Piileekö Viron tuliaisissa turvallisuusriski? Vältä nyt nämä virheet

Jaa kaverilleTilaa Seura
© iStock
Afrikkalaisen sikaruton leviämistä Suomeen pidetään mahdollisena uhkana. Se on Eviran mukaan suuri taloudellinen uhka Suomen sikataloudelle ja lihateollisuudelle.

Afrikkalaista sikaruttoa esiintyy EU:n alueella esimerkiksi Virossa, Latviassa, Liettuassa, Puolassa, Tšekissä, Unkarissa, Romaniassa, Bulgariassa, Italiassa (Sardinia) ja Belgiassa.

Vaara on, että tauti leviää myös Suomeen, jolloin se olisi vaaraksi Suomen sikataloudelle. Sikarutto ei tartu ihmisiin. Mahdollisia reittejä sikarutolle on matkustajan kengänpohja tai kinkkusämpylä.

”Villisiat eivät kunnioita rajoja tai tiedä lainsäädäntöä”

Mikäli kotimatka alkaa Baltian maista, joulumakkarat ja kinkkuvoileivät kannattaa nauttia matkan aikana. Kuluttaja voi nimittäin tuoda mukanaan afrikkalaisen sikaruton.

Sikarutto ei ole vaarallinen ihmisille, mutta jos se leviää villisikoihin tai sikoihin, uhka Suomen sikataloudelle voi olla merkittävä.

”Lähes koko Baltia on taudin takia perustettua rajoitusalueita. Siellä on rajoituksia sianliha- ja villisianlihatuotteiden siirroille muille alueille ja muihin maihin. Lähtökohtaisesti ei siis pidä tuoda mitään mukanaan”, sanoo Miia Kauremaa Evirasta.

Kauremaan mukaan taudin ei pitäisi pystyä leviämään tautialueelta matkailijan mukana, jos maassa noudatetaan lainsäädäntöä.

”Jos joku toimija toimii vilpillisesti ja tekee sairaasta possusta makkaraa, mikä päätyy matkailijalle, tauti voi hyvinkin levitä”, Miia Kauremaa sanoo.

Tauti voi kuitenkin levitä villisikojen luonnonvaraisten liikkeiden mukana.

”Villisiathan eivät kunnioita rajoja tai tiedä lainsäädännöstä”, Kauremaa lisää.

Baltian maissa riski afrikkalaisesta sikarutosta on ollut jo vuodesta 2014, mutta se on nyt levinnyt uusiin maihin. Lisääntyneen matkustamisen myötä voi levitä yhä helpommin.

Elintarviketurvallisuusriskiä ihmisille tuotteissa ei ole, mutta luontoon tai sioille päätyessä, makkara voi levittää afrikkalaista sikaruttoa.  Kauremaan mukaan tavallisella kuluttajalla on monta mahdollisuutta toimia oikein.

”Jos liikkuu luonnossa, ja on tehnyt, vaikka makkaravoileivän evääksi, täytyy pitää huoli, ettei jätä mitään eväitä tai eväsroskia luontoon. Hävittämällä roskat oikein, voi estää mahdollisen viruksen leviäimisen.”

Voi myös tulla vaatteiden tai kenkien mukana

Jos vierailet kotieläintarhoilla tai käyt metsästämässä maissa, joissa sikaruttoa on havaittu, suositellaan, että kengät ja vaatteet pestäisiin, ennen kuin vierailee Suomessa kotieläintiloilla tai sikatiloilla.

”Tällä tavalla voi huolehtia, ettei virus pääse leviämään Suomessa sikatiloihin tai villisikoihin”, sanoo Miia Kauremaa.

Puhdistuksen lisäksi vaatteita tulisi pitää 60 asteen saunassa vähintään muutaman tunti. Evirasta myös suositellaan, ettei villisian metsästysmatkoja tehtäisi afrikkalaisen sikaruton esiintymisalueilla.

X