Porno puskee yhä nuorempien lasten silmille – Mikä neuvoksi vanhemmille?

Lapset altistuvat seksuaaliselle sisällölle entistä nuorempina. Syy on älypuhelinten.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Lapset altistuvat seksuaaliselle sisällölle entistä nuorempina. Syy on älypuhelinten.
Teksti:
Miikka Järvinen

Seksuaalikasvattaja Robin Wallace-Rightin mukaan yläkoulujen ja lukijoiden oppilaat saavat nykyisin huomattavan osan seksitietämyksestään katsomalla pornoa.

Wallace-Right kertoi Huffington Postille, että amerikkalaisten lasten ja nuorten ensikosketus pornografiaan tapahtuu tytöillä 11–13-vuotiaana ja pojilla 10–12-vuotiaana.

Suurimmalla osalla tutustuminen tapahtuu vahingossa, kun etsitään muuta sisältöä internetistä. Sisältöön törmätään myös etsittäessä oman kehon kasvamista koskevaa tietoa internetistä.

Aikuisviihde ei ole pelkkää viihdettä, sillä se voi Wallace-Rightin mukaan vääristää kasvuikäisen käsityksiä siitä, millaista intiimin ihmissuhteen ja siihen kuuluvan seksin pitäisi olla. Pahimmillaan se aiheuttaa epärealistisia odotuksia ja ongelmia kasvavan ihmisen suhteessa omaan kehoonsa.

Kuinka vanhempien pitäisi sitten puhua pornosta jälkikasvunsa kanssa?

Rauhoitu – kiinnostus itsessään on luonnollista

Rauhallinen äänensävy on tarpeen, kun lapsen tai nuoren kanssa puhutaan pornosta. Vanhemman sinänsä ymmärrettävä huoli ja pelko ei saisi kuulua äänensävystä, koska se itsessään riittää aiheuttamaan lapsessa ahdistusta.

Lapselle kannattaa kertoa, että hänen kiinnostuksensa alastomuutta, seksiä ja pornografiaa kohtaan on normaali tuntemus.

Vanhemman kannattaa ilmaista tyytyväisyytensä siihen, että lapsi otti asian puheeksi – tai että asia muuten vain tuli puheeksi. Häpeän ja salailun ilmapiiristä ei tässä yhteydessä ole muuta kuin haittaa.

Vältä henkilökohtaisuuksia 

Varttuneempien lasten ja teinien kanssa on suositeltavampaa lähestyä aihetta eettisten kysymysten kuin liian suorasukaisen utelun kautta. Ainakaan nuorta ei kannata tentata, onko hän katsellut pornoa, ja jos on, niin minkälaista. Tämä vain johdattaa keskustelun törmäyskurssille.

Avoimet kysymykset ja jutusteleva ote toimivat paremmin. Tietämättömän keski-ikäisen esittäminen tyyliin ”luin lehdestä, että” ei ole aina pahitteeksi, sillä sopivalla tavalla hölmöön kysymykseen voi lapsen tai nuoren olla helpompi vastata kuin tunkeilevaan tenttaukseen.

Porno ei ole totta, vaan aikuisille tarkoitettua viihdettä

Tee nuorelle selväksi, että pornolla ei ole mitään tekemistä kahden ihmisen välisen rakkauden ja seksin kanssa. Pornografinen sisältö on ainoastaan aikuisille tarkoitettua viihdettä, jota tekevät näyttelijät.

Huffingon Postin haastattelema seksuaalikasvattaja Kim Cavill rinnastaa pornografian muuhun elokuvaviihteeseen. Hänen mukaansa nuori voi oppia pornoa katselemalla ihmisten välisestä seksistä tasan yhtä paljon kuin Tähtien Sota -elokuvia katsomalla oppii lentämään Nasan avaruussukkulaa.

Pornografisessa viihteessä esiintyvien näyttelijöiden keskivertoa suuremmat rinnat ja penikset voivat aiheuttaa nuorelle ulkonäköpaineita. Kondomilla tai muilla ehkäisymenetelmillä pornografisessa tarinankerronnassa ei ole käytännössä minkäänlaista roolia – toisin kuin oikeassa elämässä.

Cavillin mukaan pienet nyanssit vain osoittavat, että pornossa on kyse viihdeteollisuuden tuotteesta, jonka ainoa tarkoitus on viihdyttää ja tahkota rahaa.

Kerro lapselle oikeudesta omaan kehoonsa 

Sukupuoliroolien kyseenalaisuus pornografisessa viihteessä on syytä ottaa puheeksi lapsen tai nuoren kanssa. Heteropornossa naisen tehtävä on miellyttää miestä omasta nautinnostaan piittaamatta.

Seksi voi olla myös väkivaltaista. Lapsi saattaa päätellä pornografisella videolla esiintyvän henkilön eleistä ja ääntelystä, että tätä sattuu. Vanhemman on syytä selittää, että mikään lapsen näkemä ei ole totta, näyttelijät vain näyttelevät, eikä ketään satuteta. Kerro, että tosielämässä ihmiset harrastavat seksiä siksi, että se tuntuu hyvältä.

Pornon ahdistavampiin puoliin törmännyt nuori katsoja voi tehdä näkemästään johtopäätöksen, että tuollainen käytös kuuluu normaaliin seksuaalisuuteen. Sen varalta on tarpeen muistuttaa, että aidossa seksisuhteessa kumppanit kohtelevat toisiaan ystävällisesti ja kunnioittavasti, ja keskustelevat siitä, mikä tuntuu toisesta hyvältä.

Kerro lapselle tai nuorelle, että jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta kehostaan.

Kannusta puhumaan

Anna lapsen tai nuoren ymmärtää, että hän voi puhua vanhemmilleen mistä tahansa mieltään askarruttavasta. Lapsen kanssa on hyvä keskustella luontevasti ja ikätasoon sopivalla tavalla sukupuolisuudesta, kehosta, murrosiästä ja parisuhteista.

Mitä aikaisemmin tämä keskustelu käydään, sitä parempi. Ihanteellisessa tilanteessa asioista on puhuttu jo ennen kuin kasvatuksellisen pornokeskustelun tarve tupsahtaa eteen, sillä se tapahtuu todennäköisesti pyytämättä ja yllätyksenä.

X