Palosammutin päätyy yhä useammin ilkivallantekijöiden käsiin – Miten vaarallista käsisammuttimien sisältö on terveydelle?

Ilkivalta aiheuttaa turhaa pelkoa käsisammuttimien turvallisuudesta ja lisää huolta välineiden käyttötaidoista. Tuhansien eurojen lasku voi olla seurausta väärin valitusta sammuttimesta.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ilkivalta aiheuttaa turhaa pelkoa käsisammuttimien turvallisuudesta ja lisää huolta välineiden käyttötaidoista. Tuhansien eurojen lasku voi olla seurausta väärin valitusta sammuttimesta.
(Päivitetty: )
Teksti:
Alisa Kaukio

Viimeksi toukokuun alkupuolella Mtv-uutiset kertoi, miten 11-vuotiaat nuorukaiset olivat suihkuttaneet nuoremman astmaattisen pojan yltä päältä sammutusjauheeseen. Onneksi poika selvisi tapauksesta säikähdyksellä, mutta huonomminkin olisi voinut käydä.

Miten sammutusvälineet tulisi sijoittaa, jotta ne eivät päätyisi ilkivallan tekijöiden käsiin?

Sammuttimen tehtävä on pelastaa henkiä, ei sumuttaa kaveria kadulla

Lähtökohtaisesti käsisammuttimet ovat turvallisuutta parantavia välineitä, kunhan sammutin on valittu oikein.

”Ei käsisammutin ole vaarallinen laite, vaan turvallisuuslaite, joka on tehty pelastamaan ihmishenkiä – siitä pitää lähteä”, Presto Paloturvallisuus Oy:n myynti- ja markkinointijohtaja Tarja Vilmi painottaa.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes valvoo sammuttimien toimivuutta, muttei erikseen väärinkäytöstä koituvia haittoja ihmiselle.

Ei ole sama valitsetko jauheen vai vaahdon

Vaahtosammuttimet ovat melko haitattomia niin sammutusympäristölle kuin välineen käyttäjillekin.

Sen sijaan jauhesammuttimella voidaan aiheuttaa mittaviakin vahinkoja sisätiloissa ja pölisevän jauheen siivoaminen on työläämpää.

Perinteisiä jauhesammuttimia korvataankin vauhdilla aiempaa tehokkaammilla vesipohjaisilla vaahtosammuttimilla.

Vaahtosammutin sopii kotitalouksiin

Jauhesammuttimet sisältävät muun muassa ammoniumsulfaattia, jota käytetään yleisimmin lannoitteena sekä elintarviketeollisuudessa happamuudensäätöaineena. Varsinaisesti myrkyllisistä seoksista ei siis ole kyse.

Jokaisella valmistajalla tosin on omat sekoituksensa, joten tarkkaa tietoa sammuttimien sisällöstä ei käyttäjällä ole.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes vakuuttaa, että markkinoilla olevat käsisammuttimet ovat turvallisia käyttötarkoituksessaan eli palojen sammuttamisessa.

Vaahtosammutin sopii myös kotitalouksiin, mutta jauhesammuttimet on syytä jättää muualle.

Syövyttävä jauhe vaarantaa autosi moottorin

Ilkivallantekijät ovat tyhjentäneet jauhesammuttimia myös parkkihalleissa. Autolle se voi koitua kohtalokkaaksikin vahingoksi.

”Ilkivallalla ja väärällä sammutinvalinnalla voidaan saada tuhoja aikaiseksi. Meillekin säännöllisin väliajoin ilmoitetaan, että junnut ovat tehneet useimmiten valvomattomissa parkkihalleissa ilkivaltaa”, Tarja Vilmi sanoo.

Tarja Vilmin mukaan onneksi yleensä pelkkä auton ja parkkihallin pesu riittää poistamaan jauhejäämät pinnoilta, eikä aineesta silloin ole pidemmällä aikavälillä hetkellistä sotkua enempää haittaa.

Kylmissä parkkihalleissa jauhesammutin voi Tukesin ylitarkastaja Karoliina Meurmanin mukaan olla oikea valinta, vaikka jauhe moottoriin päästessään aiheuttaakin tuhoa.

Vahingon tekijä haluaa aiheuttaa tuhoa tai ei ymmärrä, mitä tekee

Toisinaan vahinkoja aiheuttaa kuitenkin tilaan väärin valittu sammutin ja silloin olisi syytä miettiä sammutuskalustoa uudelleen.

Lapset tai nuoret saattavat uteliaisuuttaan vahingossa pelleillä sammuttimilla eivätkä edes ymmärrä aiheuttamaansa tuhoa. Voisikin olla sopiva hetki kertoa lapsilleen, milloin sammutinta sopii käyttää ja miksi.

Jauhesammuttimia käytettäessä houkutus ilkivaltaan on myös suurempi ilkivallan tekijän toivoessa isompia vahinkoja.

”Jauhesammuttimen tyhjentäminen ilkivaltana houkuttelee enemmän kuin nestesammuttimen. Jos jauhetta joutuu sähkölaitteiden sisään, se ajan myötä käytännössä tuhoaa kaikki laitteet. Pikkuhiljaa siirrytään siihen, että lämpimissä sisätiloissa käytetään vain nestepohjaisia sammuttimia”, Karoliina Meurman Tukesista huomauttaa.

Auton koneistoon päätyneenä jauhe aiheuttaa korroosiota kosteutta saadessaan. Sama pätee muuhun teknologiaan, kuten tietokoneisiin, sillä jauhe syövyttää metalleita sekoittuessaan sammutusveteen tai muuhun nesteeseen.

Lämpimissä sisätiloissa, kuten toimistoissa ja hotelleissa, ei kannattaisi käyttää jauhesammuttimia lainkaan. Vaahtosammutin eli nestesammutin on käyttäjän ja ympäristön kannalta helpompi ja haitattomampi.

Ilkivallan seurauksena onkin yleisimmin suuret siivouskustannukset. Jauhesammuttimen tyhjentäminen voi aiheuttaa jopa kymmenien tuhansien eurojen laskun.

X