Pikku Jättiläinen oli koulupojan Google – Luitko lapsena tätä aikansa bestselleriä?

Nykyään sanotaan KVG, jos pitää selvittää jokin nippelitieto. Mutta mistä tarkistettiin tiedot ennen nettiä?

Suurten ikäluokkien ollessa koululaisia avattiin todennäköisesti Pikku Jättiläinen, nuorison yleistietokirja.

Pikku Jättiläisen viimeisessä painoksessa vuodelta 1964 on 1 449 sivua, joilla kerrotaan tietoa 50 eri alasta. Painoksen esipuheessa todetaan, että kirjan ”osaksi tullut suosio on omalta osaltaan todistuksena siitä maassamme viime vuosikymmeninä heränneestä virkeästä opiskelun harrastuksesta, joka on ulottunut milteipä kaikkiin eri ikäkausiin ja kansalaispiireihin”.

Pikku Jättiläisen suosio oli todellakin suuri: vuosina 1924-64 kirjaa painettiin yhteensä noin 300 000 kappaletta. Se löytynee yhä tuhansista suomalaiskodeista, joihin se on alun perin hankittu kenties innostamaan pientä koululaista kirjan ääreen tai isommalle opiskelijalle perustietoteokseksi.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura kerää nyt muistoja tästä aikansa bestselleristä. Pikku Jättiläisen lukumuistoja voi käydä kertomassa SKS:n nettisivulla. Muistoja voi lähettää myös postitse vaikka käsin kirjoitettuina.

Muistojen keruu on Jyväskylän yliopiston tutkijan Lauri Julkusen idea. Julkunen tekee väitöskirjaa Pikku Jättiläisen toimittajasta Yrjö Karilaasta (1891-1982).

Pikku Jättiläinen oli luettu kirja hyvin köyhissäkin perheissä

Lauri Julkusta kiinnostaa esimerkiksi, missä ja miten Pikku Jättiläistä luettiin, jäikö siitä mieleen jotain nippelitietoa tai onko eri tieteen-, taiteen- ja tekniikan aloja esitelleellä kirjalla voinut olla vaikutusta jopa ammatinvalintaan?

”Kirja levisi laajalle sosiaalisiin kerroksiin, sitä on luettu hyvin köyhissäkin perheissä. Olen miettinyt, onko sillä voinut olla merkitystä sosiaalisen nousun kannalta. Yleensä ajatellaan, että suomalainen yhteiskunta luotiin muodollisella koulutuksella, mutta itseopiskelu on voinut olla myös tärkeää”, Julkunen sanoo.

Pikku Jättiläinen oli käytännössä suunnattu poikalukijoille, vaikkei sitä missään erityisesti mainittukaan. Sen voi kuitenkin päätellä jo kirjan painotuksista: esimerkiksi pelkästään ilmailulle on pyhitetty vuoden 1964 painoksesta lähes 40 sivua – saman verran kuin vaikkapa kirjallisuudelle.

Muistakin aihepiireistä näkyy, että sen toimittaja on halunnut innostaa juuri poikia tiedon äärelle ja lukemaan.

Tietokirjan suosio kasvoi erityisesti sotavuosina

Yrjö Karilas on unohdettu suuruus, josta ei ole tehty juuri mitään tutkimusta. Omana aikanaan hän oli kuitenkin hyvin tunnettu henkilö erityisesti juuri Pikku Jättiläisen isähahmona.

Hailuodossa syntynyt kirkkoherran poika kiinnostui poikatyöstä ja poikien harrastusten tukemisesta toimiessaan venäjän kielen opettajana Helsingissä. Myöhemmin Karilas siirtyi kustannusalalle ja vastasi WSOY:n kristillisestä ja nuorille suunnatusta kirjallisuudesta. Samalla hän teki poikatyötä Helsingin NMKY:ssä. Myöhemmin Karilas oli mukana perustamassa Kansan Raamattuseuraa.

