Lemmikkieläin on onneksi valtaosalle meistä perheenjäsen, jonka hoito on sydämenasia.
Teksti:
Raija Vesala

Facebookissa kiertää tarina belgianpaimenkoirasta, joka ahmi kymmeniä särkytabletteja nälkäänsä. Kun kasvattaja sai tietää asiasta ja yritti hakea koiraa pois, oli jo liian myöhäistä. Parivuotias narttukoira painoi enää 12,5 kiloa, kun sen olisi suositusten mukaan pitänyt painaa 20–25 kiloa. Koira jouduttiin lopettamaan.

Nuori omistajapariskunta puolusteli julmaa tekoaan sillä, ettei heillä ole varaa koiranruokaan, koska se on niin kallista.

Tällaisiin tarinoihin törmää valitettavasti liian usein.

Seurassa 16/2015 oli juttu heitteille jätetyistä eläimistä. Tarkistuskäynnille mennyt eläinlääkäri löysi muun muassa emokoiran, jolla oli 13 pentua. Emo oli selvästi nälkiintynyt, vaikka asunnosta löydettiin myös kolme säkkiä koiranruokaa.

Juttu kosketti lukijoita ja siitä tuli toimitukseen runsaasti palautetta. Ihmisen välinpitämättömyys järkytti ja sai vaatimaan kovempia rangaistuksia.

Juttelin taannoin aiheesta poliisin kanssa, joka oli tehnyt paljon eläinsuojelukäyntejä. Hänen mukaansa heitteillejättöön syyllistyy huomattavan usein nuori tai nuorehko nainen. Hoivavietti on iskenyt, mutta kyky tai halu huolehtia puuttuu. Usein taustalla on myös päihde- tai mielenterveysongelmia.

Lemmikkieläin on onneksi kuitenkin valtaosalle meistä perheenjäsen, jonka hoito on sydämenasia. Lemmikkejä ei hankita hetken mielijohteesta eikä niistä luovuta kevyin perustein.

Jos syystä tai toisesta ei pysty huolehtimaan lemmikistään, sille etsitään uusi koti. Jos taas lemmikin aika on tullut täyteen, se viedään eläinlääkärille ja päästetään tuskistaan.

Lemmikki antaa paljon, mutta etenkin koira vaatii omistajaltaan aikaa ja vaivaa. Myös talouspuolen on oltava kunnossa, jotta pystyy kattamaan lemmikin ruoka- ja eläinlääkärimaksut.

Älä ota koiraa, jos resurssisi eivät riitä. Äläkä missään nimessä ota kesäkissaa, vaikka mökillä olisi sille tilaa. Kissa ei pärjää syksyn tultua itsekseen.

Jos huomaat koiran tai kissan, joka on aliravittu tai jota kohdellaan huonosti, ilmoita siitä. Ilmiantaminen on vastuunkantoa. Eläin ei itse pysty ilmoittamaan kaltoinkohtelustaan.

X