Porin asuntomessut: Ekologisuus näkyy helppohoitoisessa 50+ -pariskunnan upeassa kodissa

Leena ja Tapio Ollonqvist lähtivät 30 vuotta sitten Porista Turkuun opiskelemaan ja perustivat sinne perheen. Lasten aikuistuttua he palasivat takaisin. Uusi koti on esillä Porin Asuntomessuilla.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Ekologiset arvot näkyvät uuden kodin materiaali-valinnoissa, joissa on suosittu puuta, pellavaa ja nahkaa.

Leena ja Tapio Ollonqvist lähtivät 30 vuotta sitten Porista Turkuun opiskelemaan ja perustivat sinne perheen. Lasten aikuistuttua he palasivat takaisin. Uusi koti on esillä Porin Asuntomessuilla.
Teksti: Eeva Tala

Lähdimme molemmat yli 30 vuotta sitten Porista Turkuun opiskelemaan. Sinne asetuimme pitkäksi aikaa perheen perustamisen myötä.

Elämäntilanne muuttui, kun lapset aikuistuivat. Noin seitsemän vuotta sitten tulimme työn perässä Poriin, ensin minä, sitten mieheni Tapio. Vuokrasin asunnon ja kuljin vuoden verran kahden kaupungin ja kodin väliä.

Tavallaan palasimme Poriin aluksi työn takia. Kaikki kävi hyvin luontevasti. Halusimmekin palata, koska juuremme ovat täällä. Porissa asuvat myös vanhempamme ja sisaruksemme.

Kaksi lastamme ovat jo aikuisia ja heillä on omat puolisot. Pojan perheeseen syntyi joulukuussa vauva, joten lapsia ja lastenlasta tulee tietysti ikävä, mutta ei matka Turun ja Porin välillä nyt niin pitkä ole, pari tuntia.

Poika kyllä kommentoi muuttoamme leikillään, että ”ei lapsia saa tällai jättää heitteille”.

 

Leena ja Tapio Ollonqvist muuttavat taloon kolmen koiransa kanssa. Havanna tutustui innoissaan uuteen kotiin.

Sijainti tärkein

Kun päätös paluusta Poriin oli tehty, aloimme pohtia, miten ja missä haluamme asua. Turussa olimme asuneet lasten kanssa 17 vuotta omakotitalossa, mutta se asumismuoto ei ollut ainut vaihtoehto. Mietimme myös kerros- ja rivitaloa.

Koska meillä on kolme koiraa, kerrostalossa asuminen ei tuntunut kuitenkaan kovin houkuttelevalta.

”Ennen elettiin lasten ehdoilla, nyt korien!”

Katselimme taloja ja tontteja, mutta sopivaa ei tuntunut löytyvän. Sijainti oli meille se kaikkein tärkein kriteeri.

Halusimme lähelle kaupungin keskustaa, jotta palvelut olisivat lähellä. Ja että kodista pääsisi helposti ulkoilemaan.

Pori on sopivan pieni kaupunki mutta ei liian pieni. Viidessä minuutissa pääsee joka paikkaan, ja parkkipaikan löytää kyllä.

Kun kuulimme Porin Asuntomessuista Karjarannan alueella, tiesimme, että sijainti olisi ihanteellinen ja juuri meille sopiva.

Hetken epäröimme, sillä olimme ajatelleet muuttaa omaan kotiin jo aiemmin, ennen vuotta 2018. Aika meni kuitenkin nopeasti.

 

Leena ja Tapio pitävät arkiolohuoneesta, jossa voi lukea, katsella tv:tä ja kuunnella musiikkia. © Niclas Mäkelä/Otavamedia

Helppohoitoista

Keväällä 2017 alkoi suunnittelu, ja itse rakentaminen kesällä vuosi sitten.

Mukana kodin suunnittelussa ovat alusta asti olleet arkkitehti Jani Virtanen sekä sisustussuunnittelijat Jenni Ahtiainen ja Susanna Viertola.

Lähtökohtana olivat käytännöllisyys ja helppohoitoisuus.

