Teksti:
Tarja Hurme

15.6.2017

Tämä aika jää mieleen ainakin siitä, että meillä ja maailmalla tapahtuu asioita, joiden ei etukäteen uskoisi tapahtuvan. Itse olisin voittanut – vastentahtoisesti – kossupullon, jos olisin osallistunut lähipiirin veikkaukseen persujen puheenjohtajasta.

Timo Soinin elämäntyö uuvahti ajan tyypilliseen harhaan: mitä suurempi sen parempi. Kun haluaa kasvaa, on joustettava siinä, keitä ottaa kelkkaansa ja millä periaatteilla toimii. Kun haluaa hallitusvaltaa, on tehtävä kompromisseja, jotka eivät kannattajakuntaa miellytä. Aurinkoisen tien päässä odotti hallayö.

 

Koska tosiasioiden kanssa on opittava elämään, niin löytyisikö tästä myönteistä? Nyt viimeistään tiedämme, keitä perussuomalaiset ovat ja millä arvoilla etenevät. Loppuu tähänastinen halu sekä syödä että säästää kakku. Jos soinilaiset siirtyvät muihin puolueisiin, nykypersut tiivistynevät eräänlaisiksi suomidemokraateiksi, joiden politiikkaa ja päämääriä ei tarvitse arvailla.

Entä voisiko tohtori Halla-ahosta puheenjohtajana kuoriutua jotain yllättävää? Avarakatseinen, rakentava, vastakkainasetteluja liennyttävä, sivistyneesti ihmisarvoja ja eurooppalaisuutta kannattava? Ei siltä kuulosta. Eikä sellaista persuvallankumous kaipaa.

 

Puheenjohtaja tuntui haluavan marttyyriksi arvellessaan, että hänet torjuttiin hallituksesta hänen persoonansa vuoksi, ei asiaperusteilla. Tulkinta on populistinen ja linjassa sen kanssa, miten persu-Suomessa maahanmuuton vastustaminenkin helposti kääntyy yksittäisten maahanmuuttajien ja heidän ihmisarvonsa lyttäämiseksi. Mielipide ilmiöstä yleensä saa hyökkäämään yksilön kimppuun.

Ei uusien persujen epäsopivuudessa nykyhallitukseen kuitenkaan ole kyse tohtorin persoonasta vaan arvoista, rasismista, halusta nostaa historian aggressiiviset aatehaamut suomalaisen päätöksenteon ytimeen. Sanatkin ovat teko.

 

Luulenpa, että yhdellä jos toisella tulee vielä ikävä Timo Soinia, värikkäitä kielikuvia ja kansanmiehen roolin ryppyiseen pukuun kätkeytyvää ilmeistä älyä, ihmisläheisyyttäkin.

X