Perinteinen tina kielletään vaarallisena – näillä keinoilla voit ennustaa tulevaisuutta turvallisesti ja ekologisesti

Lyijypitoisten uudenvuodentinojen myynti loppuu ensi vuonna. Tulevan ennustamisesta ei kuitenkaan tarvitse luopua. Selvitimme, millä muilla tavoin tulevaan voi yrittää kurkistaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Perinteiset tinaiset hevosenkengät joutuvat myyntikieltoon ensi vuoden maaliskuussa.

Lyijypitoisten uudenvuodentinojen myynti loppuu ensi vuonna. Tulevan ennustamisesta ei kuitenkaan tarvitse luopua. Selvitimme, millä muilla tavoin tulevaan voi yrittää kurkistaa.
(Päivitetty: )
Teksti:
Pauliina Karjalainen

Tina kauhaan, sulatus, nopea jäähdytys ja lopuksi tulkinta. Röpöliäinen pinta on enteillyt rahaa ja vaurautta, valun katkeaminen puolestaan kiireistä vuotta.

Nyt perinteinen tapa ennustaa tulevaa on kuitenkin pakkomuutoksen edessä. Uudenvuodentinat ovat myynnissä viimeistä kertaa ja ne kielletään maaliskuussa 2018.

Taustalla on EU:n päätös kieltää lyijyn myynti kuluttajatuotteissa. EU on luokitellut lyijyn ympäristölle ja terveydelle vaaralliseksi, koska se saattaa muun muassa heikentää hedelmällisyyttä ja vaurioittaa sikiötä. Perinteisestä uudenvuodentinan lyijypitoisuus voi olla jopa yli 95 prosenttia.

Tulevaisuutta voi kuitenkin povata myös ilman tinaa. Ennustamisen apuvälineiksi soveltuvat esimerkiksi mehiläisvaha, sokeri ja steariini.

Ekologinen ja myrkytön mehiläisvaha

Toisin kuin tina, mehiläisvaha on ekologinen ennustamisen väline. Se ei ole myrkyllistä, eikä edellytä valamisen jälkeen kierrättämistä ongelmajätteen seassa.

Ennustamisintoinen voi löytää mehiläisvahaa kaupoista valmiina, sulatatettavaksi tarkoitettuina vahanappeina. Jos niitä ei löydä ostoskoriinsa, myös pala mehiläisvahalevystä tai -kynttilästä soveltuu.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan turvallisin tapa sulattaa mehiläisvaha on vesihaude. Silloin vahan lämpötila ei pääse nousemana liian korkeaksi. Sulatuksen jälkeen vaha jäähdytetään tinan tapaan kaatamalla se kylmään veteen.

Jos mehiläisvahan kuitenkin haluaa sulattaa kattilassa, tulee olla erityisen varovainen. Mehiläisvaha alkaa sulaa jo noin 60 asteessa ja voi leimahtaa liekkeihin 200 asteessa. Siis samassa lämpötilassa, jossa perinteinen tina vasta alkaa sulaa.

Jos vaha syttyy palamaan, paloa ei tulisi sulattaa vedellä vaan sammutuspeitteellä tai kattilan kannella.

Monikäyttöinen mehiläisvaha taipuu myös tulevan ennustamiseen. Valua varten riittää pikkurillin kokoinen pala mehiläisvahakynttilää. © COLOURBOX

Kaada kattilaan hienoa sokeria

Jos mehiläisvahaa ei löydy, ennustamista voi kokeilla myös ruokakaapin aineksilla. Povaamisen avuksi voi mitata desin verran hienoa sokeria.

Sokerin sulatus kannattaa hoitaa varrellisessa kattilassa, joka tulee ottaa pois liedeltä heti, kun sokeri alkaa saada väriä. Koska sokeri palaa helposti pohjaan, sulattamisen aikana sitä tulisi sekoittaa puulastalla. Sokeri käryää herkästi, joten sulatus kannattaa hoitaa helposti tuuletettavassa paikassa.

Kun sokeri on sulanut, sen voi kaataa jäähtymään joko veteen tai lumihankeen. Ennustamisessa kannattaa olla nopea: sokeri menettää muotonsa nopeasti jäähdytyksen jälkeen. Lumeen kaadettaessa sulaminen tapahtuu hieman hitaammin.

Ota joulusta ylijäänyt kynttilän nysä uusiokäyttöön

Lyijypitoisen tinan voi korvata myös ylijääneillä kynttilän nysillä. Jo pikkurillin kokoinen pala steariinia on sulaneena sopiva määrä enteiden lukemista varten.

Steariini sulatetaan samaan tapaan kuin tina ja mehiläisvaha. Siinä missä sulava sokeri voi helposti kärytä, steariini sulaa nopeasti ja hajuttomasti. Liikaa kuumentuessaan steariinikin voi kuitenkin leimahtaa palamaan. Etenkin jos sitä sulattaa avotulella.

Sulan steariinin jäähdytyksen voi hoitaa joko kaatamalla steariinin lumeen tai veteen. Lumeen kaadettaessa lopputulos on samankaltainen kuin tinassa, mutta veteen kaadettaessa steariinista muodostuu ohut lätty. Silloin tulkinnan tueksi tarvitsee ottaa himpun verran luovuutta.

Jos mielii ennustaa sokerista, toimissaan kannattaa olla vikkelä. Jäähdytyksen jälkeen sokeri menettää nopeasti muotonsa. © NORMAN OJANEN/KUVARYHMÄ SKOY

Avuksi nopat, kahvikupit ja otsikot

Tinan valamisen lisäksi Suomessa on vuosien saatossa käytetty ennustamisen apuna muitakin esineitä. Esimerkiksi kahta noppaa heittämällä ja silmäluvut yhteen laskemalla on etsitty viitteitä tulevasta. Tulevaisuutta on luettu kahvinpuruista ja teenlehdistä ja niitä voi soveltää myös uuden vuoden ennustuksiin.

Tulevaisuuteen voi tähyillä myös otsikoiden avulla. Käytännössä homma menee niin, että kerätään pino paperilehtiä ja leikellään niistä irti nippu otsikoita. Otsikot laitetaan pinoon, josta jokainen nostaa kolme. Yksi kertoo tulevan vuoden rakkaudesta, toinen rahatilanteesta ja kolmas työstä.

Länsi-Suomessa ennustamista on tehty myös kahvikuppien avulla. Tällöin pöydälle asetetaan tulevasta kertovia esineitä, joiden päälle laitetaan alaspäin käännetty kahvikuppi.

Sekoittamisen jälkeen kuppeja nostetaan esineiden päältä. Esimerkiksi kupin alta löytyvä sormus on enteillyt avioliittoa, musta lanka surua ja raha perintöä.

Lue myös: 

Joulupukin parta ilmiliekeissä, lahjat potkukelkalla olohuoneeseen asti ja muita erikoisia joulumuistoja

X