Pienyrittäjän painajainen – Maksamaton lasku ulosmitattiin väärän yrityksen tililtä: ”He ovat pystyneet lähettämään oikealle yrittäjälle huomautukset ja perinnät, mutta rahat on viety minulta”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Kauneusalan yrittäjä koki epämieluisan yllätyksen, kun huomasi ulosoton veloittaneen häneltä satoja euroja.
© iStock
Yrittäjä: ”Järkyttävää, että kenen tahansa lasku voi tulla minun maksettavakseni. On tultu minun tililleni ja viety rahaa ilman, että olen edes tajunnut asiaa.”

Kouvolalainen kauneusalan yrittäjä Päivi Tylli koki tiistaina 7. päivä toukokuuta järkytyksen. Hän huomasi tehdessään huhtikuun kirjanpitoa, että tilitapahtumissa oli jotain outoa.

Yhdessä tapahtumassa luki alkua laskun saajasta eli sana ´Pohjanmaan´.

”Mietin, mikä tämä lasku on. En muistanut tilanneeni mitään Pohjanmaalta enkä löytänyt kuittia”, Päivi Tylli kertaa tapahtumien kulkua.

Tylli siirtyi yrityksensä pankkitilille katsomaan tilitapahtumaa tarkemmin. Siellä luki, että Pohjanmaan ulosottovirasto oli ottanut hänen tililtään 300 euroa.

Säntillinen laskujen maksaja

Päivi Tylli ei ollut jättänyt laskuja maksamatta, eikä saanut perintäkirjeitä. Hän päätteli välittömästi, että tilitapahtuman on pakko olla virheellinen. Asia ei kuitenkaan selvinnyt saman tien, sillä kello oli viisi illalla.

”Kyllä siinä sydämen tykytyksiä on tullut ihan riittävästi”, Tylli sanoo.

Hän soitti heti seuraavana päivänä ulosottovirastoon, jossa virhe alkoi selvitä. Samalla selvisi, että Päivi Tyllin rahat palautetaan takaisin.

”Ne otti ulosottovirastossa tämän vakavasti”, Tylli sanoo.

Päivi Tylliltä oli ulosotettu toisen kauneusalan yrityksen maksamaton lasku, jonka Vaasan kaupunki oli lähettänyt. Kyseessä oli ilmeisesti vahinko, joka johtui yritysten aputoiminimien sekoittumisesta toisiinsa.

”Meillä on kokonaan eri y-tunnukset, yritykset, yrittäjät ja osoitteet eri kaupungeissa. Hassua, että ne ovat pystyneet lähettämään oikealle yrittäjälle kaikki huomautukset ja perinnät, mutta rahat on silti viety minulta.”

Rahat ulosmitattiin tililtä ilman ilmoitusta

Päivi Tylliä kauhistuttaa, että rahat on voitu viedä hänen yritystililtään ilman mitään etukäteisvaroitusta pankista, perintätoimistolta tai ulosottovirastosta.

”Onneksi en saa lähetettyä materiaalia kirjanpidossa tarkastukseen, ennen kuin kaikki kuitit on liitetty. Muuten maksu olisi voinut mennä kokonaan ohi”, Tylli sanoo.

Tapaus on teettänyt pienyrittäjälle ylimääräistä vaivaa. Hän joutui tarkastamaan, ettei virheestä seurannut maksuhäiriömerkintää.

Nimisekaannus voi johtaa väärään tilinumeroon

Valtakunnanvoudinviraston Oikeudellisen yksikön päällikkö Jorma Niinivirta kertoo, että aikaisemmin väärinkäsitykset olivat yleisempiä ulosotossa, koska ulosottoasioita käsiteltiin pelkillä henkilön nimillä ilman sosiaaliturvatunnusta.

Nykyisin ollaan tarkempia, mutta inhimillisiä virheitä voi silti tulla joskus harvoin.

Ulosottoasia etenee niin, että asiakas saa laskun ja maksukehotuksen. Jos laskua ei maksa eräpäivään mennessä, ulosottomies siirtyy etsimään pankkitilejä.

Tässä vaiheessa velalliselle ei tule ilmoitusta tilin veloituksesta etukäteen, ettei velallinen ehdi siirtää rahojaan pois.

”Ulosottomies on voinut esimerkiksi etsiä yrityksen tilinumeroa ja päätyä väärään nimisekaannuksen takia”, Niinivirta sanoo.

Tilin veloituksesta kerrotaan jälkeenpäin, mutta tämäkin ilmoitus on voinut mennä toiselle yrittäjälle.

Tällöin meneillään olevasta ulosottoasiasta ei ole tullut mitään mainintaa etukäteen eikä jälkikäteen Päivi Tyllille, vaan vain toiselle yrittäjälle.

”On ensisijaista, että ottaa yhteyttä ja korjaa asian”, Niinivirta neuvoo.

X