Norjalaisnainen oli teininä vuoroin antifasisti ja äärioikeistolainen – Nyt hän kertoo, mikä ääriliikkeissä vetosi ja miten niistä voi irtautua
Ääriliikkeisiin kuuluneen Karen Wintherin Exit – Leaving Extremism Behind -dokumentissa ex-natsi, -antifasisti ja -jihadisti kertovat avoimesti väkivaltaisten ideologioiden jättämisestä. Elokuva esitetään Rakkautta & anarkiaa festivaalilla.
Anna Wintherin Exit - Leaving Extremism Behind -dokumentissa vieraillaan muun muassa äärioikeistolaisten liikkeen jättäneen amerikkalaisnaisen luona.
Christiane F. – Tyttö huumekadulta (1981) oli huumehelvetin kuvaus, jonka piti toimia pelotteena nuorille katsojille.
Karen Wintheriin sensationalistisella elokuvalla oli toisenlainen vaikutus. 12-vuotias norjalaistyttö näki Uli Edelin ohjauksen koulussa ja oli myyty sen esittelemästä uudesta, jännittävästä maailmasta.
”Halusin olla kuin Christiane ja piikittää heroiinia berliiniläisessä yökerhossa”, Wintherin kertojanääni kertoo Exit – Leaving Extremism Behind -dokumentissa (2018).
Dokumenttia esitetään Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla, jonka vieraaksi Winther on saapunut. Tornin hotellin kahvilassa hän muistaa yhä kielletyn aiheen vetovoiman ja tarpeen, jota se hänessä puhutteli.
”En koskaan kokenut sopeutuvani kouluuni tai niin sanottujen normaalien lasten seuraan. Minua kiinnosti kaikki, mikä oli tavallisen yhteiskunnan ulkopuolella, mikä vain, mikä oli kiellettyä tai vaarallista.”
Nuori Karen etsi epätoivoisesti jotain, mihin kuulua.
”Lapsena, koin itseni näkymättömäksi. Ajattelin, että jos kuolisin, maailma jatkaisi kulkuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kukaan ei olisi kaivannut minua.”
Lääke ahdistukseen ei lopulta löytynyt huumeista vaan äärimmäisestä ideologiasta.
”Muistan hyvin elävästi, kun joku kutsui äärioikeistolaisia pelkiksi luusereiksi. Välitön reaktioni oli, että se voisi sopia minulle.”
”Jos dokumentissani kuvaamieni ihmisten on ollut mahdollista saada uusi elämä, uskon, että se on mahdollista kenelle vain”, Karen Winther sanoo. © Rakkautta & Anarkiaa
Pelko toi huomiota
Teini-ikäinen Winther päätyi osaksi 1990-luvulla Norjassa kasvussa ollutta äärioikeistolaista liikehdintää. Hän käveli kaduilla skinhead-porukoissa, kantoi natsisymboleja ja kiersi fasismia ihannoineiden yhtyeiden konserteissa.
”Muistan, että silloin oli usein tappeluita äärioikeistolaisten ja äärivasemmistolaisten välillä ja niistä sai jatkuvasti lukea lehdistä. Eri alakulttuureilla oli omat paikkansa ja kaikki tiesivät toistensa nurkat: äärioikeistolaisten oli helppoa löytää vasemmistolaisia hakattavaksi”, Winther kertoo.
Exit -dokumentissaan hän muistelee avoimesti natsiporukoissa viettämäänsä nuoruutta. Vanhempien vintillä on yhä laatikkotolkulla kansallissosialistista propagandaa, joka nostaa nyt häpeän tunteita.
”Aikanaan en sitä ajatellut, mutta äärioikeistossa vetosi myös tarve saada huomiota. Jos kävelet kadulla skinien kanssa ja kannat fasistisia symboleja, näet, että ihmiset katsovat sinua ja ovat peloissaan.”
