Papukaija ja sen paras kaveri Risto Kemppainen: ”Ystäväni ihmettelevät, miksen opeta lintua tavoille”

Risto Kemppainen ja papukaija Herkules ovat olleet yksissä 15 vuotta. Kumppanukset ymmärtävät toisiaan ja tietävät roolinsa. Papukaija on pomo, tottakai.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Risto Kemppainen on eläkkeellä lääkärin työstä. Hän on opiskellut aikanaan jonkin verran tähtitiedettä. Herkules-papukaija on joskus arvoituksellinen kuin avaruus.

Risto Kemppainen ja papukaija Herkules ovat olleet yksissä 15 vuotta. Kumppanukset ymmärtävät toisiaan ja tietävät roolinsa. Papukaija on pomo, tottakai.
(Päivitetty: )
Teksti: Tutta Särkkä

Klaukkalalaiseen kahvilaan saapuu hauska kaksikko. Mies, Risto Kemppainen, 70, ja papukaija Herkules, joka keikkuu Riston olkapäällä.

He ostavat kahvin ja voisilmäpullan. Risto Kemppainen saa kahvin ja Herkules lämpimäisherkun.

”Olen nokkaohjauksessa”, Risto sanoo.

Se tarkoittaa sitä, että hankittuaan papukaijan noin 15 vuotta sitten, mies leimautui linnun palvelijaksi. Toisaalta Ristosta on ollut hauska kehitellä heille roolit, huumorimies kun on.

”Linnun logiikan mukaan se menee niin, että kerran palvelija, aina palvelija.”

Riston mielikuvituksen tuotetta on myös se, että mies sanoo hän puhuessaan linnusta. Itselleen mies on ottanut lemmikin ja alamaisen roolin, ominut itselleen se-ilmaisun.

Papukaijamies Risto Kemppainen

Herkules syö herkullisimmat osat pullasta ja jättää Ristolle jämät, vehnäsen kuivimman osan. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Eikä Risto ole osaansa tyytymätön.

”Olen omaksunut Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta ajatuksen, että on pienemmän riesan tie totella johtajaa, vaikka käskyt eivät tuntuisi ihan viisailtakaan.”

Kun papukaija muutti Riston luokse, sillä oli keltaiset valjaat. Ne laitettiin päälle, kun lähdettiin kodin ulkopuolelle.

”Puolen vuoden jälkeen hän tarttui niihin nokallaan ja heitti menemään. Silloin hän alkoi vahtia minua – oli sitä mieltä, että minut pitäisi valjastaa”, Risto sanoo.

”Jos minä lähden liikkeelle, Herkules havahtuu. On kai huolissaan, että omaisuus karkaa.”

Uteliaisuus palkittiin

Herkules kuoriutui Belgiassa vuonna 2001. Sen jälkeen hän oli vähän aikaa Ranskassa taikurilla.
Heillä ei synkannut. Herkules ei tykkää silmänkääntötempuista. Linnulle elämä on totta, ei mikään hokkuspokkus-temppu.

Seuraava koti löytyi Haminasta. tosin vain väliaikainen, sillä suomalainen eläintenmyyjä ei aikonutkaan ottaa koppavaa papukaijaa lemmikikseen, vaan myytäväksi.

Mutta mikä sai ihmislääkärinä uransa tehneen Riston innostumaan papukaijoista? Koira tai kissa olisi ollut kai tavanomaisempi valinta. Sen kun rapsuttelisi ja saisi kiitollisia katseita – saisi olla isäntä.

Papukaijamies Risto Kemppainen

Pyyhkiikö Herkules pullasta tuhriintuneen nokkansa puhtaaksi isäntänsä partaan vai halaako ihan vaan rakkaudesta? © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

”Luin papukaijoista joskus 1970–1980-luvulla ja kiinnostuin. Kerrottiin, että jos lintu on pienestä pitäen ihmisyhteisössä, se leimaantuu siihen. Tulin uteliaaksi.”

Ensitapaamisella haminalaisen myyjän luona Herkules tarttui uutta isäntäänsä hyväksyvästi ja lempeästi korvasta.

”Myyjä kyllä varoitti, että tämä tyyppi saattaa napsaista koko korvan.”

