(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

Osakekaupan voi tehdä pörssin ulkopuolellakin.

Omistan pienehkön määrän pörssiyhtiön osakkeita, joita säilytetään Euroclear Finlandin arvo-osuustilillä. Olen harkinnut niiden myyntiä ja kysynkin, voinko myydä osakkeet esimerkiksi tuttavalleni keskenämme sopimasta hinnasta? Jos voin, miten pitää menetellä? Jos haluan ne yleiseen myyntiin, onko silloin ainoa vaihtoehto kääntyä oman pankin puoleen?

Minkälaiset ovat kustannukset tämän arvoisesta kaupasta, kun osakkeiden kokonaishinta pörssikurssin mukaan tällä hetkellä on noin 2 900 euroa?

Nimimerkillä, Vähemmän kuluja

Hyvä kysymys! Kumpikin kauppatapa on mahdollinen, vaikka nykyisin paperille painettuja osakekirjoja ei enää pörssiyhtiöissä käytetä. Tilalle ovat tulleet niiden sähköiset vastineet eli arvo-osuudet, joista pidetään kirjaa arvo-osuusjärjestelmässä. Sitä ylläpitää Suomessa Euroclear Finland, jonka palveluita yksityishenkilökin voi käyttää. Esimerkiksi suomalaisten pörssiyhtiöiden osakkeiden säilytys onnistuu siellä maksutta.

Jos teet kaupat pörssissä, ainoa vaihtoehto on kääntyä joko oman pankkisi tai jonkin muun pankin tai pankkiiriliikkeen puoleen, joka toimii välittäjänä pörssissä. Osa pankeista edellyttää, että niillä avaa arvo-osuustilin ja siirtää myytävät arvo-osuudet sinne ennen kaupantekoa. Tällainen käytäntö on esimerkiksi Nordealla, joka avaa tilin maksutta. Euroclear veloittaa arvo-osuuksien siirtämisestä pankin ylläpitämällä arvo-osuustilille 15,13 euroa per osakelaji.

Jos tarkoituksena on siirtää kaikki tilillä olevat arvo-osuudet, eikä pelkästään myyntiin meneviä, siirron voi jättää pankin huoleksi. Nordea veloittaa tästä palvelusta 26 euroa. Lisäksi tulevat kaupantekoon liittyvät kustannukset. Tässäkin pankkien käytännöt ja hinnat vaihtelevat, mutta Nordeassa kävisi näin: Jos annatte myyntitoimeksiannon verkkopankissa, Nordea veloittaa 0,20 prosenttia kauppasummasta tai vähintään kahdeksan euroa. Jos teette saman puhelimitse tai pankinkonttorissa, veloitus on yksi prosentti kauppasummasta tai vähintään 20 euroa. Jos siis kauppahinnaksi tulisi 2 900 euroa, välityspalkkio olisi netissä toimivalle myyjälle kahdeksan euroa, muille 29 euroa. Näin ollen myytävien osakkeiden siirtämisestä ja kaupan tekemisestä kertyisi tässä tapauksessa kuluja vähintään 23,13 euroa ja enintään 44,13.

Kaupantekoon liittyvät kulut saa vähentää osakkeiden myyntihinnasta, jos käyttää myyntivoiton laskemisessa osakkeiden todellista hankintahintaa. Toinen vaihtoehto on, että vähentää myyntihinnasta niin sanotun hankintameno-olettaman, mikä on 40 prosenttia myyntihinnasta, jos osakkeet on omistettu yli 10 vuotta. Muussa tapauksessa vähennys on 20 prosenttia.

Jos teette kaupat pörssin ulkopuolella, ostaja joutuu maksamaan kauppasummasta 1,6 prosentin varainsiirtoveron. Muut kulut riippuvat siitä, missä ostaja arvo-osuuksiaan säilyttää. Mikäli hän säilyttää niitä Euroclearin arvo-osuustilillä, siirto on maksuton. Muussa tapauksessa osakkeiden siirrosta hänen arvo-osuustililleen menee 15,13 euron maksu.

Kaupan tekeminen pörssin ulkopuolella vaatii kuitenkin jonkin verran paperitöitä. Kaupasta pitää tehdä molempien osapuolien allekirjoittama kauppakirja, jonka alkuperäinen kappale lähetetään Euroclearille. Kauppakirjasta pitää ilmetä muun muassa ostajan ja myyjän tiedot henkilötunnuksineen, kaupankohteena olevat arvoosuudet ja niiden lukumäärä sekä myyjän ja ostajan arvo-osuustilien numerot.

Osan tiedoista voi antaa myös Euroclearin kotisivuilta löytyvällä tilisiirtolomakkeella (www.euroclear.eu). Mikäli kauppakirjaan on merkitty kaupan ehdoksi, että osakkeet siirtyvät ostajalle vasta kauppasumman suorittamisen jälkeen, kauppakirjaan pitää liittää kuitti osakkeiden maksamisesta. Liitteenä pitää olla myös kuitti tilisiirron maksamisesta. Tarkempia tietoja kannattaa kysyä Euroclearin maksuttomasta palvelunumerosta 0800 180 500.

Teksti: Helena Ranta-aho
Kuva: Colourbox

Viva 5/2012

Minun rahat vai sinun rahat ja pitääkö aikuisia lapsia auttaa? Rouva Raha -palstalla vastataan arjen rahankäyttöä koskeviin kysymyksiin. Lähetä kysymyksesi postitse osoitteeseen Viva-raha, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia tai sähköpostitse vivaraha@otavamedia.fi.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X