Pääsiäinen päästää meidät onnellisempaan olotilaan – annetaan sen näkyä ja kuulua

Suomen ykkössija maailman onnellisuusmittauksessa ei hämmästyttänyt siksi, että olisin eri mieltä tuloksesta tai sen syistä. Hyvähän täällä on. Se vain ihmetyttää, että onnellisuus näkyy ja kuuluu kovin vähän arjessamme, kun seuraa ihmisten kanssakäymistä, mediaa, somea. Enemmän on marmatusta siitä, miten kurjasti maa makaa.

Onnellisuuden kultakuori tuntuu ohuelta. Sitä kun vähän raaputtaa, näkyy mustaa. Onnellisuus on kaukana esimerkiksi #metoo-kampanjan paljastamista valtapeleistä työyhteisöissä, muissakin kuin luovissa.

Mätäpaiseita on rohkeasti puhkaistu. Taudista päästään, potilaat jäävät henkiin, mutta paranemisprosessi on vasta alussa.

Miten eletään oikeasti onnellisina? Meillä suomalaisilla on tässä yksi ilmeinen ongelma: Ajatus siitä, että yhdessä tekeminen ja jaettu hyvä lisäisivät onnellisuutta, on meille vähän vieras. Luontaisempaa on totella runoilijaa, joka kehottaa onnen kätkemään – ja viihdymme liiankin hyvin oman onnemme seppinä.

Oppisinko, kuten onnen oppaat kehottavat, listaamaan iltaisin, mitä hyvää tänään on tapahtunut. Minulle ja meille. Oppisinko ottamaan enemmän vastuuta yhteisestä onnesta? Oppisinko rohkeasti vastustamaan onnellisuuden vastavoimia, pahaa, millä tahansa elämänalueella? Mitään ei menetä jos yrittää.

Näillä mailla on juhlittu kevättä jo paljon ennen kuin juhlan nimeksi tuli pääsiäinen. Agricolan uudissana pääsiäinen sananmukaisesti päästää meidät monella tavoin onnellisempaan olotilaan: paaston jälkeen herkkupöytään, talven pimeydestä valoon. Toivottavasti myös kylmästä lämpimään ja ilahtumaan uudesta elämästä, jonka kevät herättää.

Tuskin olen väärässä, jos väitän, että suomalainen on onnellisimmillaan juuri matkalla kohti kesää, kun se on vielä kokonaisena edessä. Annetaan onnellisuuden siis näkyä ja kuulua. Puhutaan hyvää. Kohdellaan hyvin.

Päästään pahasta.