Lintu on lajiltaan Eclectus roratus. Nykyisessä kotimaassaan hänellä on vain muutama lajitoveri.

”Näitä kutsutaan leikkisästi myös avoparipapukaijoiksi”, Risto kertoo.

”Yleensä papukaijoilla on elinikäinen parisuhde, mutta nämä vähän seikkailevat.”

Risto, älä karkaa

Kahvilassa paikalliset ovat tottuneet kaksikkoon, mutta uudet asiakkaat riemuitsevat, ottavat valokuvia ja kyselevät ne tyypilliset:
”Mikä sen nimi on? Saanko ottaa valokuvan tai videon?”

Risto antaa luvan, vastailee kysymyksiin ja hörppää kahvia.

Herkules ei sano nyt mitään, vaan iskee oranssinpunaisen nokkansa voipullaan. Ehkä hän on hiukan pettynyt, koska herkkua dallaspullaa ei ole tänään tarjolla. Siinä kun on upottavaa, makeaa mönjää niin paljon, että nokka menee melkein uppeluksiin.

Pullatuokio on hiukan stressaava papukaijalle. Hän kun huolehtii, ettei Risto karkaa.

Välillä lintu sukii hellästi Riston partaa tai pyyhkii siihen sotkuisen nokkansa. Nyt hän halaa! Linnulla on siis pehmeämpikin puoli. Hän varmasti ajattelee: meitä kahta ei erota mikään.

Muisti kuin kärpäspaperi

Kotimatkalla autossa Herkules seuraa maisemia kuskin oikealta olkapäältä.

Tänään lintu ei ole juttutuulella, vaikka osaa kymmeniä ilmaisuja suomeksi ja joitakin myös ranskaksi.

”Herkules suoltaa nokastaan jopa kymmenen vuotta vanhoja juttuja. Hänen muistinsa on kuin kärpäspaperi.”

Eläintenhoitajan perheestä linnun mieleen on jäänyt ilmaisu: ”Tuhma, et lyö!”

Risto muistelee, kun hän lähti joskus reissuun ja sanoi ”Moikka”.

”Olin laittanut Herkuleksen häkin oven huonosti kiinni, ja kun palasin hän seisoi häkin päällä ja sanoi: Moikka.”

Papukaijamies Risto Kemppainen

Joskus, etenkin automatkoilla Herkules pudottelee nokastaan jopa kymmenen vuotta vanhoja juttuja. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Joskus lintupomo on epäluuloinen, ehkä jopa hiukan mustasukkainen. Kun Risto otti kaksi naisliftaria kyytiin, Herkules alkoi ärhennellä.

”Sanoin, että nämä tyypit ovat ihan harmittomia nisäkkäitä, ja lintu rauhoittui.”

Kun Risto yritti opettaa siivekästä kaveriaan viheltämään ja vihelsi Kwai-joen siltaa, Herkules tuhahti: ”Soitat väärin”.

Sattui niinkin, että kun lintu kiskaisi Ristoa korvasta ja tämä parahti: ”Ai ai”, kuului vähän ajan päästä nurkan takaa ”Ihanaa kamu, ai, ai.”

Kamu-sanalla Herkules kutsuu vain Ristoa.

Erityisen hauskaa on se, että Herkules oppii myös äänensävyjä. Aamulla hän sanoo naisen äänellä: ”Hyvää yötä”.

”Kerran hän istui polven päällä, kun tein tietokonehommia. Yhtäkkiä hän tokaisi:

”Etkö kadu yhtään.”

Pasianssia ja autoilua

Herkules osaa myös yhdistellä asioita ja tehdä päätelmiä.

”Meillä oli muovirasia, joka oli täynnä pultteja, mutta ei lintu niistä välittänyt”, Risto kertoo.

”Kun sitten otin jääkaapista punajuurisalaatin hän innostui. Pulttirasia oli aikanaan sisältänyt punajuurisalaattia. Sitä Herkules nyt tahtoi.”

Syöminen ja iltarutiinit ovat Herkulekselle erityisen tärkeitä. Mutta siipiheikki turhautuu helposti ja kaipaa tekemistä.

