Paljon parjattu aktiivimalli loppuu – Näin muutos vaikuttaa työttömän arkeen

Aktiivimalli ei saavuttanut sille asetettuja tavoitteita eli ei lisännyt merkittävästi työllisyyttä tai vähentänyt työllisyyden pitkittymistä. Sen sijaan malli lisäsi työttömien lyhyillä kursseilla istumista.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Aktiivimalli loppuu. Selvitimme, miten työttömän arki nyt muuttuu.

Aktiivimalli ei saavuttanut sille asetettuja tavoitteita eli ei lisännyt merkittävästi työllisyyttä tai vähentänyt työllisyyden pitkittymistä. Sen sijaan malli lisäsi työttömien lyhyillä kursseilla istumista.
(Päivitetty: )
Teksti: Hertta-Mari Kaukonen

Työttömyysturvan aktiivimalli loppuu vuoden lopussa. Päätös vaikuttaa työttömän arkeen niin, että työttömyyskassat ja Kela eivät enää seuraa työttömän aktiivisuutta eikä työttömyystukea enää leikata, jos työtön ei onnistu hankkimaan tuloja tai pääsemään kurssille.

Työttömän tuki palautuu automaattisesti normaalille tasolle vuoden vaihteessa, jos sitä on alennettu aktiivimallin perusteella.

Erityisesti työvoimaviranomaiset ovat nostaneet esille aktiivimallin vaikutuksia selvittävässä raportissa, että aktiivisesti työtä hakevia työttömiä ja täysin passiivisia työttömiä on rangaistu aktiivimallissa epäreilusti samalla tavalla, sillä työn hakuun keskittyvä aktiivimalli kaksi ei koskaan ehtinyt astua voimaan.

Mutta miten aktiivimalli ehti vaikuttaa oltuaan kaksi vuotta voimassa?

Aktiivimalli ei lisännyt työllisyyttä

Aktiivimallin ei ole osoitettu lisänneen työttömyyttä ja vähentäneen työttömyyden pitkittymistä, mikä oli sen alkuperäinen tavoite.

Sen sijaan aktiivimallin vaikutukset ovat olleet toisenlaisia: se on vähentänyt työttömyyspäivärahoja noin puolilla kokonaan työttömistä työnhakijoista ja lisännyt huomattavasti työttömien osallistumista työllisyyttä edistäviin lyhytaikaisiin palveluihin eli muutaman päivän kursseille.

Maanantaina 16. joulukuuta Eläketurvakeskuksen julkaisemasta tutkimuksesta ilmenee aktiivimallin kolmas vaikutus: Aktiivimalli lisäsi työttömien työkyvyttömyyseläkkeen hakemista noin neljänneksellä viime vuonna. Tämä tarkoittaa yli 1 600 ihmisen lisäystä työttömien eläkehakemuksissa, josta seurasi 560 ihmisen lisäys eläkkeelle siirtyneissä työttömissä.

Lain aktiivisuusehto ei koske työkyvyttömyyseläkettä hakeneita ja päätöstä odottavia, joten aktiivimalli kannusti työttömiä ihmisiä jäämään pysyvästi eläkkeelle.

”Kun työttömyystuen maksajat ovat alkaneet tarkistamaan asiakkaan aktiivisuutta, tämän kaltaisissa asiakkaissa se on voinut johtaa sellaiseen reaktioon, että ’Olkoon. On tässä muutenkin yritetty. Nyt teen lopullisen ratkaisun hakea eläkkeelle’”, Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen sanoo.

Aktiivimallista esittävät kovaa kritiikkiä myös te-keskuksien virkalijat.

Aktiivimalli loppuu, mutta sen purkaminen ei lopeta työttömän velvollisuuksia. © iStock

Velvoitteita jää edelleen työttömälle

Jarmo Ukkonen muistuttaa, että aktiivimallin purkaminen ei lopeta työttömän velvollisuuksia. Työttömän pitää edelleen ilmoittaa työpäivistä, työtunneista ja osallistumisesta työttömyyttä edistävään palveluun. Lisäksi työttömän pitää myös edelleen ottaa vastaan tarjottua työtä.

”Velvoite päätoimisesta työnhausta oli jo ennen aktiivimallia, ja siihen ei tule muutosta. Oikeuksissa, velvollisuuksissa ja palveluiden tarjonnassa ei tapahdu muutoksia muita muutoksia kuin, että leikkuri lakkaa”, hän sanoo.

Aktiivimalli työllisti ainakin työvoimatoimistoja, sillä työttömien kyselyt ja tiedustelut lisääntyivät Ukkosen mukaan aktiivimallin alussa noin 40 prosenttia. Työttömät kyselivät paljon, mikä kurssi tai työ täyttää aktiivisuusmallin ehdot ja mikä ei.

Jarmo Ukkonen toivoo lisää resursseja työvoimatoimistoille nyt, kun aktiivimalli on poistunut.

”Eduskuntakäsittelyssä käytiin keskustelua, että leikkurin tilalle pitäisi tuoda henkilökohtaisia, räätälöityjä palveluita. Se tietenkin näkyy asiakkaalle, jos palvelut nyt kasvavat”, Ukkonen sanoo.

X