Pääkirjoitus: Tuntemattomasta Sipilästä tuli Suomen vaikutusvaltaisin henkilö

Jaa kaverilleTilaa Seura

NELJÄ VUOTTA SITTEN keskusta kärsi kipeän vaalitappion Mari Kiviniemen johdolla. Pääministerin kasvoilta paistanut järkytys jäi perussuomalaisten riemun varjoon. Silti se oli yksi vaalien mieliinpainuvimpia kuvia.

Nyt verkkokalvoille painuivat toisenlaiset kuvat.

Neljä vuotta sitten keskustan vaalitappio vei Kiviniemeltä omien tuen ja johti puheenjohtajavaaliin, joissa tunnetuimpia nimiä olivat Paavo Väyrynen ja Mauri Pekkarinen. Lisäksi mukana olivat Tuomo Puumala ja Juha Sipilä. Heistä tuntemattomampi – ensimmäisen kauden kansanedustaja Juha Sipilä – valittiin.

Nyt Juha Sipilä muodostaa Suomen seuraavan hallituksen.

Neljä vuotta sitten opimme, että Sipilä on miljoonaomaisuuden yrityskaupoillaan kerännyt insinööri, jolla on uskonnollinen vakaumus. Hän näyttää puolueensa konkareiden rinnalla ujolta oppipojalta, mutta osaa esittää asiat hassuilla, havainnollisilla kakkaroilla.

Nyt Juha Sipilä on Suomen vaikutusvaltaisin henkilö, joka johtaa Suomea seuraavat neljä vuotta erittäin vaativissa oloissa. Kollegojensa Timo Soinin (ps) ja Alexander Stubbin (kok) rinnalla hänen kokemattomuutensa korostuu yhä.

Neljä vuotta sitten emme tienneet Juha Sipilän edustamista asioista juuri mitään. Vuodet oppositiojohtajana osoittivat, että hän on luonteeltaan mieluummin yhteistyötä rakentava kuin riitaa haastava. Juuri päättynyt eduskuntavaalikampanja oli kuitenkin siinä mielessä pettymys, että Sipilä vältteli naulaamasta kantojaan, ja media antoi hänen tehdä niin.

Neljä vuotta sitten Juha Sipilä oli vain keskustan puoluekokousedustajien valtakunnan politiikkaan nostama mies.

Nyt puolue on taas maan suurin. Pääministerin tehtävissä odottaa jo uusi iso haaste.

X