiikkaa ja jakamaan alapääjuttuja, Yleisradion huumorintaju ei enää riittänyt.
(Päivitetty: )
Teksti:
Joni Hildén

Urheiluselostaja Tapio Suominen kertoo kirjassaan Urheiluhullu (Otava 2019), miten hän kokeili siipiään hetken aikaa myös stand up -koomikkona.

Hänen työnantajansa Yleisradion urheilutoimitus ei kuitenkaan pitänyt ajatuksesta, varsinkin kuin kuuli miten Suomisen showt pyörivät lähinnä alapääjuttujen ympärillä.

Hän oli jo ennen omaa esiintymistään ollut pitkään kiinnostunut tästä komiikan lajista, ja aiheuttanut töissä kohua siteeraamalla Twitterissä julkisesti yhden suomalaiskoomikon rivoa Kiira Korpi -vitsiä.

Suominen uskaltautui vuonna 2013 esiintymään stand up- koomikkona, taiteilijanimellä Saarnamies Suominen.

Hän nousi lavalle muun muassa Helsingissä, Turussa ja Lohjalla.

Turhan hyvä aloitusarvio

Tapio Suominen kertoo kirjassaan, kuinka eräs kriitikko oli kirjoittanut Suomisen vetäneen ensimmäisellä esiintymisellään hyvän setin. Se nosti Saarnamiehen itsevarmuuden pilviin, eivätkä seuraukset olleet kovin kauniita.

Yleisön naurattamisesta tuli pakkomielteistä. Hän kirjoitti vitsejään päivin ja öin, ja testasi niitä läheisillään mihin kellonaikaan vain.

Toisin kuin Suominen oli etukäteen lupaillut, hänen koomikko-ohjelmistoaan ei voinut kovin pitkään sanoa erityisen älylliseksi. Varsinkin humalaisen yleisön sai villiintymään nopeammin ronskiuksilla kuin äärimmilleen hiotuilla kokonaisuuksilla.

Yleisö tykkäsi kuulemistaan, vähitellen yhä rivommaksi käyvistä alapääjutuista, mutta miehen varsinainen palkanmaksaja Yle ei ollut kovin tyytyväinen sivutyön laatuun.

”Sain esimieheltäni tiedon, että settini sisältö oli ristiriidassa Ylen arvojen kanssa. Ei ollut soveliasta, että Yle Urheilun ykkösankkuri kävi kertomassa kapakoissa pillujuttuja”, Suominen kertoo kirjassaan.

Kirjassa kerrottiin myös, kuinka hän oli ehtinyt jo buukata Lapin lomakeskuksiin kymmenen esityksen kiertueen, mutta joutui perumaan ne kun työnantaja nosti metelin.

 

Urheiluhullu-kirja julkaistaan virallisesti torstaina 26.9., mutta teosta on päätynyt myyntiin jo aiemmin. Tämän takia Seura kertoo kirjan sisällöstä jo nyt.

Seura kuuluu Tapio Suomisen kirjan kustantaneeseen Otava-konserniin.

 

X