Edelleen iso jos

”Elämässä ee passoes niin herkästi periks antoo.” Näin lausahtaa leveällä Savon murteellaan Olavi Kärkkäinen, 66, jonka haastattelu alkaa sivulta 24. Kärkkäinen on Suomea ja elämää kokenut yrittäjä, pientilalta menestykseen ponnistanut. Hän ei ole antanut vaikeuksien lannistaa, vaikka niitä on todella riittänyt sekä työ- että perhe-elämässä.

Ei pidä antaa periksi ratkaisun etsimisessä. Niin minä Kärkkäisen lausahduksen ymmärsin, kun luin haastattelua surullisena viime sunnuntaina. Silloin näytti, että valtakunnassa ei tosiaan ole kaikki hyvin. Yhteiskuntasopimuksen pihtisynnyttäjät ehkä ymmärtäisivät Kärkkäisen lauseen toisin. Että periksi ei pidä antaa edes silloin, kun kaiken piti olla jo sovittuna. Maanantaina näkyi taas hieman valoa hallituksen ja liittojen sopimustunnelin päässä. Kunpa se ei olisi juna.

Suomen rakentaminen näyttää olevan paritanssia, jossa askelletaan yksi eteen ja viisi taakse. Kukaan ei oikein osaa viedä – ja kaikki vikisevät. Esimerkkejä riittää: Sote-sopimuksesta jo iloittiin – kunnes havaittiin, ettei sovittu ehkä kestä tarkastelua perustuslakinäkökulmasta. Yhteiskuntasopimuksestakin riemuittiin ennenaikaisesti, vaikka viimeinen sana olikin liitoilla, joista keskeiset kävelivät SAK:n yli. Maanantaina kansalainen ihmetteli, mihin neuvottelevaa keskusliittoa tarvitaan, jos pääministerin on jälkikäteen hoidettava sananselitys liitoissa.

Ilmassa leijuu nyt/taas/edelleen iso jos. Meillä on raamit, mutta afroamerikkalaisen nyrkkitervehdyksen aika taitaa olla vielä kaukana edessäpäin.

Pitäisiköhän kilauttaa Kärkkäiselle ja kysyä, mitä hän tekisi? Savon murteella annettu neuvo pitäisi tietysti suomentaa Arkadianmäen stadilaisille ja muiden murteiden edustajille. Ja niille tulokkaille, jotka parhaillaan yrittävät kielikurssilla kotoutua ihanneyhteiskuntaamme ja opetella, mitä on suomalainen sisu. Tai ainakin oli. Ehkä he törmäävät talvisodan henkeenkin, historiankirjoissa.