Halusimme yksikerroksisen talon, jotta tilan voi hyödyntää mahdollisimman hyvin. Huomasimme Turussa asuessamme, että kun lapset olivat muuttaneet pois kotoa, yläkerta jäi ikään kuin käyttämättä. Yksitasoisuus on ikääntymisenkin kannalta järkevää, vaikka sitä ei lähtökohtaisesti ole ajateltu.

Nykysäännösten mukaan yhteen vessaan tulee päästä pyörätuolilla. Kulkemista hankaloittavia kynnyksiä ei ole muutenkaan, joten esteettömyys on otettu huomioon.

Helppohoitoisuus näkyy myös materiaalien valinnoissa. Hydrovinyylilattia on kestävä ja kätevä pitää puhtaana. Ennen elettiin lasten ehdoilla, nyt koirien!

 

Ruokailutilaan ja olohuoneeseen tulvii luonnonvaloa suurista ikkunoista. Verhoja ei tilaan haluttu, mutta sälekaihtimin voi säädellä valon määrää. © Niclas Mäkelä/Otavamedia

Takka ulkona

Halusimme kodista mahdollisimman avaran ja valoisan. Onneksi sisustussuunnittelijat olivat samoilla linjoilla.

Tykkäämme vaaleista väreistä ja luonnonläheisistä materiaaleista, kuten pellavasta, puusta ja nahasta.

Valaistuksessa on suosittu upotettuja led-valoja, ja isoista ikkunoista luonnonvaloa suorastaan tulvii sisään.

Makuuhuoneita on kolme. Meille riittää yksi, mutta kaksi muuta on varattu lasten perheiden vierailuille. Arkena huoneet toimivat työhuoneina. Käyttöä niille kyllä on.

Tiedämme jo nyt, mikä tulee olemaan suosikkihuoneemme: arkiolohuone, jossa on mukavat nojatuolit, televisio ja laitteet musiikin kuuntelulle.

Arkiolohuoneesta pääsee suoraan ulos katetulle terassille, jossa on kamiina. Ulkotakka tulee olemaan kovassa käytössä, sillä olemme ulkoihmisiä.

Piha on helppohoitoinen, terassia on paljon ja se on komposiittipuuta, jota ei tarvitse huoltaa. Lisäksi on laattaa ja vain hiukan nurmikkoa. Pihatöitä pääsemme tekemään Lavian-mökillämme.

 

Moderni keittiö on musta-valkoinen. © Niclas Mäkelä/Otavamedia

Katse seiniin

Rakennusprojekti on sujunut hyvin. Yllätys oli se, miten paljon päätettävää meillä kuitenkin oli ja miten nopeasti piti päättää – heti tai viimeistään huomenna. Se oli joskus hieman raskasta työpäivän jälkeen. Ammattilaisten joukko ympärillä on kuitenkin ollut suureksi avuksi.

Jotain pientä on jouduttu korjaamaan jälkikäteen, mutta pieni säätäminen on täysin ymmärrettävää. Esimerkiksi muutamia pistorasioiden paikkoja on jouduttu vaihtamaan, koska alussa ei voinut tietää, mihin vaikkapa vaatekaapit asettuvat.

Melkein kaikki on kodissamme uutta. Kun myimme omakotitalon Turussa, entiset tavarat lähtivät. Muistona ovat vain Tapion äidin meille hankkimat antiikkituolit, puiset pankinjohtajan tuolit, joissa on musta nahkaverhoilu.

Ekstraa kodissamme ovat Marru Jokelan maalaamat taideseinät, teräslastatekniikalla tehdyt kohokuvioiset maalaukset. Signeeratut, uniikit käsityönä tehdyt seinämaalaukset tuovat vaihtelua muuten aika pelkistettyyn sisustukseen.

Asuntomessujen jälkeen pääsemme vihdoin muuttamaan uuteen kotiin. Vielä pitää malttaa hetki. Jo nyt tuntuu, että tästä tuli juuri sellainen kuin halusimmekin. V

X