Norjassa ”väärän isyyden” voi kumota koska tahansa ja saada elatusmaksut takaisin - ”käenpojaksi” paljastuneen isovanhemmat pelkäsivät poikansa hengen puolesta
Mitä isä voi tehdä, jos hän kuulee vuosia myöhemmin lapsensa olevankin jonkun toisen jälkeläinen? Olla hiljaa, maksaa laskut – ja toivoa että laki isyyden kumoamisesta muuttuisi.
Isyytensä kumoamisessa epäonnistuneen Janin tapaus on kuohuttanut suomalaisia, ja siitä tehtiin viime viikolla eduskunnassa kirjallinen kysymys. Kuvan henkilöt eivät liity tapaukseen.
Suomessa on saanut runsaasti julkisuutta ”väärän isyyden” tapaus, jossa mies myöhästyi parilla kuukaudella isyyden kumoamiskanteen nostamisesta saatuaan tietää, että olekaan lapsensa isä.
Tämän vuoden tammikuussa hänet tuomittiin juridisena isänä maksamaan lapsesta elatusmaksua.
Jani kertoi tarinansa julkisuudessa ensimmäisen kerran Yleisradiolle alkuvuonna 2017, kun isyyden kumoamiskanne oli hylätty.
Hän sai tammikuussa 2016 tietää silloiselta vaimoltaan, että heidän lapsensa onkin syntynyt avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Lapsi oli tuolloin puolitoistavuotias.
Isyystestin tulos ja kanne väärän isyyden kumoamiseksi
Jani teki isyystestin vasta muutaman kuukauden kuluttua. Senkään jälkeen hän ei heti kyennyt avaamaan kirjekuorta, jossa tulos lähetettiin hänelle kuukautta myöhemmin. THL:n dna-tutkimus todisti, ettei Jani ole lapsen isä – 99,9 prosentin todennäköisyydellä.
Ennen kuin Jani nosti kanteen isyyden kumoamiseksi, lapsi ehti täyttää kaksi vuotta. Lain mukaan isyyden kumoamiskanne on nostettava kahden vuoden kuluessa lapsen syntymästä. Tämän jälkeen kanne voidaan ottaa käsittelyyn vain laillisen esteen tai ”erittäin painavan syyn” perusteella.
Oikeudessa Jani vetosi siihen, että tieto lapsen isyydestä aiheutti hänelle vakavan kriisin, jonka vuoksi hän ei ollut päätöksentekokykyinen pystyäkseen toimimaan riittävän nopeasti. Hän ei myöskään tiennyt laissa mainitusta kahden vuoden määräajasta.
Oikeuden mukaan erittäin painavaa syytä kanteen tutkimiselle määräajan jälkeen ei kuitenkaan ollut.
”Tämä on lainsäätäjän asettama määräaika tämä kaksi vuotta”, toteaa siviilioikeuden emeritusprofessori Urpo Kangas.
Suomella ei ole mitään pakkoa toimia lainsäädännössään kuten nyt. Pohjoismaissakin on käytössä toisenlaisia ratkaisuja.
”Meillähän voisi olla järjestelmä niin kuin Norjassa, että sen kanteen voi nostaa milloin tahansa, vaikka kahdenkymmenen vuoden kuluttua”, Kangas sanoo.
Norjassa ”väärä isä” voi saada elatusmaksut takaisin
Norjassa ”vääräksi isäksi” paljastunut ihminen voi Urpo Kankaan mukaan myös saada tietämättään maksamansa elatusmaksut valtiolta takaisin.
”Norja on niin rikas valtio, että valtio korvaa siellä, koska rahat ovat useimmiten jo menneet lapsen elatukseen. Tämä on täysin lainsäätäjän valinta.”
Kangas muistuttaa, että on täysin eri asia, jos ”väärä isä” haluaa tietoisesti elättää esimerkiksi perheeseen kuuluvia ei-biologisia lapsiaan.
”Onhan meillä paljon uusperheitä, joissa ilolla elätetään toisen lapsia”, Kangas toteaa.
Tämä ei kuitenkaan päde Janin tapauksessa.
Jani tuomittiin maksamaan toisen miehen lapsen elatuksesta 308 euroa kuukaudessa. Lapsen ikä huomioon ottaen hän tulee maksamaan elatusmaksuja yhteensä yli 40 000 euroa.
Onko tämä oikeudenmukaista, vai pitäisikö Suomessakin pystyä kumoamaan isyys nykyistä helpommin?
”Se on iso periaatteellinen kysymys. Jos pyrittäisiin materiaaliseen oikeudenmukaisuuteen eli siihen, että oikeussuhteet vastaisivat todellisia biologisia suhteita, kanteen nostamismahdollisuuteen pitäisi suhtautua huomattavasti paljon vapaamielisemmin”, Urpo Kangas sanoo.
Professori muistuttaa, että tätä mahdollisuutta on Suomessa päinvastoin kavennettu.
