Olemme kohtelias kansa, kun jään (tai jalan) vain murtaa

Jaa kaverilleTilaa Seura
Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto. © Pekka Nieminen / Otavamedia

Meitä suomalaisia moititaan joskus tuppisuiseksi kansaksi, joka alkaa puhua hississäkin ventovieraille vasta ulkomaisissa hotelleissa. Päätin testata suomalaisten sosiaalisuutta ja avuliaisuutta omakohtaisesti yhdellä näkyvimmistä jäänmurtamiskikoista eli liikkumalla jalka paketissa keppien kanssa. Tarpeiden hankinta onnistui kätevästi, kun kompuroin kauppareissulla ja mursin jalkapöydän viidennen metatarsaaliluun. Sain saapaskipsin ja kepit kesäkuun lopussa, josta käynnistyi noin kuukauden mittainen testijakso.

 

Kokeilu alkoi välittömällä onnistumisella, kun lääkäriasemalta poistuessani keski-ikäinen herrasmies piti ovea auki ja jäi vierelleni samalla hitaalla etenemisrytmillä kannustamaan: ”Se ottaa aikansa, että kepeillä oppii liikkumaan sujuvasti. Itselläni meni jalka pari vuotta sitten, mutta kyllä se siitä!”

 

Sama jatkui tulevina päivinä, kun työpaikan hississä olinkin yhtäkkiä se helposti lähestyttävä keppikaveri. Tutustuin eri osastojemme uusiin kollegoihin niin rivakasti, että tätä tapaa voisi melkeinpä suositella kaikille. Samalla sain kerrata turmatarinaa: ”Juu, keskellä päivää kävin tuossa Alepassa. Siinä on ne sivulle menevät rappuset ulkona. Joo, ne on pahat. Vähän astuin ohi ja jalka taittui alle. Niinpä. Ja vielä selvin päin!” Lähelläni ihmisillä ei ollutkaan enää kiire. He jopa pysähtyivät turinoimaan. Samalla kuulin heidänkin kuulumisensa.

 

Sain kokea suomalaisten passausinnon yltäkylläisimmillään. Työpöydälleni kannettiin mansikoita, suklaata, kahvia ja lounaita. Kotiin tullessani naapuri oli ajanut meidänkin nurmikon. Kaveriporukka kävi asentamassa uuden ovikatoksen paikalleen. Jalkapallon MM-kisastudioon valmistautuessani tuntematon mies kantoi kaupassa ostokseni ja kisajuomani – aina autoon asti. Vaimo hoiti pienen lapsemme aamu- ja iltapesut ja muut nostelut ja hieroi vielä jalkaani sohvalla. Olo oli kuin kuninkaalla.

 

Sitten jalka alkoi parantua. Lopulta luovuin kipsistä ja kepeistä. Samalla oivalsin, että sama avuliaisuus kannattaa antaa kaikille heti takaisin, vaikka kukaan ei kinttuaan murtaisikaan.

X