Näyttelijä Pirkko Hämäläinen vietti kesän mummona Pyynikin kesäteatterin komediassa

Minna Lindgrenin kirjoihin perustuva Ehtoolehdon sankarit kertoo teräväpäisistä senioreista, jotka eivät alistu vanhainkodin putkiremonttiin. Miltä mummorooli tuntui?

Ihan hyvältä. Omia lastenlapsia minulla ei vielä ole, mutta toivottavasti joskus tulee semmoistenkin aika. Pikkulapset ovat ihania, ja mummous on maailman luonnollisimpia asioita.

Miten luonnehtisit roolihahmoasi?

Siiri on hyvin maanläheinen, käytännöllinen ja toiset huomioiva – persoonana minua rauhallisempi.

Vaikka näytelmä on komedia, tarinassa on myös vakavia sävyjä. Mitä ajatuksia vanhusten laitoshoito herättää?

Molemmat vanhempani kuolivat kymmenisen vuotta sitten, ja kokemuksesta tiedän, että voi olla raastavaa seurata läheisen elämää laitoshoidossa. Isäni oli toimelias ihminen, jonka elämä kapeni ja muuttui aikanaan täysin aivoinfarktin seurauksena.

Ajattelen, että palvelutalo on hyvä vaihtoehto ihmiselle, joka tarvitsee paljon tukea mutta pystyy silti asumaan itsenäisesti. En tajua sitä vimmaa, että vanhat ihmiset pidetään kotona. Se ei ole mikään itseisarvo, jos ihminen on puoliksi heitteillä. Kyllä ilman muuta itse menisin mieluummin Thalian Torppaan eli Helsingin Munkkivuoressa sijaitsevaan näyttelijöiden vanhainkotiin kuin olisin aivan yksin.

Toimittaja Sanna-Kaisa Hongisto tapasi Pirkko Hämäläisen Pyynikin kesäteatterissa. © Sara Pihlaja

Nuorempi poikasi Aku asuu kehitysvammaisten ja autististen nuorten asuntolassa. Millä mielellä seurailet hänen aikuistumistaan?

Hyvillä mielin, mikä ei ole yhtään itsestään selvää, kun tilanteita on monenlaisia, ja jatkuvasti on pulaa tuetun asumisen paikoista. Aku tarvitsee arkeen paljon apua ja tukea, mutta hänellä on sujunut tosi hyvin. Olen hänen edunvalvojansa ja käyn tietysti paljon hänen luonaan, mutta en pidä yhteyttä enää ihan päivittäin.

Onko sinulla suunnitelmia oman vanhenemisesi varalle?

Ei ole. Kaiken määrittää lopulta se, missä kunnossa on. Toki koetan pitää itseni virkeänä esimerkiksi liikkumalla. Uin, kävelen, pyöräilen ja käyn modernin jazz-tanssin tunneilla aina, kun töiltä ehdin. Aion jatkaa tanssimista niin kauan kuin kunto kestää, koska miksipä lopettaisin?

Ehtoolehto-kirjat ovat nousseet suosioon. Mikä tarinan maailmassa mahtaa viehättää juuri nyt?

Tarina on viihdyttävä ja siinä on tunnistettavia piirteitä. Se koskettaa monia, jotka ovat itse vanhoja tai joilla on iäkkäät vanhemmat. Päähenkilöt ovat erilaisia persoonia, mikä vastaa todellisuutta: oikeastikaan vanhukset eivät ole yhtä ja samaa massaa. Jos ajatellaan vaikka, millaisia yli 90-vuotiaita ovat Aira Samulin, Heikki A. Reenpää tai Erik Bruun – kaikki omanlaisiaan. Mieleeni tulee se, kun edesmennyt äitini sanoi aikoinaan, ettei ymmärrä oikein omaa ikäänsä, ”kun olen aina se sama Raili”.

Olet aiemmin näytellyt ja asunut Tampereella. Millaista oli tulla taas Tampereelle töihin?

Mikäs tänne on tullessa, ihaniin Pyynikin maisemiin. Minulla on paljon siteitä Tampereelle. Molemmat vanhempani olivat täältä kotoisin, ja he muuttivat Helsingistä tänne takaisin jäätyään eläkkeelle. Heidät on tuhkattu Tampereen Kalevankankaalle, jonne myös isovanhempani on haudattu.

Kun olin lapsi, vietimme kesät Tampereen vieressä Kangasalla, ja muistan esimerkiksi sen, kun vuonna 1969 tulimme kesäpaikasta ukin ja mummin kaupunkiasuntoon katsomaan televisiosta kuukävelyä.

Mikä on lempipaikkasi Tampereella?

Pyynikin uimahalli.

Ex-miehesi Puntti Valtonen kuului Ehtoolehdon sankarien pappaosastoon. Miltä tuntui näytellä hänen kanssaan?

Ihan tavalliselta ja kivalta. Tämähän on meidän ammattimme. Olemme aiemmin näytelleet yhdessä myös Tampereen Teatterissa ja Helsingin Kaupunginteatterissa. Nyt olimme samassa näytelmässä pitkästä aikaa.

Oletko kesäteatterin konkari?

En! Olen aiemmin näytellyt kesäteatterissa vain kerran, vuonna 1980 Ylioppilasteatterissa. Minulla ei ole mitään kesäteatteria vastaan, mutta usein on ollut muita töitä, kuten elokuvan tai tv-sarjan kuvauksia, ja toisinaan olen pitänyt kesälomaa.