Esimerkiksi vielä alkuperäisessä vuoden 1975 isyyslaissa määräaika oli viisi vuotta.
Kanneaika joustaa – vai joustaako kuitenkaan?
Isyyslaissa on mainittu erityisen painavat syyt, joiden perusteella kanne voidaan kahden vuoden määräajankin jälkeen tutkia. Käytäntö on kuitenkin ollut sen suhteen varsin tiukka, kuten käräjäoikeus Janin tapauksessa totesi.
Kansanedustaja Mari Rantanen (ps.) teki helmikuun lopulla eduskunnassa kirjallisen kysymyksen ei-biologisen lapsen isyyden kumoamisesta. Rantanen kysyi Janiin viitaten, aikooko hallitus uudistaa lainsäädäntöä isyyden kumoamisesta esimerkiksi määräaikoja muuttamalla tai poistamalla.
Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.) muotoili niin ikään tähän tapaukseen liittyen samansuuntaisen kysymyksen eduskunnassa vuonna 2017. Räsänen kysyi muun muassa, pitäisikö isyyslain vaatimusta kanteen nostamisesta ”viipymättä” arvioida uudelleen.
Silloinen oikeusministeri Jari Lindström (ps.) vastasi, että ”kanneaika on joustava” ja että tuomioistuimet voivat ottaa kohtuullisuuden huomioon.
Professori Urpo Kankaan mukaan kanneaika ei kuitenkaan ole kovin joustava.
”Kahden vuoden määräaika on lain ehdoton pääsääntö”, Kangas toteaa.
Sekään ei tosin vielä riitä, että kanteen saa määräajan jälkeenkin painavista syistä käsittelyyn. Esimerkiksi se, ettei isä ole tiennyt, ettei olekaan lapsen isä, ei Kankaan mukaan riitä isyyden kumoamiseen sen jälkeen, kun lapsi on täyttänyt kaksi vuotta.
”Pelkästään se, että saa tietää vaikkapa lapsen ollessa viisivuotias, että ei olekaan lapsen isä, ei väistämättä johda siihen, että isyys kumotaan. Kanne voidaan kyllä tutkia, se on toinen asia.”
Perintö voi mennä isovanhemmiltakin
Isyyden kumoamislailla on kaksi tavoitetta, virheellisten isyyssuhteiden korjaaminen ja perhe-elämän suojaaminen.
Isyyslain uudistamistyöryhmä totesi jo vuonna 2013, että tavoitteet ovat ajanmukaiset mutta keskenään ristiriidassa, eli toinen tavoite estää toista toteutumasta täysimääräisesti.
Janin tapauksessa kuitenkaan kumpikaan lain tavoitteista ei näyttäisi toteutuneen täysimääräisesti – jos edes lähimainkaan.
Hän on yhä juridinen isä lapselle, jonka biologinen isä hän ei ole ja jota hän ei ole nähnyt sitten syksyn 2016.
Jani ja hänen ex-vaimonsa eivät asuneet yhdessä sen jälkeen, kun vaimo kertoi lapsen oikeasta isästä. Vaimo haki avioeroa jo huhtikuussa 2016.
Jani olisi kertomansa mukaan aluksi halunnut toimia lapselle edelleen isähahmona, mutta ex-vaimo ja riitainen ero tekivät sen mahdottomaksi.
Suojattavaa perhe-elämää ei siis ainakaan Janin mukaan ollut enää kuukausiin ennen isyyskanteen käsittelyäkään.
Kun tähän lisätään vielä elatusmaksut, ei ole vaikea ymmärtää, että Jani tuntee itsensä oikeusmurhan uhriksi.
Lisäksi on otettava huomioon perintöoikeus, joka ulottuu juridista isääkin edemmäs: isovanhempiin.
”Jos sattuisi niin, että Jani kuolisi ennen omaa isäänsä, lapsella olisi lakiosaoikeus isoisän perintöön. Isoisä ei voisi edes testamentilla sitä sivuuttaa”, Urpo Kangas toteaa.
On sitä miettinyt kyseinen isoisäkin, siis Janin isä.
Perintöoikeus on kuitenkin vain sivujuonne siinä kaikessa, mitä isovanhemmatkin ovat joutuneet käymään neljän vuoden aikana läpi.
”Pelättiin, että hän panee kuulan kalloonsa”
Isovanhemmat Ilkka ja Mirja ovat seuranneet poikansa taistelua isyytensä kumoamiseksi aivan alusta asti.
Jani oli yhteiseksi luullun lapsen kanssa yökylässä vanhempiensa luona, kun vaimo ilmoitti hänelle totuuden lapsen biologisesta isästä.
”Se oli aivan uskomaton tilanne. Hän ei kyennyt nousemaan sängystä, oli siellä peitto korvissa”, Mirja kertoo poikansa loppiaisaamusta 2016.
