Valkopartainen vanha tuttu - Joulupukin parta osoittaa hänen paikkansa

Silloin tällöin joku julkimo hankkii lisää julkisuutta ajelemalla partansa. Usein se tapahtuu vedonlyönnin seurauksena tai hyväntekeväisyyden edistämiseksi. Olemme saaneet nähdä parratta tähtitieteilijä Esko Valtaojan, hevimuusikko Jouni Hynysen ja jopa hiihtäjä Juha Miedon.

On kuitenkin yksi, joka ei voi naamakarvoituksestaan luopua. Ainakaan mikäli hän aikoo pitää työnsä.

Joulupukkia on täysin mahdotonta kuvitella ilman partaa. Se taitaa olla ainoa ammatti, jossa parta on enää pakollinen.

Muitakin parta-ammatteja tunnetaan historiasta. Esimerkiksi 1700-luvulla Ruotsin armeijan sotilailla piti olla parta, ja mikäli karvat eivät kasvaneet, parta piti vaikka maalata naamaan kenkälankilla.

Nykyään on ennemminkin päinvastoin. Monissa ammateissa suositaan sileää leukaa tai korkeintaan hyvin siistiä ja lyhyttä partaa.

Parta voi olla osa menestyvän liikemiehen imagoa, mutta keskipituista pidempi parta ei bisnesihmisten mukaan sovi kokoushuoneeseen vaan korkeintaan perustason työtä tekevälle insinöörille, kirjoitti taannoin The New York Times.

Sitä lehteä ei taida tulla Korvatunturille, ja hyvä niin.

Parrat verolle

Jos uskomme Suomen virallista Joulupukkisäätiötä, Joulupukki on syntynyt Suomessa yli 300 vuotta sitten. Pukki on siis rääkäissyt ensi-itkunsa ehkä noin vuoden 1700 tietämillä.

Koska Joulupukki ei ole ihan tavallinen tallaaja, emme voi varmasti tietää, syntyikö hän mahdollisesti parrakkaana. Mutta mikäli pukin biologia noudattelee ihmisen biologiaa, hänen parrankasvunsa on alkanut Isonvihan eli Venäjän miehityksen aikana, joka päättyi vuonna 1721.

Miehityksen päättyminen oli Joulupukin parran kannalta onnellista, sillä Venäjän keisari Pietari Suuri oli kansaansa modernisoidakseen määrännyt parrat verolle vuonna 1698.

Partaveron maksaneet saivat vuodesta 1705 lähtien poletin, jota näyttämällä he välttivät pakkoparranajon tai karkottamisen pakkotyöhön.

Partavero oli voimassa pitkään, sen lakkautti vasta Katariina Suuri 1700-luvun loppupuolella. Samanlaisia partaveroja tunnetaan historiasta muitakin, jo antiikin ajalta.

Joissakin uskonnoissa miesten parrakkuus on tai on ollut lähes välttämätöntä, ainakin johtajilla. Kuvataanhan esimerkiksi Jeesuskin partaisena.

Yli 40 metrin parta

Joulupukin parta ei tietenkään ole saanut kasvaa vapaasti koko hänen elinaikaansa kolmeasataa vuotta – siinä tapauksessa sen pitäisi olla huomattavasti nykyistä pitempi.

Parta kasvaa noin 0,3–0,4 millimetriä päivässä, joten kolmessasadassa vuodessa voisi teoriassa kasvattaa 43,8 metriä pitkän parran.

Tässä laskelmassa ei ole huomioitu sitä, että parta kasvaa nuorempana nihkeämmin ja kasvu kiihtyy noin neljänkymmenen vuoden iässä.

Joka tapauksessa nelikymmenmetrinen parta olisi kovin epäkäytännöllinen.

Sellaista karvamattoa varten tarvittaisiin aattona oma reki. Kuvien perusteella sen ainoan oikean, Korvatunturilla asuvan Joulupukin parta onkin vain vajaan metrin mittainen.

Joulupukin pajasta kerrotaan, että pukin parran mitta vaihtelee. Tontut ovat perustaneet pukille oman parturin, jossa pelkästään parran kähertämiseen erikoistuneita tonttuja työskentelee tusinan verran. Pukin parta ei siis ole luonnonkihara.

Parran kähertäminen pohjoisen pakkasessa huolestuttaa hiukan haastattelemaamme parta-asiantuntijaa.

Leuka jäässä

Turkulainen parturimestari ja parta-asiantuntija Mikaéla Meriholvi-Rantanen ei ole hoitanut Joulupukin partaa, mutta lähes samanveikkaisia karvanaamoja istahtaa hänen tuoliinsa harva se päivä.

Pitkän parran hoito aloitetaan aina öljyämisellä. Parta pitäisi öljytä peräti kaksi kertaa päivässä, aamuin illoin, ja hoitotuotteeksi sopii parhaiten jokin luonnonmukainen kasviöljy, kuten vehnänalkio- tai kookosöljy. Partakarvat ovat nimittäin hyvin kuivia, ja öljy sitoo niihin kosteutta ja estää hapertumisen ja katkeilun.

Hyvin öljyttyä partaa on myös helpompi harjata ja muotoilla.

Koska Joulupukki asuu kaukana pohjoisessa, missä pakkaset saattavat paukkua viikkokausia kovissa lukemissa, huolellisen öljyämisen merkitys vain korostuu.

