Oikeuspsykiatri: Mielentilatutkimuksia enemmän, esimerkiksi seksuaali- ja talousrikollisille

Toistuvien seksuaalirikosten taustalla saattaa olla kehityshäiriöitä. Sarjatalousrikolliset voivat kärsiä mielialahäiriöistä.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Toistuvien seksuaalirikosten taustalla saattaa olla kehityshäiriöitä. Sarjatalousrikolliset voivat kärsiä mielialahäiriöistä.
Teksti: Paula Sallinen

Mielentilatutkimuksia pitäisi tehdä nykyistä enemmän. Näin arvioi ylilääkäri Aulikki Ahlgrén-Rimpiläinen Terveyden ja hyvinvoinnin (THL) oikeuspsykiatrian osastolta.

Ahlgrén-Rimpiläinen arvelee, että esimerkiksi toistuviin talousrikoksiin ja seksuaalirikoksiin syyllistyneiden joukossa on ihmisiä, jotka ovat tekoa tehdessään saattaneet olla esimerkiksi alentuneesti syyntakeisia.

Sarjatalousrikolliset voivat esimerkiksi kärsiä mielialahäiriöistä, seksuaalirikolliset puolestaan erilaisista kehityshäiriöistä.

”Vankiloissa on ihmisiä, jotka ovat voineet tekohetkellä olla esimerkiksi psyykkisesti sairaita tai psykoosissa. Tämä on huolestuttavaa”, Ahlgrén-Rimpiläinen sanoo.

Syyntakeettomiksi todetut voidaan määrätä psykiatriseen hoitoon tai kehitysvammaisten erityishuoltoon. Alentuneesti syyntakeisille taas langetetaan tavallista lievempi tuomio.

Puolet syyntakaisia

Mielentilatutkimuksia tehdään rikoksista epäillyille tuomioistuimen määräyksestä. THL haluaakin keskustella tuomioistuin- ja syyttäjälaitoksen kanssa siitä, pitäisikö tutkimuksia tehdä useammin.

Vuosittain mielentilatutkimuksia tehdään noin 100–110 rikoksesta epäillylle. Suurin osa heistä on epäiltynä väkivaltarikoksesta.

Tutkituista noin puolet todetaan syyntakeisiksi eli kykeneviksi arvioimaan tekojensa seurauksia.

Mielentilatutkimusten määrä on vähentynyt tasaisesti vuodesta 2005, jolloin niitä tehtiin lähes 200.

X