Pitääkö huolestua, jos kotiinlähtö on työpäivän paras hetki?
Työpaikkojen määrä kasvaa, ainakin hallituksessa. Puoliväliriihi antoi Jari Lindströmille (ps) sen, mitä hän halusi, ”vain” työministerin salkun. Riittävän raskas se lienee. Lindström ei ole peitellyt kaksoissalkun uuvuttavuutta. Ministeriuutista lukiessa tuli mieleen tapaus viime marraskuulta, jolloin vietettiin ensimmäistä Lapsi mukaan töihin -päivää. Tv-kameroiden suristessa yksi pienistä yllätti Lindströmin työpaikallaan kysymällä, mikä on töissä parasta. Ministeri sanoi, että kotiinlähtö.
Vitsiä siinä yritettiin, mutta uupuneen miehen tokaisuhan tuo jälkeenpäin ajatellen oli eikä – toivottavasti – ministerin syvempien työarvojen ilmaus. Uupunut tai ei, vastaus osui kuitenkin väärään paikkaan. Aikuisten lausahdukset, jopa huumorilla höystetyt, siirtyvät nuoremmille arvaamattomalla tavalla.
Pitänee palata perusasioihin. Oletko vieraantunut siitä, mitä teet töissä? Näetkö suuren, tärkeän kokonaisuuden, jonka osa työsi on vai yksityiskohtien vuoren ja tylsät rutiinit? Uupuneelle viimemainittu on tutumpaa, mutta riski meille muillekin kiireen keskellä. Toimintakulttuuri, tapa puhua omasta, tiimin ja firman työstä ratkaisee paljon. Onko se työntekoa ja tuloksia vähättelevää vai arvostavaa? Onko se omaa ja yhteistä hyvää vai välttämätöntä pahaa?
Kokeeko työtiimi vääntävänsä ruuvia pellinpalaseen – vai rakentavansa Todella Upeaa Autoa. Vaikkapa Uudessakaupungissa.
Sutiiko teatterin lavastemaalari seinälankkua vai tunteeko osaltaan rakentavansa sykähdyttävää teatterielämystä, kulttuuritekoa?
Työn – ja työntekijöiden – arvostuksen vahvistamisessa on iso vastuu esimiehillä, mutta kaikilla muillakin, kaikilla tasoilla. Tapamme viestiä omasta työstämme kertoo arvoistamme, uskosta tulevaisuuteen, keskinäisestä luottamuksesta. Tai sitten ei. Työpaikkahan on aikuisten hiekkalaatikko, meillä kullakin omanväriset lapparit ja ämpärit. Heittelemmekö hiekkaa toistemme silmiin vai syntyykö hyvä kakku?
Jos hyvä kakku syntyy, kotiinlähtö on töiden jälkeen kyllä kelpo hetki, muttei suinkaan työpäivän paras.