”Joskus Herkules viihtyy häkkiresidenssissään, mutta kyllästyttyään siihen vaatii, että minun pitää keksiä tekemistä. Hän tykkää katsoa tietokoneelta pasianssipeliä.”

Kotona Herkules kököttää Riston olkapäällä ja vaatii jääkaappikäyntiä. Lintu odottaa malttamattomana, että Risto saa avattua kinkkupaketin ja nokkasee sitä heti.

Kun Risto puolittaa kaksikolle omenan, käy lintu napsasemassa Ristonkin lohkosta. Ettei tämä vain saanut parempaa.

Herkules nukkuu Riston parivuoteessa. Nököttää sängyn päätylaudalla.

”Jos pidän telkkaria liian isolla, hän tulee kiskomaan ja vaatii, että se pitää laittaa pienemmälle. Ennen yhdeksää kattolamppu pitää sammuttaa.”
Kun lintu on simahtanut unten maille, Risto voi taas lisätä ääntä.

Papukaijamies Risto Kemppainen

Omalla pihalla kaksikkoa on vastassa iso kissa, vakituinen vierailija naapurista. Se on Riston kaveri, muttei papukaijan bestis. © TOMMI TUOMI / OTAVAMEDIA

Oho, kilpikonna

Eläimet ovat osa Riston perhettä, johon lasketaan tietysti myös kaksi aikuista tytärtä, yksi lapsenlapsikin.

Herkuleksen lisäksi miehen eläinkuntaan kuuluu 30 akvaariokalaa ja kilpikonna. Pikkuhuoneessa, suljetun oven takana asuvat neitokakadut ovat visusti omissa oloissaan, jottei Herkules ryhdy metsästyspuuhiin.

Linnun kahlitsemaa miestä ei vaivaa vapaudenkaipuu, mutta joskus nokkakomentajan alaisena oleminen on liian sitovaa.

Jos Herkulekselta kysyttäisiin, hän sanoisi varmasti, että hänen asuinkumppaninsa elää linnun silmien alla varsin tiukasti ohjattua elämää.

”Ystäväni ihmettelevät, miksen opeta lintua tavoille. Mutta yleensä on hauskaakin heittäytyä tähän rooliin.”
Risto sanoo, että on oppinut yhteiselämän aikana monta asiaa.

”Ainakin kärsivällisyyttä. Linnun aikakäsitys on niin erilainen kuin kiireisen ihmisen. Joskus lintu tahtoo toimintaa heti, joskus taas se antaa ajan kulua tuntitolkulla.”

Risto ymmärtää Herkulesta, linnun aivoituksia ja käyttäytymistä. Mies on työskennellyt kehitysvammaisten parissa ja oppinut heiltä paljon sanatonta viestintää ja kärsivällisyyttä. Aina kohtaamiseen ja läheisyyteen ei tarvita sanoja, enemmänkin sydäntä tai kosketusta. Kärsivällisyyttä ja aikaa.

Nisäkäsvajausta

Herkules istuu tukevasti Riston olkapäällä. Vaikka lintu ei olekaan yliherkkä vetistelijä tai alituista silittelyä vaativa kaveri, on papukaijan ja ihmisen välillä myös tunteita toisiaan kohtaan.

”Meidän välillämme on kiintymystä ja luottamusta. On ihmeellistä, että johonkin lajiin saa näin hyvän kontaktin. Olemme molemmat hyötyneet toisistanne. Minulla on lähelläni tyyppi, joka pitää minusta ja kaipaa minua, sukii partaa, kun on hyvä olla. Useimmiten on.”

Nyt Herkules alkaa kyllästyä toimittajan pulinaan ja valokuvaajan salamavaloihin.

”Kaipaa kai jo muuta tekemistä.”

Kuten joskus Ristokin.

”Täällä kotona on nisäkäspula. Minä tykkäisin pienestä, karkeakarvaisesta mäyräkoirasta, joka toisi tänne ihastuttavan emäntänsä”, Risto sanoo.

Ennen eläkkeelle jäämistä Risto kuvitteli istuvansa keinutuolissa ja odottavansa hengenlähtöä. Mutta yhdessä lintu ja mies ovat huomanneet, että maailma pursuaa virikkeitä ja kiinnostavia asioita.

X