Nyt arvuutellaan vauvan nimeä – nimetäänkö presidentin poika Sauli Niinistön isän nimen mukaan?

Vauvan nimen arvuuttelu käy kuumana. Eniten panoksia ovat tähän mennessä saaneet nimet Heikki, Leo ja Niilo.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Vauvan nimen arvuuttelu käy kuumana. Eniten panoksia ovat tähän mennessä saaneet nimet Heikki, Leo ja Niilo.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pirjo Kemppinen

Suomalaiskodeissa kilisteltiin maljoja lauantai-iltana. Facebookissa perustettu tapahtuma Tasavallan varpajaiset juhlisti presidentti Sauli Niinistön ja rouva Jenni Haukion poikavauvan syntymää kehottamalla kohottamaan maljan ja kolminkertaisen eläköön isälle, pojalle ja erityisesti äidille kello yhdeksältä. Suomen suurimpiin varpajaisiin ilmoitti osallistuvansa lähes 4 500 suomalaista.

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio

©LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Tempauksen oli perustanut porilainen kokoomusaktivisti ja Porin teatterin talous- ja hallintojohtaja Anttivesa Knuuttila.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Suomen virassa olevalle presidentille syntyy lapsi. Presidentin ilmoitus ”olemme nyt pienen pojan vanhempia!” keräsi vajaassa kahdessa vuorokaudessa reilut 152 000 tykkäystä ja yli 32 000 kommenttia.

Tuleeko pojasta Väinö, joka oli Sauli Niinistön isän nimi?

Vauvan nimen arvuuttelu käy kuumana. Kaleva kertoo, että vedonlyöntiyritys Betsson on avannut sen vetokohteeksi jo syksyllä. Eniten panoksia ovat tähän mennessä saaneet nimet Heikki, Leo ja Niilo. Veikkauslistalta löytyy muun muassa Sauli Niinistön isän nimi Väinö ja Haukion isän nimi Teuvo.

Twitterissä onnitteluja esittivät niin poliitikot kuin eri alojen asiantuntijat, yksityishenkilöt samoin kuin julkkikset sekä yritykset ja yhteisöt. Pienokaisen syntymän lisäksi esiin nostettiin Suomen tasa-arvoisuuskin. ”’Suomi on ihana maa, kun maan ykkösnainen ja ihan tavallinen maahanmuuttajaäiti synnyttää samassa sairaalassa’ sanoi vaimoni kuullessaan, että presidenttiparin vauva syntyi samassa sairaalassa kuin meidänkin muksut”, tviittasi poliitikko, järjestöaktiivi ja mediapersoona Abdirahim Hussein.

Presidentin kiireet huomioitiin maailmalla

Myös kansainvälinen media huomioi presidenttiparin vauvan. Muun muassa New York Times ja Washington Post julkaisivat uutistoimisto AP:n uutisen, jossa arvellaan Niinistöllä olleen takana kiireinen viikko. Hänet äänestettiin sunnuntaina toiselle presidenttikaudelle, hän astui virkaan torstaina ja sai lapsen perjantaina. Uutisessa mainitaan myös, että Niinistö oli mukana synnytyksessä.

Kiinalainen uutistoimisto Xinhua kirjoitti presidentinkanslian verkkosivujen kaatuneen muutama minuutti vauvauutisen julkaisun jälkeen. Kiinalaismedia kertoi, että suomalaisessa mediassa spekuloidaan vauvan nimellä.

Koska presidenttiparin poika nähdään julkisuudessa?

Yksi suomalaisia askarruttavista kysymyksistä on, kuinka paljon vauva tulee esiintymään julkisuudessa. Ylen haastattelema tietokirjailija Risto Uimonen kuvailee Niinistön varjelevan yksityisyyttään hyvinkin ankarasti ja arvelee linjan jatkuvan tiukkana.

”Ei tulla esiin yhtään enempää kuin on välttämätöntä, mutta tällaista sanotaanko yleistä mielenkiintoa täytyy tyydyttää näyttämällä vauvaa ainakin alussa, jonkin verran poseerata julkisuudessa niin kuin kuninkaallisetkin tekevät. Muuten varmaan vauvaa pyritään pitämään poissa julkisuudesta”, Uimonen arvelee Ylen uutisten jutussa.

X