Uskonnollisuus ei kuitenkaan korostu Pikku Jättiläisessä, jonka ensimmäinen painos otettiin vuonna 1924. Kirjan nimi lainattiin amerikkalaiselta The Little Giant -opukselta, mutta muuten Pikku Jättiläinen oli Karilaan luomus. Sitä ennen hän oli toimittanut muun muassa Koululaisen muistikirjaa, joka oli kaikenlaista nippelitietoa sisältänyt kalenteri.

”Se oli aikanaan omaperäinen idea, että kerätään ihan kaikkea tietoa yksiin kansiin nimenomaan nuoria kiinnostavassa muodossa”, Lauri Julkunen sanoo.

Pikku Jättiläisen suosio räjähti kasvuun sotavuosina, jolloin kirjojen kysyntä oli ylipäänsä kovaa. Julkunen arvelee, että kirjaa luettiin rintamalla paljon. Pikku Jättiläisestä otettiin 1940-luvun alussa useampikin uusi painos.

Lukijoille perustettiin myös oma kerho, johon liityttiin etsimällä Pikku Jättiläisestä vastaukset erillisessä vihossa julkaistuun kysymyslistaan.

Uusien kerholaisten nimet julkaistiin aina kirjan uuden painoksen lopussa. Viimeisestä painoksesta löytyy ainakin yksi julkisuudesta tuttu nimi.

Politiikan toimittaja kuului Pikku Jättiläisen Kerhoon

Pikku Jättiläisen 19. painos julkaistiin vuonna 1964. Se jäi vuosikymmeniä eläneen menestysteoksen viimeiseksi.

Kirjan lopussa on parin sivun mittainen lista Pikku Jättiläisen Kerhon uusista jäsenistä. Jäsenen nimen edessä on numero, joka kertoo, monesko kerholainen on kyseessä. Tuossa vaiheessa kerhoon kuului jo yli 20 000 suomalaista.

Pikku Jättiläisen Kerhon jäsen numero 20 640 oli Helsingin Sanomien entinen politiikan toimittaja Unto Hämäläinen. Hämäläinen vahvistaa kuuluneensa kerhoon, vaikkei jäsennumeroaan enää muistakaan. Hän oli kymmenvuotias vuonna 1964.

Pikku Jättiläisen lukijaksi hänet innosti parikymmentä vuotta vanhempi setä, isän sisaruksista se, joka laitettiin oppikouluun. Sieltä setä lähti opiskelemaan matematiikkaa ja valmistui maisteriksi.

”Se oli tuohon aikaan maaseudulla kova juttu”, Viitasaarella syntynyt ja kasvanut Hämäläinen sanoo.

Sedän esimerkki ja kannustus rohkaisi Hämäläistäkin hakemaan oppikouluun. Lukemista ja erilaisen tiedon pänttäämistä arvostettiin, myös Hämäläisen kotona maatilalla.

”Kansakoulunopettajalle oli kunnia-asia saada meitä mahdollisimman monta oppikouluun. Hän painotti koko ajan, ettei riitä pelkästään se, mitä koulussa opitaan ja koulukirjoissa sanotaan, vaan taitoja pitää hioa muillakin kirjoilla.”

Pikku Jättiläisestä Hämäläinen muistelee painaneensa mieleen esimerkiksi liikennesääntöjä. Kirjaa käytettiin myös usein tukena, kun kaveripiirissä kilvoiteltiin tietämyksessä.

”Tietokilpailut olivat silloin hirveän suosittuja, niitä oli radiossa ja televisiossa. Pidettiin sitten poikaporukalla omia tietokilpailuja, ja mulla on muistikuva siitä, että jos tuli erimielisyyttä, niin Pikku Jättiläisestä tarkistettiin. Todennäköisesti sen perusteella tehtiin myös kysymyksiä”, Hämäläinen arvelee.

Lue myös: Onko yleissivistys on sitä, minkä yksi google-haku tuottaa? Sivistymätöntä kansakuntaa on helppo hallita valheilla, Kaari Utrio muistuttaa