© Colourbox

(Päivitetty: )
Teksti:
kotilaakari.admin

Rouva Raha kertoo miten takausvastuu siirtyy kuolinpesälle, ja mitä tulisi huomioida tälläisessä tilanteessa.

Takausvastuu

Olen taannut tyttärenpojan ja hänen avovaimonsa talolainaa, jonka laina-aikaa on jäljellä vielä 13 vuotta. Olen 76-vuotias ja asun vaimon kanssa kahdestaan omistamassamme kerrostaloasunnossa. Jos kuolen ennen kuin velka on maksettu, ovatko kuolinpesän osakkaat takausvastuussa edellä mainitusta velasta? Vaimoni ei ole taannut velkaa. Kysyy nimim. Isoisä

Henkilön elinaikanaan tekemät sopimukset sitovat hänen kuolinpesäänsä. Tällainen on esimerkiksi takaussitoumus toisen velasta. Kuolinpesän osakkaat ovat siis vastuussa takaamastasi velasta, kunnes se on maksettu.

Jos perunkirjoitus jälkeesi toimitetaan asiallisesti, ja kuolinpesä jaetaan eikä jätetä jakamattomaksi, osakkaiden vastuu mahdollisesta myöhemmin lankeavasta takauksesta rajoittuu heidän jaossa saamansa omaisuuden arvoon.

Osakkaiden vastuu on palautusvastuuta eli heidän on palautettava kuolinpesään jaossa saamansa varat siinä määrin kuin niitä tarvitaan takausvelan maksamiseksi.Kysymyksestäsi ei käy ilmi, millaiseen takaukseen olet sitoutunut. Mutta asuntolainoissa takaus on aina täytetakaus, jolloin tyttärenpojan asunto on ensin myytävä, ja siitä saadut rahat käytettävä lainan maksuun. Takaajalta voidaan velkaa periä vasta, kun velkoja on realisoinut pantin eikä pantti ole kattanut koko jäljellä olevaa velkaa.

Jos haluat välttää takausvastuusi siirtymisen kuoltuasi kuolinpesällesi, pyydä tyttärenpoikaasi ja tämän avovaimoa jo nyt hankkimaan joku toinen takaaja talolainalleen. Velkojan eli lainan myöntäneen pankin on lisäksi hyväksyttävä takaajan vaihtuminen, mutta voi olla, että sille riittää jo nyt pantiksi takausta koskeva talo – etenkin jos velka on vähentynyt vuosi vuodelta.

Viimeistään kuolinpesän kannattaa aina neuvotella pankin kanssa, miten takaus voidaan järjestää uudelleen. Mutta toivottavasti asia ratkeaa parhain päin jo ennen sitä.

Lue lisää Vivasta 4/14!

Teksti: Vellamo Vehkakoski
Kuva: Colourbox

© Colourbox

Yli 3o vuotta toimittajana työskennellyt Vellamo Vehkakoski vastaa arjen rahankäyttöä koskeviin kysymyksiin. Hän on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri ja sosiologi.

Minun rahat vai sinun rahat ja pitääkö aikuisia lapsia auttaa? Rouva Raha -palstalla vastataan arjen rahankäyttöä koskeviin kysymyksiin.

Lähetä kysymyksesi postitse osoitteeseen Viva-raha, Maistraatinportti 1, 00015 Otavamedia tai sähköpostitse vivaraha@otavamedia.fi.

Kuva: Colourbox

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X