Winther vietti aikaa myös vasemmiston äärilaitaa edustavien militanttien antifasistien porukoissa. Äärioikeistosta tuli kuitenkin teinille tärkeämpi viiteryhmä – ja suurempi trauman aihe.
”Ihmiset suhtautuvat varsin eri tavalla ihmiseen, joka kertoo taistelevansa fasisteja vastaan kuin tyyppiin, joka levittää kansallisosialistista propagandaa. Ideologiasta riippumatta väkivaltaa käytettäessä ylitetään raja, jonka takaa ei voi palata täysin entiselleen.”
Vereen piirretty viiva
Exit – Leaving Extremism Behind -dokumenttiaan varten Winther etsi väkivallan rajan ylittäneitä ihmisiä.
”On eri asia hautoa äärimmäisiä ajatuksia kuin tehdä niiden nimissä väkivaltaa”, hän perustelee.
Kerrottuaan omista äärijuuristaan Winther matkaa kameroineen Saksaan, Ranskaan ja Yhdysvaltoihin kuuntelemaan erilaisista ääriliikkeistä lähteneiden ihmisten tarinoita.
David löysi avun kuolemanpelkoonsa jihadismista, päätyi Al-Qaidan koulutusleirille Afganistaniin ja lopulta ranskalaiseen vankilaan terrorismirikoksista. Saksalainen uusnatsi Manuel potki maahanmuttajatyttöä ja pahoinpiteli raskaana olevan naisen.
Yhdysvaltalaisen Angelan vei vankilaan äärioikeistolaiseen liikehdintään usein tiiviisti kuuluva yleisrikollinen elämäntapa. Søren sotki elämänsä väkivaltaisella antifasismilla.
Haastateltaviensa puistattavien muisteloiden rinnalla Wintherin omat ääriliikekokemukset tuntuvat miedoilta. Omakohtaisuus tuo kuitenkin dokumenttiin uuden tason ja auttaa selvästi särkemään jäätä vaikeista asioista hyvin avoimesti puhuvien haastateltavien kanssa.
”Taustani kanssakin dokumentin tekeminen oli hyvin vaikeaa. Olin liikkeessä vain lyhyen aikaa ja hyvin nuorena. Se ei merkitse paljon ihmisille, jotka ovat toimineet niissä toistakymmentä vuotta.”
Maahanmuuttajaisia ja lapsia pahoinpidellyt saksalainen Manuel alkoi ajatella elämäänsä uudestaan ollessaan vankilassa. © Rakkautta & Anarkiaa
Erilaisten väkivaltaisten ideologioiden ja elämäntarinoiden taustalta löytyy paljon yhdistäviä tekijöitä.
”Moni liikkeisiin päätynyt on kokenut henkilökohtaisia traumoja ja sosiaalisia ongelmia. Tavallista on myös se, että suhde omaan isään on ollut etäinen.”
Winther ei kuitenkaan halua esiintyä tutkijana ja ääri-ilmiöiden syiden selittäjänä.
”Käytännössä syyt ovat usein paljon monimutkaisempia, kuin ääneen sanotaan. Niiden kirjon kartoittaminen on myös vaikeaa, koska kuulemme tarinoita vain niiltä ihmisiltä, jotka ovat lähteneet liikkeistä. Koska liikkeissä vielä toimivat eivät puhu ulkopuolisille, tutkimusaineistoa on aina niukasti tarjolla.”
Dokumentaristi ei myöskään halua hämärtää väkivaltaan syyllistyneiden vastuuta loputtomalla psykologisella tai sosiologisella pyörittelyllä.
”On paljon ihmisiä, joilla on vaikea lapsuus, mutta heistä ei tule väkivaltaisia ekstremistejä.”
Ääriliikkeissä toimimista enemmän Wintheria kiinnostaakin niistä lähteminen. Se ei nimittäin ole helppoa.
Lähteminen ei onnistu ilman apua
Winther tajusi lähdön hetken tulleen saksalalaisessa teollisuushallissa 1990-luvun lopulla järjestetyllä fasistibändin keikalla.