”Me haettiin tietysti lapsi ja syötettiin.”
Isovanhemmat pyrkivät etenkin aluksi pitämään omat tunteensa kurissa Janin nähden, etteivät lisäisi tämän taakkaa omalla ahdistuksellaan. Ensijärkytys kesti kuukausia, joiden aikana isovanhemmat pelkäsivät jopa poikansa hengen puolesta.
”Kyllä hän oli semmoisessa shokissa, että todella pelättiin, että hän panee kuulan kalloonsa. Yökaudet viestiteltiin, että pistä elonmerkki ittestäs”, Mirja kertoo.
Lopulta ne olivat juuri Ilkka ja Mirja, jotka saivat poikansa menemään isyystestiin – lähes kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun totuus oli tullut loppiaisena ilmi.
Isovanhemmat halusivat ehdottomasti tietää, onko lapsi heidän lapsenlapsensa, mutta järkytys suorastaan lamaannutti pojan.
Ilkka kertoo, ettei hänkään tiennyt isyyden kumoamiskanteen kahden vuoden määräajasta. Mutta toisaalta hän sanoo, että vaikka olisi tiennytkin, poikaa ei olisi saanut testiin yhtään nopeammin.
”Jos häntä patisti, hänellä alkoi pakkoliikkeenomaisia kädentärinöitä, eli tuli ihan fyysisiä ongelmia.”
Poikansa ahdingon syvyyden nähneiden vanhempien on vaikea ymmärtää, miten sitä ei oikeudessa huomioitu erittäin painavana syynä. Tai miksi oikeus katsoi, että siitä olisi pitänyt toipua pikavauhtia sellaiseen kuntoon, jossa ihminen kykenee oikeustoimiin.
Poika sai testituloksen huhtikuun lopulla ja on kertonut uskaltaneensa avata sen vasta pari viikkoa myöhemmin. Lapsen kaksivuotispäivään oli tuolloin enää noin kuukausi.
Kanne nostettiin lopulta elokuun alussa ja hylättiin tammikuussa 2017.
Oman pojan taistelu ja väärän isyyden todistelu on ollut raskasta seurattavaa myös hänen vanhemmilleen. © Vessi Hämäläinen / Otavamedia
”Hän olikin tämmöinen käenpoika”
Lapsenlapsen menettäminen on ollut vaikeaa etenkin isoäidille.
”Hän olikin tämmöinen käenpoika… Unitabletteja sain lääkäriltä, sen verran se rassasi”, Mirja sanoo.
Esimerkiksi vaatekaupassa hänelle tulee usein mieleen, että nyt lapsi on tuon ikäinen ja kokoinen. Se lohduttaa, että lapsi tuskin enää osaa kaivata isovanhempiaan.
Ilkka sanoo kyenneensä sulkemaan lapsen pois mielestään ajattelemalla, ettei lapsi ole omaa perimää.
”Minun oli helpompi unohtaa. Mutta meilläkin oli leluja aika paljon täällä, ja niiden vieminen pois oli semmoinen viimeinen kovempi paikka”, Ilkka sanoo.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettei ex-ukki miettisi lasta. Ilkka on pohtinut paljonkin sitä, mitä lapsen etu tässä tapauksessa tarkoittaa. Hänen mielestään se ei ole toteutunut.
”Lapsi elää valheessa, ja sitten se vasta repii, kun joku puhuu varmasti jossain vaiheessa.”
Kitkerää kirjeenvaihtoa isovanhempien kesken
Ilkka teki poikansa valtuuttamana kantelun asianajajien valvontalautakunnalle lapsen edunvalvojan toiminnasta isyyskannetta käsiteltäessä. Hänen mielestään edunvalvoja myötäili äidin kantaa eikä valvonut lapsen etua. Lautakunta katsoi edunvalvojan kuitenkin toimineen ”parhaaksi katsomallaan tavalla”.
Ilkka on myös kirjoittanut lapsen tiettävästi oikealle biologiselle isoisälle siinä toivossa, että ikätoveriin vetoaminen johtaisi biologisen isyyden tutkimiseen.
Seuran näkemässä kirjeenvaihdossa käytettiin puolin ja toisin kovia sanoja, ja ”vastapuoli” teki siitä jopa poliisille ilmoituksen, joka ei kuitenkaan johtanut mihinkään.
Ilkka myöntää, että kirjeet menivät pikkuisen kiusanteonkin puolelle. Toisaalta hän halusi kertoa, miten hänen perheensä oli tilanteesta kärsinyt.
”Sekä lapsi että oma poikani ovat täysin viattomia uhreja.”
Jani on itse tehnyt muun muassa kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle sekä lastensuojeluilmoituksen siitä, että lapselle valehdellaan hänen alkuperästään.
Jani pitää sitä henkisenä väkivaltana.
Lapsen henkilöllisyyden varjelemiseksi kerromme Janista ja hänen vanhemmistaan vain etunimillä.