Päättäjä, puhelinta ei jätetä: tavoitettavuus on suomalaisille tärkeä turvallisuuden symboli

Suomalaiset hyväksyvät karkuunjuoksunkin paremmin kuin sovituista säännöistä luistamisen. Vartiossa ei nukuta, ja päivystäjän puhelin pidetään aina mukana, kirjoittaa sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Tavoitettavuus on osa luotettavuutta, ainakin suomalaisten mielissä.

Suomalaiset hyväksyvät karkuunjuoksunkin paremmin kuin sovituista säännöistä luistamisen. Vartiossa ei nukuta, ja päivystäjän puhelin pidetään aina mukana, kirjoittaa sotilasprofessori Aki-Mauri Huhtinen.
Teksti: Aki-Mauri Huhtinen

Miksi myös moni Sanna Marinin (sd) äänestäjä huomasi pari viikkoa sitten paheksuvansa sitä, ettei pääministerilllä ollut valtioneuvoston puhelinta mukana baarireissulla – eikä hän hetkeen lukenut luuriinsa tulevia tilannekeskuksen viestejä?

Suuri osa kohusta syntyi tietysti sosiaalisen median pöyristymisestä, hallituksen vastustajien aidosta tai näytellystä tunnekuohusta.

Mutta kyseessä on muutakin: suomalaisten arjen turvallisuuden psykologiassa puhelin on symboli tavoitettavuudelle, sovittujen asioiden hoitamiselle.

Puhelin on enemmän kuin pelkkä laite, se on sopimus siitä että joku vastaa jos minulle tulee hätätilanne. Jonkun vastuullisen saa aina kiinni – koska yhteiskunta toimii.

Siksi me ärsyynnymme niin paljon jos asiakaspalvelu tuuttaa varattua, jos luurin toisessa päässä vastaa robotti tai tärkeään numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.

Puhelin on henkinen pelastusrengas

Suomi täytti juuri 104 vuotta. Hyvinvointi ja turvallisuus kukoistavat kaikista ilmastonmuutoksen ja lähialueiden myllerryksen aiheuttamista turvallisuusuhkista huolimatta.

Tästä on kiittäminen myös vastuuntuntoista suomalaista, joka kantaa työnantajansa hänelle antamaa työpuhelinta ja erityisesti päivystysvastuussa ollessaan kokee velvollisuudekseen vastata asiakkaan huoliin ja murheisiin 24/7.

Päiväkodeissa on päivystysnumero, josta vanhemmat saavat aina kiinni jonkun kasvattajan. Vanhusten palvelutaloista löytyy hoitajien luuri – josta tuleva soitto saa iäkkäiden omaiset sävähtämään joka kerta.

Perinteisiä talonmiehiä on enää harvassa, mutta taloyhtiöiden palkkaamat kiinteistöfirmat vastaavat ja tulevat korjaamaan vesivuotoja ja avaamaan ovia avaimensa hukanneille vaikka keskellä yötä.

Sairaalasta ja terveydenhuollosta saa aina jonkun kiinni, samoin poliisista, pelastuspalvelusta ja puolustusvoimista.

Sotilailla, poliisilla ja pelastajilla on puhelimensa, joista heidät saa kiinni. © Bittium

Oikeastaan koko vastuullinen ja kasvoton hiljainen tilannekuva on yksi suomalaisen yhteiskunnan hienoimpia asioita.

Meillä on vapaaehtoisjärjestöjen pyörittämiä palvelevia puhelimia ja kanavia yksinäisille, epätoivoisille ja ahdistuneille. Apua on tarjolla ja se perustuu auttajien velvollisuudentunteeseen, ei rahaan.

Tämä tavoittamiseen liittyvä velvollisuudentunto on koskenut kaikkia. Kansanedustajien puhelinnumerot ovat yhä löydettävissä eduskunnan sivuilta, valtionyrityksen suomalaisjohtajalle voi soittaa, piispa vastaa kännykkäänsä vaikka hiihtolenkillä.

Tämän takia puhelimen poisjättö antaa väärän signaalin

Maineen rakentaminen kestää kauan, mutta sen voi menettää hetkessä, tahtomattaankin, joskus pelkän mukavuudenhalun kautta.

Kannanko mukana hankalaa, kryptattua turvapuhelinta? Helpotanko elämää omalla kätevällä kännykälläni, tietoturvariskeistä ja alemman tason työntekijöille annetuista tiukoista määräyksistä huolimatta?

Kun päättäjä ilmaisee, etteivät velvollisuuteen kuuluvat säännöt koske minua, se pikkuhiljaa rapauttaa muidenkin halua toimia ohjeiden mukaan.

Yksilöllisyyden, persoonallisuuden ja rajojen koettelun salliminen päättäjillekin on terveen yhteiskunnan merkki. Vapaalle vaihtaminen on yhtä luvallista putkiasentajalle, vanhustenhoitajalle ja ministerillekin, eikä sitä pidä tekopyhästi paheksua.

Toisaalta yhteiskunnassa on sääntöjä, jotka ovat ehdottomia. Usein ne liittyvät muiden turvallisuuden – tai turvallisuuden tunteen – eteen tehtyyn työhön.

Osalle ihmisistä on aseman vuoksi annettu yhteiskunnassa paljon valtaa ja samalla vastuuta. Vaikka kaikkea valtaa ei käyttäisikään, vastuu on kannettava.

Varsinkin jos on itse siihen asemaan vapaaehtoisesti hakeutunut, kuten poliitikoilla yleensä on tapana.

Panikoituminenkin oli ymmärrettävämpää

Kun sodan kokeneilta veteraaneilta kysyttiin, mikä oli rintamalla pahimpia omien tekemiä virheitä, oli usein vastaus se, että vartiossa oleva soturi oli nukahtanut ja vaarantanut asetoverien ansaitun levon.

Se herätti tunnereaktion: noin ei vain saa tehdä, koska säännöt olivat kaikille selvät ja samat.

Ymmärrettiin, että myös vartija on yhtä kuolemanväsynyt, mutta hänen vastuulleen oli silti annettu muiden unen turvaaminen.

Pakoon säntääminenkin voi johtua ymmärrettävästä paniikkireaktiosta, mutta sovitusta tehtävästä oman mukavuuden takia luistaminen ei käy.

Samasta syystä nyky-Suomessa kasvattaja ei voi huvikseen kadota luokasta tai päiväkodin pihalta, hoitaja ei voi jättää koronapotilasta hengityskoneeseen yksin, poliisi ei voi sulkea puhelinta kun tulee hälytys perheväkivaltatilanteesta eikä pääesikunnan päivystäjä mene saunaan ilman virkapuhelinta.

Eikä päättäjä päätä ominpäin, muiden kanssa sopimatta ja ilmoittamatta, mitä yhteisiä sääntöjä hän aikoo tai ei aio tänään noudattaa.

 

Filosofian tohtori Aki-Mauri Huhtinen on kriisinsietokykyyn perehtynyt sotilasprofessori Maanpuolustuskorkeakoulussa.

X