Ilman ollessa sakeana aggressiota, testosteronia ja natsitervehdykseen kohotettuja käsiä, nuori nainen tajusi, että ei lopulta toivo elävänsä aatetoverien johtamassa yhteiskunnassa.
Rasistinen uho ei tuntunut enää marginaali-ilmiöltä, joka ei oikeasti voi vaikuttaa pienen yhteisön ulkopuoliseen maailmaan.
”Pitkän aikavälin seurausten ajattelu ei kuulu nuoruuteen. Itse en nuorena ajatellut, että minulla olisi tulevaisuutta lainkaan. Saati sitä, mitä tapahtuisi, jos äärioikeistolaisen liikkeen toiveista tulisi totta”, Winther sanoo.
”Olisi hyvin erilaista liittyä ääriliikkeeseen, jos sillä olisi oikeaa valtaa.”
Angelan ääriliikeaikoja edelsivät rankka nuoruus. © Rakkautta & Anarkiaa
Päättäessään lähteä hän tiesi, mistä saisi tukea. Winther soitti äärioikeistolaisia tuomitsematta analysoineelle professorille – miehelle, jota ei ollut koskaan tavannut. Professori uskaltautui epäilyttävältä kuulostaneeseen tapaamiseen ja sai tutkimuskohteen. Winther sai puolestaan kipeästi kaipaamaansa tukea.
Vielä enemmän sitä tarjosi antifasistien porukoista tuttu nainen, joka majoitti aatekartan vastalaidalta paenneen tuttavansa kotiinsa kuukausiksi.
”Olen äärimmäisen kiitollinen siitä avusta. Toivon, että olisin itse tehnyt saman saman vastaavassa.”
Lähtijään lankeaa väkivallan uhka
Jos tukihenkilöitä ei olisi ollut, Winther uskoo, että lähtö olisi jäänyt haaveeksi.
”Muistan ääriliikeajoilta ihmisiä, jotka puhuivat aika avoimestikin toisenlaisen elämän mahdollisuudesta, uskomatta siihen kuitenkaan oikeasti. Kyse oli enemmän toiveesta. Kun kuulut ääriliikkeeseen, muut ihmiset karttavat sinua.”
Tilannetta pahentaa lähtemisen aiheuttama väkivallan uhka; ääriliikkeet eivät suhtaudu pettureihin suopeasti.
Lähdön onnistuttua koittavat uudenlaiset vaikeudet. Ex-jihadisti David tiivistää ne dokumentissa: kun olet elänyt vuosia väkivaltaisen ideologian läpitunkemaa elämää, et käänny päivässä humanistiksi.
”Jos ääriliikkeessä toimiminen on ollut koko identiteetti, sen jättämistä seuraa valtava henkinen ja sosiaalinen tyhjiö. Se on vaikea tilanne kenelle vain.”
Aina on mahdollisuus lähteä ja muuttua
Wintherin dokumentin suurin tavoite on osoittaa, minkälaista apua ääriliikkeistä ulospääsytietä tarvitsevat.
”Haluan näyttää, että myös kaikkein kovimmilla ääriliikkeiden toimijoilla on mahdollisuus lähteä, mahdollisuus muuttua ja elää elämäänsä ilman väkivaltaista ideologiaa. Ja sitä mahdollisuutta varten meidän täytyy pitää ovea auki. Jos se on täysin suljettu, mikä on vaihtoehto?” Winther kysyy.
Vihantäyteisen ja henkisesti raskaan elämän kuluttamille ihmisille oven avaaminen ei vaadi ihmeitä, päinvastoin. Exit-dokumentin lohdullisin viesti on, kuinka suuria vaikutuksia yllätävillä kiltteyden osoituksilla voi olla kovuuteen tottuneille ihmisille.
Paatunutkin natsi voi ajatella asioita uudestaan, kun turkkilainen vankikollega ei katsokaan häntä rotuvihollisenaan, vaan tarjoaa apua.