Paperipula vaikuttaa lehtiin – Seurakin voi tuntua erilaiselta

Sopimuskiistat sekä paperin kysynnän ja hinnan vaihtelut kurittavat paperiteollisuutta. Paperipula voi näkyä lehtien sivujen laadussa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Päätoimittaja Erkki Meriluoto.

Sopimuskiistat sekä paperin kysynnän ja hinnan vaihtelut kurittavat paperiteollisuutta. Paperipula voi näkyä lehtien sivujen laadussa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Erkki Meriluoto

Seura painetaan Suomessa. Paperimmekin on tullut jo vuosikausia UPM:n tehtaalta. Hyvä näin. Suomalaiseen laatuun ja työhön on ollut kunnia-asia luottaa. Seuraa lukemalla tuet samalla kotimaista perusteollisuutta. Viime vuodet eivät kuitenkaan ole luvanneet hyvää koko paperiteollisuudelle. Yksittäisiä koneita on ajettu alas ja kokonaisia tehtaitakin suljettu. Taustalla on muun muassa ollut paperin maail­manlaajuisesti laskenut kysyntä.

Suurten muutosten lisäksi myös neuvottelupöytien ratkaisujen venyminen on vaikuttanut. Paperiliiton ja UPM:n työehtosopimusneuvotteluissa liitto on halunnut neuvotella yhtiökohtaisen sopimuksen kuten muidenkin metsäyhtiöiden kanssa. UPM puolestaan on halunnut tehdä erilliset liiketoimintakohtaiset sopimukset. Tilanne johti alkuvuoden kestäneeseen Paperiliiton lakkoon UPM:n tehtailla. Koneiden seistessä uutta paperia ei valmistu.

Etenemistä kohti ratkaisua on onneksi ollut jo näkyvissä. Toivottavasti lopullinen sovintokin syntyy mahdollisimman pian.

Paperipula piinaa

Tilanteesta johtuen saatamme tulevina viikkoina kuitenkin joutua käyttämään Seurassa ja TV-maailmassa korvaavia papereita. Kovin pitkälle en uskalla ennustaa, sillä paperin saatavuus voi taas parantua. Toivoa sopii, että myös koko Eurooppaa koskeva paperipula helpottuu.

Euroopan laajuinen ilmiö on lisäksi paperin hinnannousu. Inflaatio on nostanut kuluja valmistuksesta kuljetukseen. Polttoaineiden hintakehitys vaikuttaa toki kaikkien eri alojen logistiikkaan. Aika näyttää, miten kehitys tulee näkymään lehtimarkkinoilla.

Itselleni paperilehdet ovat ennen kaikkea omaa laatuaikaa. Eräänlaisia tunteita herättäviä elämystuotteita, jotka vievät monipuolisiin maailmoihin. Uusin juuri lapsuudenkuntani paikallislehden tilauksen.

Luvassa lisää lukupaketteja

Monipuolisuus näkyy Seurankin sisällöissä. Vuoden ensimmäinen paksumpi lukupaketti sukelsi talouden, sijoittamisen ja eläkkeiden maailmaan. Kiitos runsaasta palautteesta.

Kahden viikon kuluttua lukupaketin teema vie sähköautoilun pariin – onko se aidosti kelpo liikkumistapa myös maaseudulla vai hankalaa sekoilua latauspisteitä etsiessä? Entä onko se taloudellisesti kannattavaa vai syökö sähkön hinnannousu säästöt?

X