Nyt taisi varmistua jyrkkä tiukennus lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön rangaistuksiin: Myös pääministeri Sipilä lähettäisi syylliset lähes aina vankilaan

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä halusi tarkentaa vastaustaan Seuran eilen puoluejohtajille lähettämään kysymykseen lapsia törkeästi hyväksikäyttäneiden vähimmäisrangaistuksista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Pääministeri Juha Sipilä

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä halusi tarkentaa vastaustaan Seuran eilen puoluejohtajille lähettämään kysymykseen lapsia törkeästi hyväksikäyttäneiden vähimmäisrangaistuksista.
(Päivitetty: )
Teksti:
Jukka Heinonen

Seura kertoi aamulla, että kuuden puolueen johtajat kannattavat lapsia törkeästi seksuaalisesti hyväksikäyttäneiden rangaistuksen pikaista tiukentamista niin, että matalin rangaistus olisi kaksi vuotta vankeutta.

Tuomioistuin voi määrätä vielä tasan kahden vuoden tuomion ehdollisena, mutta kaikkien sitä pidempien rangaistusten on oltava ehdottomia. Lakiuudistus tarkoittaisi sitä, että miltei kaikki törkeään tekoon syyllistyneet joutuisivat vankilaan.

Muutos nykyiseen olisi olennainen. Esimerkiksi vuonna 2016 noin 40 prosenttia törkeään tekoon syyllistyneistä laskettiin vapaalle jalalle.

Puolueiden enemmistö kannattaa ankarampia tuomioita

Seura esitti maanantaina suomalaisille puoluejohtajille kysymyksen:

Tulisiko lapsen törkeän seksuaalisen hyväksikäytön vähimmäisrangaistus nostaa vuodesta kahteen vuoteen vielä tällä vaalikaudella?

Sdp, vihreät, Rkp, kristillisdemokraatit, siniset ja perussuomalaiset kannattivat ajatusta.

Keskustaa johtavan Sipilän vastaus kuului:

”Kannatan alarajan koventamista.”

Sipilä ei kuitenkaan maininnut, mihin saakka alaraja tulisi kohottaa.

Vähimmäisrangaistus pikaisesti kahteen vuoteen

Tänä aamuna pääministerin esikunnasta viestitettiin Seuralle Sipilän tarkoittaneen jo eilisellä vastauksellaan sitä, että vähimmäisrangaistus tulee nostaa pikaisesti kahteen vuoteen. Sipilän tarkennettu vastaus lähetettiin perään kirjallisena:

”Kyllä kannatan sitä, että vähimmäisrangaistusta nostetaan vuodesta kahteen vuoteen. Asiaa koskeva lainsäädäntö on nyt eduskunnassa, joten jo tässä yhteydessä eduskunta voi niin halutessaan tämän muutoksen tehdä.”

Kun myös toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo ilmaisi maanantaina tukensa seksuaalirikosten rangaistusten koventamiselle, alkaa vaikuttaa ilmeiseltä, että törkeän hyväksikäytön tuomiot kovenevat pian selvästi.

Aiemmin tuomioiden roimaa korottamista ovat kannattaneet lähinnä kristillisdemokraatit, perussuomalaiset ja siniset. Oulussa paljastuneet lapsiin kohdistuneet seksuaalirikosepäilyt ovat nyt kääntäneet lähes kaikki muut puolueet samoille linjoille.

X