”Pukkihan on aika huonomuistinen, ehkä hän ei aina muista laittaa öljyä”, Meriholvi-Rantanen pohtii huolestuneena.

Pakkanen paitsi kuivattaa partakarvoja myös jäädyttää niissä piilevän kosteuden. Etenkin pitkän lahjanjakomatkansa aikana Joulupukin olisikin hyvä laittaa partansa nutun sisään aina reessä istuessaan. Muutoin loppuillasta ovelle kolkuttaa jo varsin tönkköleukainen pukki.

Parta edistää terveyttä

Parta on yleensä aivan luontaisesti hiukan kihara riippumatta kantajansa hiusten laadusta. Jos partaa haluaa kähertää vielä lisää, siihen kannattaisi käyttää mieluummin rullia kuin esimerkiksi piippausrautaa.

Turvallisimmin parta kihartuu pienillä, piikeillä kiinnitettävillä samettirullilla.

Parta muotoutuu Meriholvi-Rantasen mukaan niin nopeasti, että jos parran käärii rullille aamiaisella, ne voi ottaa jo lounaalle pois. Jouluaattoaamuna tähän ei tietenkään ole aikaa, mutta ehkä pukki voisi nukkua rullat parrassaan.

Meriholvi-Rantanen suosittelee Joulupukille myös parran täsmäpesua: parta on niin pitkä, ettei sen latvaa kannata joka kerta pestä. Monesti riittää pelkkä suunympäryksen pesu ruoantähteiden, kuten tahmean lanttulaatikon poistamiseen.

Toki laajemmaltakin alueelta voi päivittäin pesaista partasampoolla, jos iho on parran alla hikinen. Mutta ainakin Meriholvi-Rantasen asiakkaat ovat kertoneet, ettei parta aiheuta hikoilua vaan pikemminkin päinvastoin: kesällä se eristää kuumuudelta, talvella taas lämmittää sopivasti.

Mukavuuden lisäksi parta edistää terveyttä, sillä erään tutkimuksen mukaan leukansa sileäksi ajelevien miesten iholla muhii enemmän tulehduksia aiheuttavia bakteereja.

Sitten on tietysti vielä henkisen hyvinvoinnin näkökulma. Parta-asiantuntijan mukaan muhkeapartaiset kokevat olevansa helposti lähestyttäviä, pehmeämmän näköisiä miehiä.

Se tosin on tutkimusten valossa hiukan ristiriitaista.

Pukki ja Epikuros

Partamuoti on historiallisesti vaihdellut vauvanpepunsileistä leukaperistä muhkeaan kokopartaan. Myös irtopartoja on käytetty jo esimerkiksi muinaisessa Egyptissä, jolloin parta oli jumalallinen symboli.

Antiikin Kreikassa parrasta saattoi päätellä miehen filosofisen suuntauksen. Elämästä nautiskelevalla epikurolaisella parta oli pitkä ja hyvin hoidettu, kyynikolla taas hapsottava ja takkuinen.

Joulupukki on antiikin katsannossa ilman muuta epikurolainen henkilö, ja elämästä hän näyttää nauttivan myös vatsakkuutensa perusteella. On sitä paitsi mahdoton ajatus, että jouluinen hyvän tahdon lähettiläämme olisi missään tekemisissä kyynisyyden kanssa.

Luonnontieteilijä Charles Darwin pohti parrakkuuden merkitystä lisääntymisen näkökulmasta ja arveli, että miehet kasvattavat partaa voidakseen paritella enemmän. Taustalla on ajatus, että parrankasvulla täytyy olla jokin merkitys luonnonvalinnassa.

Joulupukin kohdalla tällä ei ole ollut merkitystä, sillä hänellähän ei tiettävästi ole jälkikasvua, kiireinen mies kun on.

Tuore tutkimus on sitä paitsi todistanut, että naiset pitävät ajeltuja miehiä puoleensavetävimpinä.

Mutta ehkä Joulupukin parta kuitenkin osoittaa hänen paikkansa Korvatunturin yhteisön huipulla. Tutkimuksen mukaan nimittäin miehet pitävät partaa viestinä korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta ja parrakkaita miehiä muita aggressiivisempina. Joulupukin kiharaa, pehmeänvillaista partaa on tosin vaikea pitää mitenkään hyökkäävänä.

Ja ehkäpä parta kätkee sisäänsä vastauksen usein esitettyyn kysymykseen: mitä Joulupukki tekee kesällä?

Parta kasvaa enemmän kesällä kuin talvella. Syyksi on esitetty runsaampaa D-vitamiinin eritystä auringonvalossa ja karvatuppien aktiivisuutta pitempien päivien aikana.

Joulupukin parta pitenee siis kitsaasti talvikuukausina Lapin kaamoksessa. Kevään tullen parta pyrähtää taas kasvuun, ja keskikesän yöttömässä yössä pukki vaan vetelee lonkkaa ja karvaa työntyy leuasta niin että suhisee.

Kyllä se yli 300-vuotiaalle miehelle jo työstä käy.

Jutussa on käytetty lähteenä muun muassa Alex Naverin, Eric Thorssonin ja Anders Bergstedtin Partakirjaa (Like, 2015).